V niin kuin voimaantuminen

Tiina Piira kertoo, mitä tarkoittaa V-kirjain LOV ME -hankkeen nimessä.

Lapsuuden olotilaani voisi kuvata termillä tapetinvärinen tyttö. Mielen selkeät oireilut minulla alkoivat alle kolmekymppisenä, ja useiden vuosien ajan kävin läpi erilaisia hoitomuotoja ja -paikkoja saadakseni apua olotilaani.

Lopulta minulla oli onnea päästä oikeaan hoitoon oikealla ajoituksella. Vakava, vuosia kestänyt masennus ja itsetuhoisuus jäi taakse vuoden mittaisella hoidolla psykiatrian päiväosastolla. Tämän vuoden seurauksena tapetinvärinen tyttö astui ihmisten ilmoille ja ilmoitti: tässä olen minä! 

Kokemusasiantuntijakoulutukseen hakeuduin, kun olin ollut ollut eläkkeellä jo 15 vuotta. Vointini oli hyvä ja halusin tehdä jotain merkityksellistä hyödyntäen kuntoutuskokemustani. LOV ME -hankkeesta kuulin heti valmistumiseni jälkeen ja lähdin innolla mukaan. Kokeiluprosessin tuloksena syntyi ”Kokemus voimavaraksi” -ryhmätoimintamalli masentuneille ja ahdistuneille.

Oli mielekästä olla mukana luomisprosessissa alusta loppuun. Saimme yhdessä toisen kokemusasiantuntijan kanssa suunnitella sisällön ryhmätapaamisille. Koen, että entisestä ammatistani tutkijana oli hyötyä. Analyyttinen ote oli tarpeen havaintojen tekemisessä ryhmässä sekä yhteenvetoa kirjoitettaessa.

Positiivinen palaute ryhmäläisiltä vahvisti onnistumisen kokemusta. He kokivat ryhmän ilmapiirin turvalliseksi jakaa tunteitaan ja kokemuksiaan. Omien kuntoutumiskokemusten jakaminen toi toivoa ryhmäläisille. Yksi heistä totesikin osuvasti, että kokemusta uskotaan.

 Tällä kaikella oli valtava positiivinen merkitys itsetunnolleni. Minulla oli ollut tunne, että minulla on vielä annettavaa, enkä ole pelkästään hyödytön yhteiskunnan jäsen. Erään määritelmän mukaan voimaantuminen tarkoittaa sisäistä voiman tunnetta, joka on omia voimavaroja ja vastuullista luovuutta vapauttava tunne. Voimaantuneista ihmisistä heijastuu myönteisyys, joka on yhteydessä hyväksyvään ja luottamukselliseen ilmapiiriin sekä arvostuksen kokemiseen.

Voin sydämestäni todeta, että LOV ME -hankkeessa mukana oleminen on mahdollistanut minulle oman sisäisen voiman esiin kaivamisen ja käyttöön ottamisen. Hyväksyvässä ilmapiirissä, jossa moka on lahja, olen saanut käyttää luovuuttani.

Ja voi sitä iloa, kun aikoinaan tapetinvärinen tyttö löysi oman voimansa ja mahdollisuuden käyttää sitä kohtalotovereiden auttamiseen.   

Tiina Piira

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija Kotkasta. Hän oli LOV ME -hankkeessa mukana kehittämässä uutta ryhmätoimintamallia masentuneille. 

Saavatko tunteet näkyä?

Olen usein pohtinut tunteiden tunnistamista: Onko minulla oikeus tuntea mitä tunnen? Ovatko minun tunteeni hyväksyttäviä? Onko tunteeni oikea? Onko tunteita lupa näyttää kaikille? Missä tilanteissa saa näyttää tunteita?  Saanko itkeä tai nauraa silloin, kun siltä tuntuu? Mikä tunne on oikein ja mikä väärin? Voivatko tunteet olla vääriä? Olenko tunteeton? Miksi en osaa sanoittaa tunteitani?  Onko minussa vikaa jos en tunne tai jos tunnen niin paljon, että kyyneleet valuvat elokuvaa katsoessa?

Minulle on jäänyt lapsuudesta mielikuva, että tunteiden näyttäminen on heikkoutta, tunteita ei saa näyttää ja pitää olla asiallinen ja tyyni. Muiden nähden ei itketä,yksin peiton alla se on sallittua. Jos olet surullinen, silloin olet heikko. Jos jokin ärsyttää, syy on sinun. Viha on syntiä ja vanhempia pitää aina kunnioittaa, teki tai sanoi ne mitä tahansa. Aina pitää osata olla ihmisiksi. Tunteita ei saa näyttää eikä omista eikä perheen asioista saa puhua muille, sillä se on heikkoutta ja ihmisen pitää olla vahva ja menestynyt pärjätäkseen. Aina pitää jaksaa venyä ja joustaa ja käyttäytyä ihmisiksi.

Mitä edes tarkoittaa, kun sanotaan ole ihmisiksi? Tätä joskus lapsena kysyin ja vastaus oli, että pitääkö olla niin saatanan tyhmä, ettei tajua. En tajunnut enkä tajua vieläkään, koska en halua tajuta. 

Minun maailmaani ei sovi enää tunteiden peittely ja salailu, se kuului lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen kunnes romahdin, en jaksanut yksin taakkaani kantaa ja tunteitani peitellä. Olin elänyt elämääni suorittamalla ja muita varten, muiden tarpeet huomioiden, sivusta seuraajana, etten vain olisi muille vaivaksi ja haitaksi. Aina piti yksin jaksaa, selvitä ja kestää rahahuolet, lasten sairaudet,  ruuhkavuodet, työttömyys, kiire, avuttomuus, epätietoisuus. Aamulla sängystä ylös ilman valitusta, hymy naamalle ja muita auttamaan ja tukemaan, vaikka omaelämä oli yhtä kaaosta ja selviytymistä päivästä toiseen.

Sen opin, että ihmisyys ei ole ainakaan tunteettomuutta ja yksin pärjäämistä. Niin monta vuotta yritin yksin pärjätä ja selviytyä, kunnes tuli stoppi, en enää jaksanut vaan romahdin. Kuntoutuminen alkoi, kun uskalsin puhua ulkopuolisille ja ottaa apua vastaan. En ollutkaan viallinen vaan minulta oli kielletty tunteiden näyttäminen ja toisten tuki.

Kuntoutumisen tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta ah niin ihanan palkitseva, etten päivääkään vaihtaisi pois. En enää vaihtaisi lapsuutta ja nuoruuttanikaan pois, koska ne rankat kokemukset ovat tehneet minusta minut.  Olen voinut kääntää kokemukseni vahvuudeksi ja minä olen nyt vahva ja vahvuuteen kuuluu myös itkeminen ja siihen kuuluu ehdottomasti muidenkin tunteiden näyttäminen, tunnistaminen ja niistä puhuminen. 

Kokemusasiantuntijana sain olla suunnittelemassa ja ohjaamassa LOV ME -hankkeen voimavararyhmää yhdessä toisen kokemusasiantuntijan kanssa. Ryhmäläisten kanssa teimme ensimmäisellä kerralla ryhmälle säännöt ja tärkeäksi säännöksi nousi: TUNTEITA SAA OLLA. Keskustelimme myös siitä, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja toivottuja. Ryhmä oli suljettu ryhmä. Luottamus ryhmäläisten kesken syntyi helposti ja siksi ryhmässä uskallettiin näyttää tunteita ja se oli meille ohjaajille palkitsevaa. Tuntui hyvältä nauraa ryhmässä yhdessä muiden kanssa, mutta tuntui myös hyvältä osoittaa myötätuntoa surevalle ja keskustella epätoivoisen kanssa ja nähdä hänen virkistyvän. Tuntui helpottavalta, kun pystyin sanomaan ääneen, että tänään minulla on ollut rankka päivä kotona ja siksi minulla on paljon tunteita pinnassa. Ei tarvinnut salailla ja yrittää kovettaa itseään ryhmäläisten edessä vaan pystyi olemaan avoin ja haavoittuva niin kuin ihminen on.

Tunteita ei ole aina helppo sanoittaa eikä se aina ole tarpeellistakaan, kunhan ne tunteet uskaltaa näyttää ja tuntea eikä yritä niitä piilotella tai vähätellä. Tunnetyöskentely oli meillä voimavararyhmän aiheena useamman kerran ja uskon, että jokaiselle löytyi oma kanava työstää tunteita. Selkeitä teemoja tunnetyöskentelyssä oli tunnemaalaus, makumuistelot, musiikki tunteiden ilmaisumuotona, meditaatiot, myönteisen muistelun kortit, miltä tuntuu kierrokset lopussa, keskustelut joiden teemoja itsetuntemus, selviytymiskeinot ja kielteisyys positiiviseksi.

Niin saavatko tunteet näkyä? Eikö tunteiden näyttäminen kerro, että olemme tässä hetkessä aitoina ja läsnä olevina, tuntevina ja rohkeina oman elämän sankareina?  Asiat eivät ole usein vain asioita vaan niihin liittyy tunteita, kokemusmuistoja, pohdintaa ja eletyn elämän mukanaan tuomaa tietoa.  Saatamme ajatella, että minun ajatukseni ja tunteeni eivät kiinnosta ketään.  Peittelemme niitä, ettemme joudu nolatuksi, ettei kukaan näe suojamuurin taakse, kuinka heikko ja peloissani joskus olen, kuinka avuton ja yksin joidenkin asioiden kanssa.

Tunteiden näyttäminen ei kuitenkaan kerro heikkoudesta vaan siitä, että tuntee eli on elossa. Ilman tunteita et ole olemassa. Kukaan ei voi määritellä toisen tunnetta oikeaksi tai vääräksi.  Jokainen tunne minkä tunnet, on oikea ja ansaitsee tulla näkyväksi. Tunteet voivat nousta pintaan musiikista, murheista, iloista, helpotuksesta, kauniista maalauksesta, elokuvasta, valokuvasta, kauniista sanoista, huudosta, pelosta, luonnosta ihan mistä vaan ja milloin vaan. Tunteilla on lupa olla ja tulla. Mitä paremmin tuntee itsensä sitä enemmän tunteita itsestään löytää ja voi sitä löytämisen tunnetta.

Pia

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija, tukihenkilö, vertaisryhmäohjaaja, äänimaljarentouttaja, sointukylpyohjaaja ja lyhytterapeutti.

Kokemusasiantuntijakouluttajan mietteitä

Sain viime syksynä mahdollisuuden osallistua uusien kokemusasiantuntijoiden kouluttamiseen Kotkan opistossa. Koska olen oman kokemusasiantuntijaksi valmistumiseni jälkeen tehnyt aika monipuolisesti alan töitä ja olen aikoinani toiminut kouluttajana niin työssäni kuin harrastuksissani, tartuin tilaisuuteen.

Kotkan opiston kokemusasiantuntijakursseilla on kaksi opettajaa ja se mahdollistaa myös vähemmän kokemusasiantuntijakokemusta saaneen kouluttajan käytön kokeneemman työparina. Taisinkin olla eniten oppia lukuvuoden aikana saanut koko kurssin joukosta.

Syyskuussa 2019 alkaneelle kurssille oli ilmoittautunut 15 oppilasta, joista 12 tuli paikalle. Tästä tusinasta neljä keskeytti opinnot lukuvuoden mittaan, joten valmistuneita tulee näillä näkymin olemaan kaikkiaan kahdeksan. Tällä hetkellä yhdellä kurssilaisella on vielä yksi opintosuoritus tekemättä pandemian johdosta.

Keskeyttäminen kuuluu jotenkin näiden kokemusasiantuntijakoulutusten luonteeseen. Ilahduttavaa on, että usein keskeyttäminen johtuu joko työllistymisestä tai ammattiin valmentavista opinnoista. Toki niitäkin on, joilla kunto heikkenee tehden opiskelun liian raskaaksi ja se on ymmärrettävää puhuttaessa jostain vaikeasta elämänvaiheesta kuntoutuvista ihmisistä.

Olen joskus miettinyt miksi kokemusasiantuntijat ovat enimmäkseen aivan mahtavia ihmisiä ja uskon löytäneeni vastauksen kysymykseeni. Kokemusasiantuntijaksi valmistuneet ovat kulkeneet niin monen pullonkaulan ja seulan läpi matkallaan, että vain hienoimmat yksilöt pääsevät perille.

Vaikka koulutimme nimenomaan omasta kokemuksestaan ponnistavia ihmisiä hämmästyin kerta toisensa jälkeen siitä, miten niin monet asiat olivat jokseenkin valmiina koulutettavien mielessä. Kouluttajien tehtäväksi jäi usein vain osattujen ja ryhmätöinä käsiteltyjen asioiden pieni jäsentely ja oppilaiden vakuuttaminen omasta osaamisestaan.

Koulutuksen onnistumisen kannalta tärkeä ryhmäytyminen tapahtui taas kerran uskomattoman nopeasti, kun oppilaat laativat yhdessä säännöt kurssille. Kaikkien kurssilaisten elämänkokemukset olivat erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä oli se, ettei kukaan ollut päässyt helpolla.

Kokemusasiantuntijakoulutusten yhtenä tavoitteena on kuntoutuminen ja siinä koko koulutusryhmältä lukuvuoden aikana saatu tuki ja kannustus on erittäin tärkeätä. Tunne siitä, ettei ole asioidensa kanssa yksin voimaannuttaa ja antaa toivoa.

Joidenkin nyt valmistuneiden kokemusasiantuntijoiden kohdalla tapahtunut muutos syksystä kevääseen on ollut lähes hämmästyttävä. Itsetunto on kohonnut, iloisuus paistaa kasvoilta ja ryhti on parantunut.

Asiaa tuntemattomat eivät aina tunnu ymmärtävän kokemusasiantuntijakurssien pituuden tarpeellisuutta. Kun ihmisillä on kerran kokemus ja uusia opetettavia asioita ei ole hirveän paljon, mihin tarvitaan seitsemän kuukautta aikaa? 

Aikaa tarvitaan kasvamiseen vaikeista asioista toipuvasta ihmisestä koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi, joka pystyy käyttämään kokemuksiaan toisten ihmisten auttamiseen. Asiat oppii nopeasti, asennoitumisen oppiminen vie aikaa.

Koronapandemiasta johtuen järjestimme kaksi viimeistä opetuspäivää etänä. Jo tottuneesti yhdessä työskentelevien kurssilaisten kanssa ne onnistuivat hyvin, mutta kokemusasiantuntijakurssin aloittaminen etänä ei käsitykseni mukaan toimisi. Toivottavasti kukaan ei ala järjestämään kokemusasiantuntijoiden verkkokursseja.

Tunnen suurta iloa ja ylpeyttäkin siitä, että olen saanut olla mukana hienolla retkellä upeiden ihmisten kanssa kokemusasiantuntijuuden antoisaan maailmaan.   

Vaikea on veikeätä ja mahdoton on uskomattoman mielenkiintoista.

Jukka Illman

Kirjoittaja on kaksisuuntaista mielialahäiriötä vähintään 47 vuoden ajan sairastanut koulutettu kokemusasiantuntija, joka on osallistunut vuodesta 2018 LOVME -hankkeeseen muun muassa bloggaamalla. 

Näin syntyy maailman paras palvelukokemus

Kokemusasiantuntijat pohtivat, mistä paras palvelukokemus syntyy Propellipäiden ja LOV ME-hankkeen yhteisessä työpajassa. Visuaalinen fasilitaattori Raquel Benmergui kiteytti parhaan palvelukokemuksen elementit yhteen kuvaan, jonka voit ladata itselle tästä: Paras palvelukokemus_30-3-2020. Tätä voit hyödyntää vaikka heti kaikkien omien palveluidesi ja toimintojesi arvioinnissa! 

Työpajaan osallistunut Marika kirjoitti ajatuksistaan:

Istun kirkkaasti valaistussa, valkoisessa huoneessa. Edessäni, tietokoneen ruudun takana, on ihminen, joka ei katso minuun. Huone on kolkko ja kuulen vain tikittävän kellon äänen. Minulla on paha olla, tunnen itseni huonoksi ja surkeaksi. Minun oli haettava apua, en enää jaksa yksin.

Ihminen,15 minuutin jälkeen toteaa: ”Ei sinussa ole mitään vikaa. Olet nuori, terve nainen.” Hänellä on kiire, hän haluaa minut äkkiä pois huoneesta.

Lähden itkien ulos. Tunnen olevani näkymätön.

Meillä kaikilla on varmasti tämänkaltaisia huonoja palvelukokemuksia. Toivottavasti meillä on myös ihania, voimauttavia kokemuksia. Niitä, jotka saavat sateisemmankin päivän aurinkoiseksi tai kurjan elämän näyttämään hetkeksi paljon paremmalle.

Kokoonnuimme yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa pohtimaan Paras palvelukokemus -työpajassa joulukuun alussa, millainen olisi se maailman paras kohtaaminen.

Milla Mäkinen ohjasi meitä tekemään asioista näkyviä muovailuvahan avulla. Näin puhuimme kaikki samaa kieltä ja ajatuksistamme tuli visuaalisia kuvia.

Millalla on valtavasti tietoa ja osaamista palvelumuotoilusta. Hän osasi koota sekaiset ajatuksemme yhteen, ja näin valmistui visualisointi parhaasta palvelukokemuksesta.

Kelataan siis alkuun oma kokemukseni ja mietitään jos se olisikin mennyt näin:

Istun huoneessa, jossa on pehmeä valaistus. Taustalla soi hiljaa hidas jazz, olen itse saanut valita musiikin. Seinillä on taidetta ja ympärillä viherkasveja. Oloni on heti parempi ja rennompi.

Ihminen katsoo minua silmiin ja kysyy: ”Miten sinä oikeasti voit?” Alan kertoa miltä tuntuu ja sana sanalta paine rinnassa hellittää. Hän tarjoaa nenäliinaa ja kysyy haluanko jotain juotavaa. Vastaan myöntävästi ja saan eteeni rauhoittavaa, tuoksuvaa teetä.

Ihminen kertoo ymmärtävänsä minua ja sanoo haluavansa auttaa. Uskon hänen puhuvan totta. Sovimme yhdessä mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänellä ei ole kiire ja hän on rauhallinen.

Lähden hymyillen pois. Tunnen olevani autettu ja ymmärretty sekä näkyvä.

Näin sen pitäisi mennä. Mutta tämä tuntuu olevan liian hyvää ollakseen totta. Kuitenkin miten pienillä asioilla se paras kohtaaminen luodaan. Siihen ei tarvita mitään ylitsepääsemätöntä. Ei miljoonien budjetointia, ei kalliita uusia koulutuksia, eikä edes uusia työntekijöitä.

Siihen tarvitaan vain ja ainoastaan välittämistä toisesta ihmisestä. Välittämistä siitä miltä toisesta ihan oikeasti tuntuu. Tarvitaan vaan halua nähdä toinen ihminen  samanarvoisena ja tasavertaisena. Luoda toiselle paras mahdollinen kokemus.

Uskon, että jos mielenterveyspalveluihin, ja toki muihinkin palveluihin, saataisiin enemmän tämän kaltaisia kohtaamisia, me kaikki voisimme hieman paremmin. Meidän sairastamisen pituus lyhenisi ja toipuminen alkaisi nopeammin.

Paras palvelukokonaisuus -työpajan pohjalta tehtiin upea visualisointi. Toivon sen leviävän ympäri Suomen ja että monet ottavat siitä elementtejä omaan työhönsä. Se on selkeä ja tuotettu suoraan elävästä elämästä. Kokemusasiantuntijoiden omista kokemuksista.

Työpaja antoi minulle voimaantumista. Yhdessä muiden  kokemusasiantuntijoiden kanssa työskentely lisää aina oman elämän merkityksellisyyttä ja vahvistaa myönteistä minäkuvaa. Olen kiitollinen, että sain olla mukana tässä työpajassa.

Toivon kaikille lukijoille paljon toivoa ja valoa näinä epätavallisina aikoina. Me selvitään tästä.

Marika
Kirjoittaja on kokemusasiantuntija, jonka elämään tuovat väriä eläimet, kokemusasiantuntijuus ja kotoilu sen kaikissa muodoissa.

Kerro, kerro kuvastin – kaikista meistä löytyy positiivisia piirteitä

En osaa! En pysty! Aina minä epäonnistun. Kukaan ei rakasta minua! Kuulostaako tutulta? Masentuneen sisäinen puhe kuulostaa usein tällaiselta.

Itsensä vähättelystä ja sättimisestä on tullut masentuneelle automaatio. Kokemusasiantuntijana ei tämän suuntainen puhe ole ollut itsellenikään vierasta, mutta kuntoutumisen myötä olen onnekseni päässyt siitä eroon, vaikka ajoittain ehkä vierailee niin minun ja kuin kaikkien muidenkin luona. 

 Masentuneena ja itsetunnon möyriessä pohjamudissa on myös positiivista palautetta vaikea ottaa vastaan. Ristiriita oman sisäisen mustan maailman ja myönteisen palautteen välillä on liian suuri. Tämä oli todettavissa myös masentuneille ja ahdistuneille suunnatussa Voimavararyhmässä, joka liittyi LOV ME -hankkeen pilottiin. Kokeilussa matalan kynnyksen Voimavararyhmää ohjasi kaksi kokemusasiantuntijaa.

Ryhmässä osallistujat ja me ohjaajat toimimme toisillemme peileinä. Masentuneen ihmisen ajattelu on usein vääristynyttä. Tästä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, me ohjaajat pyrimme antamaan aitoa positiivista palautetta ryhmäläiselle. Pidimme kuvainnollisesti peiliä jokaisen edessä. Se ei ollut vaikeaa, koska jokaisella meistä löytyy positiivisia piirteitä.  

Myönteisen muistelun kortit ovat oiva keino tehdä näkyväksi voimavaroja ja vahvistaa myönteisiä tunteita. Masentunut ihminen sokeutuu herkästi omille hyville puolilleen, mutta korttien avulla ikään kuin taas ”muistaa”, että miten monesta asiasta olenkaan selvinnyt ja että löytyy minusta myönteisiäkin piirteitä. 

 Pään sisäistä puhetta on mahdollista muuttaa, jos ne ensin tiedostaa. Aina ei ole muita ihmisiä muistuttamassa, että olet arvokas ja hyvä ihminen. Tai että et ole huono ihminen, vaikka juuri nyt voit huonosti. Jokainen voi opetella tarkkailemaan ajatuksiaan ja tehdä korjausliikkeitä, kun tuttu itseä vähättelevä puhe levy alkaa pyörimään.

Eräälle ryhmäläiselle huomautettiin leikkisästi sormea heristämällä, kun hän aloitti tutun itsensä vähättelyn. Lopulta hän itse alkoi heristää itselleen sormea, kun moittiminen taas alkoi. Tämä herätti hilpeyttä, mutta toisaalta tämähän olisi mainio tapa muistuttaa itseään ajattelutapojen muuttamisesta. Kullakin voisi olla toki oma tapansa, tai sormea voisi heristää edes kuvainnollisesti. Ja muistathan tehdä sen rakkaudellisesti

Sisäistä puhetta kannattaa siis tarkkailla ja muuttaa tarvittaessa. Ja erityisesti, puhutellaan itseämme kauniisti. 

Välillä onnistun, välillä epäonnistun – ja se on ihan ok! Olen arvokas! Olen rakastettu!

Tiina Piira

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva koulutettu kokemusasiantuntija, joka on kuntoutunut hyvin ja toimii nykyään muun muassa tukihenkilönä sekä LOV ME -hankkeessa Voimavararyhmän ryhmänohjaajana.

Poikkeusolot ja niistä selviäminen

Elämme poikkeuksellisia aikoja ja nyt jos koskaan on aika pitää huolta omasta ja muiden mielenterveydestä. Maailma keskittyy nyt ymmärrettävästi pitämään huolta fyysisestä terveydestämme, jonka johdosta mielenterveysasiat ovat vahvemmin omalla kontollamme. Onneksi on paljon asioita, joita me voimme tehdä pitääksemme huolta itsestämme ja toisistamme myös henkisesti. 

Olen niin onnellinen, että olen jo käynyt terapiapolkuni alusta loppuun ja minulla on sen ansiosta valtava työkalupakki täynnä erilaisia keinoja selviytyä tällaisista poikkeusolosuhteista. Jokainen ihminen kokee nämä asiat eri tavalla ja tarvitsee erilaisia lähestymistapoja käsitelläkseen kriisiä. Jaan tässä blogipäivityksessä minulle sopivia selviytymiskeinoja siinä toivossa, että ne voisivat auttaa myös jotakuta muuta. 

Tässä tilanteessa minusta tuntuu tärkeimmältä jatkaa mahdollisimman tavallista arkielämää. Arki tuo elämään rakennetta ja ennakoitavuutta, mitä maailman tilanteesta juuri nyt puuttuu. Herätessäni peseydyn, pukeudun ja laitan aamukahvin kiehumaan. Petaan sängyn ja järjestän kodin valmiiksi uuteen päivään. Pyrin syömään säännöllisesti, menen joka päivä ulos (tai edes parvekkeelle), teen edes hiukan töitä sekä asioita, joista nautin. Luen, askartelen, ompelen, neulon, leivon, laitan ruokaa, korjaan vaatteita, siivoan ja katson elokuvia.

Koetan uppoutua päivän aikana moniin erilaisiin puuhiin ja tehtäviin, joiden avulla voin sekä unohtaa vallitsevat olot, että pysyä kiinni nykyisessä hetkessä. Annan myös itselleni armoa silloin, kun en jaksa pitää arkirutiineista kiinni. 

Toinen tärkeä tapa, jolla pidän huolta mielenterveydestäni, on rajoittaa uutisten ja somesisältöjen kulutusta. Uutisten lukeminen tuntuu vain lisäävän ahdistustani ja pelkojani niiden lieventämisen sijaan. Tarkistan ajankohtaiset tiedotteet päivittäin luotettavasta lähteestä, mutta sen ulkopuolella en lue uutisia lainkaan. Päätin myös lopettaa Facebookin selailun kokonaan, sillä vaikka monet päivitykset jaetaan huumorimielessä, ne herättävät minussa silti pahaa oloa. Päädyin myös piilottamaan Instagramista sellaiset tilit, jotka jakoivat mieltäni horjuttavaa sisältöä. Juuri nyt tarvitsen toivoa, en pelkoa. 

Eräs valtavan tärkeäksi havaitsemani asia näiden päivien aikana on ollut yhteydenpito oman perheen ja lähipiirin kanssa. Keskustelut läheisten kanssa muistuttavat siitä, etten ole yksin tilanteeni ja tunteideni kanssa, ja samalla myös siitä, että elämä kuitenkin jatkuu poikkeusolosuhteista huolimatta.

Elämme onneksi sellaista aikaa, että vaikka emme voi nähdä toisiamme kasvotusten, meillä on mahdollisuus silti pysyä tiiviissä kontaktissa rakkaimpiimme. Onneksi on puhelimet, tekstiviestit, videopuhelut, ryhmäkeskustelut ja erilaiset nettiväylät, joiden avulla voimme pitää toisiimme yhteyttä.

Vaikka kuulun riskiryhmään ja minulla on omat murheeni, olen myös huomannut valtavan tärkeäksi sen, että autan myös voimavarojeni puitteissa muita. Vaikka en voikaan poistua kotoani toimittaakseni esimerkiksi ruokalähetyksiä, voin silti tehdä paljon.

Olen saanut paljon iloa siitä, miten olen voinut sosiaalisen median kautta piristää, auttaa ja luoda toivoa muiden elämään. Olen tuntenut osallistuvani talkoisiin, kun minulla on epävarmasta rahatilanteesta huolimatta ollut mahdollisuus tilata ruokaa ja palveluja  muutamalta pieneltä yrittäjältä, jotka kärsivät tästä tilanteesta merkittävästi.

Tunnen onnea voidessani tukea vanhempiani videopuhelupalvelujen käyttöönotossa sekä soitellessani ihmisille, jotka ovat jumissa kodeissaan. Lähipäivinä toivon lähettäväni postikortteja ja kirjeitä rakkaimmilleni. On ihanaa tietää, että vaikka itsekin kärsin, voin silti lieventää jonkun toisen kärsimystä. Se pienentää hieman omaa taakkaani. 

Jo vuosi sitten päättynyt terapiaprosessi on myös tuonut minulle yllättävää ja erityistä helpotusta. Terapiassa opin hyväksymään tunteeni ja antamaan niille tilaa, ja olen koettanut muistaa sen myös näinä aikoina. Minulla on oikeus olla peloissani, surullinen tai ahdistunut. Saan itkeä, olla vihainen ja olla olematta tavallinen itseni.

Erityisesti yritän muistaa, että vaikka on ihmisiä, joilla asiat ovat paljon huonommin kuin minulla, minulla on silti oikeus tuntea kaikkia näitä tunteita. Toki muiden tilanne voi antaa perspektiiviä, mutta se ei silti mitätöi omaa kokemustani. Vaikka nyt pärjään, pidän kuitenkin terapeuttini ja kriisipuhelimien numerot lähettyvillä, jos jossakin vaiheessa alkaakin tuntua siltä, etten pärjää enää ilman ammattilaisten apua. Näiden tunteiden kanssa ei saa jäädä yksin.

Vaikka tämä aika on pelottavaa ja monella tavalla järkyttävää, on silti ollut ihana nähdä, mihin me yhdessä pystymme. Tulen niin onnelliseksi nähdessäni, kuinka ihmiset tukevat toisiaan ja kuinka hyviä ihmiset todella ovat.

Kun elämästä riisuu kaiken kiireen ja pakollisuuden, jäljelle jää aikaa pitää huolta itsestä, muista ja meidän yhteisestä elinympäristöstä. Muistammeko tämän koko maailman pysäyttäneen kriisin myötä vihdoin, mikä elämässä on todella tärkeää?

Toivon valtavasti voimia teille ihan jokaiselle. Tämä ei kestä ikuisesti. Me selviämme tästä yhdessä. ❤

 Pipsa Valkeila 

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään ja merkitykselliseen elämään keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin. 

Kokemukset hyötykäyttöön, katso ohjeet ideointityöpajaan

Kokemusasiantuntijuudessa on keskeistä oma tarina ja omat kokemukset. Kokemusasiantuntijalla on käyttäjälähtöinen näkökulma kerättävään tietoon, kun häneltä kysytään asioita. Ideointityöpajassa ideoita pallotellaan ja kerätään.

Jos kokemusasiantuntijalle tulee halu vaikuttaa fasilitoijan roolissa, houkutus vaikuttaa mielipiteisiin voi olla tosi suuri. Kokemusasiantuntija on keskeisessä roolissa suunnitellessaan asiaa ja tarkempia kysymyksiä tehdessään fasilitoijan roolissa, mutta kirjurina toimiessaan hänen on hyvä käyttää toisen sanoja ja sanastoa. Tällöin asioista puhutaan kokijoiden kielellä eikä kokemusasiantuntijan mielikuvilla. Tämä tosin koskee kaikkia fasilitoijia, mutta oma kokemukseni on, että tuossa asiassa olen itse aika skarppina etten sanottaisi muiden puhetta omallani.

Rajaamistaito on kokemuksista kerrottuna tärkeää. Ideointiprosessissa voi tulla pitkiä kertomuksia, jotka pitää tiivistää. Tiivistäjä käyttää herkästi omaa sanastoaan. Omaan tarpeeseen voi käyttää omia sanojaan, mutta . Jos omaa sanastoa haluaa viljellä, se tulee tehdä neuvotellen.

Tieto voidaan rajata myös myöhemmin käytettäväksi. Idea sanana tai parina on hyvä tällöin kirjoittaa johonkin tai muistaa. Suosittelen ylöskirjoitusta, sillä muutoin muistettavaa on liikaa pitkällä aikavälillä. Sen jälkeen pystyy pala palalta pilkkomaan sisältöä.

Ideointityöpaja tuo henkilökohtaiset kokemukset aiheen pohjalta pureskeltavaksi. Se, miten koemme asiat, tulee sanoitettua ja tunteet herätettyä. Rajaus on paljolti fasilitoijan taitovarastoa, mutta opittavissa myös ideoijalle, jos on aikaa oppia tai tilaisuuksia on useampia. 

Jos ideoijalla tai fasilitoijalla menee tunteet pintaan, lyhyt tauko on paikallaan. Tauon aikana voi olla tärkeätä läsnäolo tai hyvä vaihtaa pari sanaa. Tämän jälkeen voi tarkistaa muilta mihin jäätiin, jos tunteet ovat vielä pinnalla. Tunteet ovat vahvoja signaaleja toiminnan ohjauksessa ja niitä tarvitaan ohjatessa keskustelua. Tilaisuuden jälkeen on hyvä käyttää aikaa omien tunteiden ympärillä. Vuorovaikutus tuo muutosta.

Käytännön ohjeita ideointityöpajaan

Ideointityöpajaan on hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Ennen alkua välineet on tarkistettu toimiviksi ja tarkoitukseen sopiviksi. Apuna fläppitaulu, tusseja, post-it-lappuja, tarroja sekä muuta mitä olettaa tarvitsevansa tukena ideoinnille.

Aloituksessa on itsellä tiedossa aihe, käytettävissä oleva aika sekä alustava suunnitelma ajankäyttöön. Se helpottaa etenemistä. Jos pystyy olemaan jollakin tasolla mukavuusalueellaan, se auttaa myös. Mukavuusalueella on tutumpaa toimia. Ideointityöpajassa ollaan herkästi mukavuusalueen ulkopuolella.

Jotkut asiat, kuten omat manööverit on hyvä pitää. Se oma tapa olla läsnä helpottaa. Toki se voi tuoda aktiivisen, hajamielisen tai yllättävänkin kuvan pitäjästä, mutta pohjimmiltaan pajan tekevät ne ihmiset, jotka ovat paikalla. Kun ollaan yhteisten asioiden äärellä, kunnioitus ja oma tila löytyy kyllä lähes aina.

Ideointityöpajassa alustus ja lyhyt selite, mitä ollaan tekemässä, on hyvä. Vaikka asia olisi tuttu, niin kertaus orientoi tehtävään. Alun jälkeen on hyvä kysyä ideoita ja kirjata niitä ylös. Niitä voi kirjoittaa paljonkin. Ideointivaiheessa ei vielä tarvitse rajata.

Rajausta voi tehdä teemojen ja sanavalintojen sisällä. Mitä tarkoitat? Täsmennätkö? On hyviä kysymyksiä tähän. Jos termi, jota halutaan käyttää ideoinnissa vaihtuu toiseksi, se ei ole vaarallista. Yhdessä se tulee kuitenkin keskustelussa päättää.

Esiin nousseista aiheista on hyvä valita tärkeimmät jatkoideointiin. Tässä auttavat tarrat. Haluttu määrä ääniä riippuu rajaamistavasta. Kun halutaan antaa vähän ääniä, silloin halutaan vain keskeisimmät asiat käsiteltäviksi. Kun on paljon ääniä, saadaan isompi otos. Jos saa käyttää useamman äänen samaan, se kertoo asian tärkeydestä myös. Fasilitoijan on hyvä tiedostaa jo ideointivaiheessa mikä jako voisi toimia. Suuntaviivat määräävät paljon seuraavissa vaiheissa.

Kun tärkeimmät on valittu, on aika käsitellä asioita. Täsmentää valittujen asioiden sisällä ideoita. Keskittyä olennaiseen muutoin on olennaista käyttää niiden sanoja, jotka ideoivat. Keskustella ja kirjata tärkeitä asioita. Ryhmissä voi olla useita aiheita ja ryhmiä voi olla useita. Fasilitoija tarkkailee ja auttaa kysyttäessä. Hän voi jakaa ajatuksia, mutta ideat on hyvä tulla ryhmien tarpeesta.

Ryhmät voivat ideoida muissakin kuin omissa ryhmissä, jos aika sallii. Tällöin jatkettu ideointi toimii kyllä. Lopuksi voivat ryhmät ideoida vielä lisää omassa ryhmässä. Ideoita tulee muilta kyllä.

Ryhmien koko on hyvä valita sopivaksi. Kolme tai neljä on tavallinen koko, mutta variaatioita on. Parityöskentelykään ei ole poissuljettu vaihtoehto. Parina vaihdetaan tietoa täsmällisemmin. Ryhmässä tulee monta näkemystä vaihtoehdoksi. Kummassakin tavassa on puolensa.

Esimerkki työpajan pidosta

Alkuvalmisteluissa on tarkistettu materiaalit. Aikaa varattu kaksi tunnin osiota. Välissä tauko. Alla ovat tärkeimmät päätösvaiheet jaoteltuina ajankäytön mukaan.

Ensimmäinen päätös: alkuun noin 5 minuutin orientaatiopuhe ja puoli tuntia ideointia. Sitten uusi tarkistus aikaan.

Työpajan ideointiosa osoittautui hedelmälliseksi. Toinen päätös: 10 minuuttia lisäaikaa ideointiin.

Kolmas päätös: antaa kullekin henkilölle 2 ääntä ja 10-15 minuuttia äänestysaikaa valita itseään kiinnostavat aiheet. Sen jälkeen tarkistus, mitkä olivat kiinnostavimmat aiheet.

Neljäs päätös: valituista aiheista oman aiheen valinta kullekin henkilölle. Valittuja aihevaihtoehtoja oli kolme. Ryhmän koko neljä per ryhmä. 5 minuuttia.

Ruokatauko

Viides päätös: 10 minuuttia ryhmäaikaa oman työn ympärillä. Fasilitoija tukee ryhmiä tarpeen mukaan. Informointi tunnin kulusta kaikkien tietoon. Kaikkiin kolmeen ryhmään pääsee ideoimaan ja lopuksi oman työn viimeistely. Lopuksi työn esittäminen.

Kuudes päätös: 10 minuuttia kunkin ryhmän työstämiseen vuorotellen. 10 minuuttia oman työn lopetukseen ja valmistautumiseen työn esittämiseen muille ryhmille.

Seitsemäs päätös: jakaa 20 minuuttia kolmen ryhmän kesken. 7 minuuttia per työ, vähemmän aikaa sai kuluttaa myös. Esitysten kuuntelu. Kommentointimahdollisuus. Ajan tarkkailu.

Kahdeksas päätös: lopettaa työpaja sovittuun aikaan.

Yllä olevat päätökset ovat esimerkki työpajan pidosta yhdestä näkökulmasta. Päätin ottaa tuon näkökulman sen havainnollistavuuden vuoksi.

Kukin ideointityöpaja on ainutlaatuinen. Osassa kokemusasiantuntuntijalla on omakohtaista näkemystä, joka auttaa ohjaamisessa eteenpäin. Toisissa kokemuspintaa ei vahvana ole ja se vaikuttaa havainnointiin: ei välttämättä osaa edetä loppuun niin suunnitelmallisesti ja keskenkin voi asiat jäädä helpommin. Yleensä ideoita tulee paljon ja keskustelu on olennainen osa pajaa.

Sami Juntunen

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija

Kokeilun tulos: Slack liitti meidät toisiimme

Aloitin LOV ME-hankkeessa huhtikuussa 2019. Kesällä meillä oli Matka itseen -ryhmän kokeilu Helsingissä. Tällä hetkellä on käynnissä kaksi uutta kokeilua, joista kumpikin on ryhmä, mutta toinen on Tuusulassa ja toinen on Helsingissä. Olemme hyödyntäneet vahvasti Slackiä eli sähköistä pikaviestintäsovellusta kokeilujemme yhteydessä.

Kesän Matka itseen -ryhmä järjestettiin yhteistyössä Alvi ry:n Laturin tukiyhteisön kanssa. Ryhmän livetapaamiset järjestettiin Laturin tukiyhteisön tiloissa Helsingissä. Meitä oli yhteensä kuusi ohjaajaa toteuttamassa kokeilua. Kokeilimme digisovelluksen käyttöä osana ryhmätoimintaa. Digisovellusta hyödynnettiin matka itseen -kokeilun yhteydenpidossa sekä ryhmäläisten että toisten ohjaajien kanssa.

Alkuhaasteiden jälkeen, loppukesästä Slackissä oli aktiivista viestintää ryhmäläisten ja ohjaajien välillä. Slackin käyttö lisäsi ihmisten liittymistä toisiinsa. Alkuun meidän ohjaajien tuli vähän opetella, miten saamme aktiivisen yhteyden ryhmäläisiin digisovelluksen avulla. Lopulta kuitenkin digisovelluksen käyttö mahdollisti yhteyden toisiin ajasta ja paikasta riippumatta.

Meidän kantavana ajatuksena on ollut, että tällainen sähköinen pikaviestintäsovellus tavoittaa ihmiset helposti. Slackissä viestiminen on mahdollista vaikka kotisohvalta käsin. Slack oli minulle ennestään tuntematon asia. On ollut kiva saada mahdollisuus opetella kokonaan uuden sovelluksen käyttämistä. On ollut myös tärkeää olla osa LOV ME-hanketta. Olen kokenut mielekkäänä olla sekä ideoimassa että toteuttamassa jotakin uutta.

Olemme syksyn ja talven mittaan käyneet läpi, mitä kesän kokeilusta jäi käteen sekä mikä oli haastavaa ja mikä ei onnistunut. Olemme pyrkineet oppimaan kesän Matka itseen-kokeilusta sekä soveltamaan opittuja asioita kahteen uuteen, lyhyeen kokeiluun. Aika näyttää, onnistummeko tavoitteissamme, mutta minulla on luottavainen ja optimistinen tunne siitä, että suoriudumme kunnialla kahdesta uudesta LOV ME-kokeilustamme.

Toivotan kaikille blogin lukijoille mukavia keväisiä päiviä! ☺

Reetta K.

Kirjoittaja on oikeusnotaari ja kokemusasiantuntija, joka opiskelee Turun yliopistossa oikeustieteen maisterin tutkintoa. Blogissa olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia maisemakuvia.

 

Me kaikki yhdessä, toisistamme riippuvaisina

LOV ME -projektin ensimmäinen kirjain L viittaa liittymiseen. Liittyminen taas viittaa kiinnittymiseen, kiintymiseen, yhdistymiseen, yhteyteen ja lukitsemiseen. Vaikka välillä tuntuu siltä, että me elämme tässä maailmassa ihan yksin omine murheinemme, todellisuudessa me elämme täällä kaikki yhdessä, toisistamme riippuvaisina.

Me liitymme useampiin yhteisöihin ja ihmisiin, kuin tulisi ajatelleeksi. Parasta on se, että muihin liittymisen voi ottaa myös tavoitteeksi ja sitä voi lisätä elämäänsä omilla toimilla valtavasti! 

Olemme usein liittyneinä yksittäisiin ihmisiin sekä erilaisiin yhteisöihin, kuten koulu- tai työyhteisöön, uskonnolliseen yhteisöön tai omaan perheeseen, sukuun tai lähipiiriin. Monet näistä ottaa helposti itsestäänselvyytenä, vaikka ne ovat meille elinehto. Meidän täysipainoinen hyvinvointimme on mahdollista vain silloin, kun me olemme liittyneenä ympäröiviin ihmisiin. Mitä enemmän löydämme elämäämme samanmielisiä ihmisiä, sitä turvallisemmalta ja vakaammalta elämä tuntuu. Koko elämä tuntuu merkityksellisemmältä silloin, kun emme ole ajatuksinemme ja kokemuksinemme yksin. 

Kun nuorena aikuisena ymmärsin, että on olemassa termi sille, mitä olen kokenut lapsena mieleltään sairastuneen vanhemman kanssa eläneenä, tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Olen aikuinen lapsiomainen, enkä ollut yksin – löysin vertaistukiryhmän kautta lukuisia muitakin ihmisiä, jotka olivat kokeneet samankaltaisia asioita kuin minä.

Ryhmään liittyminen oli äärimmäisen korjaava ja vapauttava kokemus. Löysin sen kautta sanoja kokemuksilleni ja tunteilleni sekä hyväksyntää siihen, että kokemukseni olivat päteviä ja käsittelyn arvoisia. Hetkellinen liittyminen tähän ryhmään avarsi maailmaani ja sai minut ottamaan kokemukseni omikseni.

Nuorena aikuisena ymmärsin myös kuuluvani seksuaalivähemmistöön. Tutustuessani muihin LGBTQ+-yhteisön jäseniin, löysin jälleen sanat tunteilleni sekä selityksen monille yksinäisyydessä pohtimilleni asioille. Yhtäkkiä kaikessa oli järkeä! Sain olla mitä tahansa ja rakastaa ketä tahansa, eikä minun tarvinnutkaan kuunnella yhteiskunnan minulle asettamia odotuksia. Tämän yhteisön löytäminen ja siihen liittyminen muokkasivat elämääni valtavasti positiiviseen suuntaan. 

Nykyisessä elämässäni isoin liittyminen on ollut liittyminen ympäristövaikuttajien ja ympäristöasioista kiinnostuneiden joukkoon. Koin pitkään valtavaa ympäristöahdistusta, mutten osannut käsitellä tunteitani tai purkaa niitä mihinkään. Kun loin itselleni Instagram-tilin ja löysin sen myötä oman yhteisöni, koin valtavan voimaantumisen. Löysin jälleen sanoja tunteilleni, hyväksyntää kokemuksilleni sekä ennen kaikkea ratkaisuja yksin pohtimilleni asioille.

Kokemus on ollut niin antoisa, että olen tehnyt nyt ympäristövaikuttamisesta päätyöni. Olen niin iloinen tästä yhteisöstä, jossa kannustetaan, myötätunnetaan, opitaan ja kasvetaan yhdessä. Tämä on elämänmittainen projekti ja olen siitä iloinen!

Ympäristöystävällinen elämäntapa on auttanut minua liittymään myös muihin yhteisöihin, kuten esimerkiksi omaan naapurustooni. Samalla kun olen lisännyt elämässäni kirpputori- ja lainauskulttuuria, olen tutustunut luontevammin myös ympärilläni asuviin ihmisiin. Se on tuonut elämääni valtavasti turvallisuuden tunnetta ja kokemusta siitä, etten elä täällä yksin. 

On ollut ihmeellistä ymmärtää myös se, että me liitymme myös ihmisiin, eläimiin ja ympäristöön, joita emme tunne tai näe. Meidän kaikkien teot ja valinnat vaikuttavat ihan jokaiseen ihmiseen ja ympäristöä kunnioittava elämä tekee hyvää ihan jokaiselle kanssaihmiselle. Kun me ylikulutamme ja saastutamme täällä, toisella puolella maailmaa olevat ihmiset kärsivät. Mutta kun taas elämme kestävästi, autamme myös kaukana asuvia ihmisiä voimaan paremmin.

Kaikki liittyy kaikkeen ja parasta on se, että meillä on mahdollisuus päättää, miten haluamme kohdella niitä, joihin tekojemme vaikutukset ulottuvat. 

Liittyminen voi olla myös negatiivista. Itse olen kokenut tällaista sekä menneissä parisuhteissa että ystävyyssuhteissa, jopa kokonaisissa yhteisöissä. Nämä kokemukset herättivät minussa henkiin puolia, joista en pitänyt ja joita en halunnut ruokkia. Liittyneenä ihmissuhteisiin ja yhteisöihin, joiden toiminta soti omaa arvomaailmaani vastaan, aloin tuntea itseni huonoksi ja hyödyttömäksi.

Onneksi ymmärsin lopulta vaihtaa maisemaa. Se oli äärimmäisen vaikeaa ja sen myötä jouduin luopumaan myös monista positiivisista asioista. Silti se oli välttämätöntä henkiselle kasvulle ja mahdollisuudelle löytää parempia yhteisöjä ja elää elämää, joka tuottaa minulle ja muille iloa ja merkityksellisyyttä. 

Millaisiin yhteisöihin sinä liityt? Olisiko sinun mahdollista etsiä elämääsi lisää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa jakaa yhteisiä kokemuksia, menneitä tai uusia? Olisiko jokin suhde sellainen, jonka olisi jo aika jäädä menneisyyteen? Erilaisiin, oman arvomaailman mukaisiin yhteisöihin liittyminen lisää elämän merkityksellisyyttä valtavasti. Kannustan kaikkia etsimään oman, kannustavan porukkansa, johon liittyä!

Pipsa Valkeila 

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään elämään ja positiiviseen mielenterveyteen keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin. 

Kun aloin elää arvojeni mukaan, elämästäni tuli merkityksellistä

Lov Me -hankkeen nimi muodostuu sanoista liittyminen, optimismi, voimaantuminen, myönteinen minäkäsitys ja elämän merkityksellisyys. Olen pohtinut näitä aiheita paljon viime aikoina ja miettinyt, mitkä asiat elämässäni saavat minut kokemaan näitä tunteita. Olen pyrkinyt aktiivisesti karsimaan elämästäni pois negatiivista ja täyttämään siitä vapautuneen tilan positiivisella.

Omalla kohdallani kaikista vahvimmaksi tavaksi lisätä hyviä tunteita omaan elämään on noussut muita ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä kunnioittavasta elämäntavasta. Kun kaikki linkittyy kaikkeen ja voin omalla toiminnallani tehdä parhaani maailman tilan sekä oman ja muiden hyvinvoinnin eteen, saan elämääni valtavasti merkityksellistä sisältöä. 

Ympäristöä kunnioittava elämä on saanut minut liittymään maailmaan monellakin eri tavalla – se on auttanut minua sekä näkemään tekojeni vaikutukset minulle tuntemattomien ihmisten elämään, että lisännyt yhteisöllisyyttä omassa elämässäni ja auttanut liittymään yhteisööni. Kun lainailee ja kierrättää tavaroita naapureiden ja tuttujen kesken, tulee väistämättä tutustuneeksi, kyselleeksi kuulumisia ja kutsuneeksi kahville.

On ollut ihana oppia, että ympärillä elävät ja entuudestaan ihan tuntemattomat ihmiset ovat pääsääntöisesti valtavan lämpimiä ja auttavaisia, kun heille vain suo siihen mahdollisuuden. Omaan ympäristöön liittyminen on lisännyt myös turvallisuuden tunnetta omassa elämässäni ja opettanut luottamaan siihen, että maailma kyllä kantaa. 

Aiemmin tunsin suurta ahdistusta maailman tilasta, usein jopa lamaantumiseen asti. 

Koin, ettei teoillani voi olla merkitystä ja että maailma on tuhoon tuomittu. Sitä mukaa kun lisäsin elämääni tietoisia, ympäristöä ja muita kunnioittavia valintoja, optimismini kasvoi. Jos minä voin muuttaa ajatus- ja toimintamallejani, niin siihen pystyvät myös muut! Ja jos iso joukko muuttaa elintapojaan kestävämmiksi, voimme yhteisvoimin vaikuttaa todella merkittävästi maailman tilaan.

Nykyään olen täynnä optimismia. Kun näen päivittäin, kuinka positiivinen esimerkkini saa muutkin ympärilläni toimimaan, saan uskoa siihen, että huonolta vaikuttava tilanne on vielä käännettävissä. Uskon, että ihmiset haluavat pääasiassa tehdä hyviä valintoja ja olla satuttamatta muita tieten tahtoen. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. 

Voimaantuminen viittaa siihen, kuinka ihmisen itsetunto, rohkeus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja vaikutusvalta lisääntyy ja hän alkaa ajamaan omaa asiaansa. Voimaantuminen on siis ihan valtavan iso ja merkityksellinen juttu! Itse olen kokenut ympäristöä kunnioittavan elämäntavan erittäin voimauttavaksi. On uskomatonta, miten moniin asioihin me voimme itse vaikuttaa, ihan arkipäiväisillä ja pienillä teoilla! 

Kun aloittaa jostakin ja saa siitä onnistumisen kokemuksia, voimaantuu kokeilemaan uusia ja haastavampiakin muutoksia. Itselleni voimaantuminen on nimenomaan sitä, että voin itse päättää ja valita, miten haluan elää ja vaikuttaa maailmaan. Minulla on oikeus elää arvojeni mukaista elämää. 

Sillä on ihan uskomaton voima, kuinka myönteiseksi minäkäsitys muuttuu, kun tietää tekevänsä parhaansa itsensä ja muiden eteen. Kun näkee, kuinka omat teot ja oma asenne tarttuvat ympäröiviin ihmisiin, tulee valtavan tietoiseksi omista mahdollisuuksistaan ja vaikutusvallastaan.

Aiemmin elin vahvasti ristiriidassa omien arvojeni kanssa ja koin huonoa omatuntoa kestämättömistä valinnoistani. Mutta nyt, kun elän enemmän omien arvojeni mukaisesti, koen enenevissä määrin olevani hyvä ihminen, ja että hyvillä teoillani on merkitystä. Yritän parhaani ja se riittää.

Elämä ja maailma ovat täynnä kaikkea kaunista, merkityksellistä ja säilyttämisen arvoista. Kun olen vähentänyt kulutusta, olen voinut vähentää myös työntekoa, ja se taas on osaltaan johtanut siihen, että olen voinut keskittyä yhä enemmän niihin asioihin, jotka tekevät minut aidosti onnelliseksi ja saavat minut kokemaan elämäni merkitykselliseksi.

Kun en jatkuvasti ajattele ostamista, olen paljon tietoisempi omista tarpeistani ja tartun niihin herkemmin. Kun kodin tavaramäärä on vuosien saatossa karsiutunut, jäljelle jääneet esineet ovat kaikki tärkeitä ja niihin kiinnittää tarkemmin huomiota. Kun elämästä karsii kaiken turhan ja tarpeettoman, jäljelle jää vain ne ihan kaikkein merkityksellisimmät asiat. Tätä voimaa on vaikea edes sanoin kuvailla. 

Mikä lisää sinun elämääsi merkityksellisyyttä ja saa sinut kokemaan itsesi voimaantuneeksi ja optimistiseksi? Millä tavoin sinä liityt ympäröivään maailmaan? Mikä saa sinut ajattelemaan, että olet hyvä juuri tuollaisena? Toivon kovasti, että jaksat pohtia näitä asioita ja lähteä pelkäämättä niitä kohti, yksi pieni askel kerrallaan. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi sellaisten asioiden ja ihmisten parissa, jotka vievät, eivätkä anna. 

Eri ihmiset saavat iloa eri asioista, ja hyvä niin. Meitä kaikkia, omine rajoinemme, intohimoinemme, toiveinemme ja menneisyyksinemme, tarvitaan. Ihan jokaiselle meistä löytyy tästä maailmasta paikka, jossa tuntea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Mistä sinä voisit lähteä etsimään elämääsi näitä asioita? 

Pipsa Valkeila

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään elämään ja positiiviseen mielenterveyteen keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin.