Näin saat etäryhmän toimimaan

Koronakevät mullisti monen elämää ja laittoi asioita uusiksi. Etäyhteyksistä tuli ripeässä tahdissa osa arkipäivää, ja niiden hyödyntäminen on luultavasti tullut jäädäkseen. Etänä toimivat vertaisryhmät ovat vahvasti tätä päivää ja varmasti myös tulevaa. Vertailen blogitekstissäni eri sovelluksia ja kerron, miten ne voisivat sopia kokemusasiantuntijoiden ohjaamien etäryhmien järjestemiseen.

Olen kevään mittaan testaillut eri etäyhteyksiä. Esimerkiksi Zoomissa, Skypessä, Teamsissä ja Meetissä voi videoyhteyksien avulla pitää kokouksia tai opiskeluun liittyviä etäluentoja. Näissä sovelluksissa on videoyhteyksien ohessa chatit, jotka helpottavat viestimistä, jos esimerkiksi jollakulla on jäänyt mikki turhaan auki ja se aiheuttaa kaikumista.

Esimerkiksi Zoomista ja Teamsistä on tarjolla sekä maksuttomat että maksulliset versiot. Maksullisuuden raja saattaa perustua kokouksen kestoon tai osallistujamäärään. Monissa on niin, että kokouksen osallistujat pääsevät aina ilmaiseksi. Teamsiä voitaneen kuitenkin pitää monia muita tietoturvallisempana etäyhteytenä. Videoyhteydet voivat toimia etävertaisryhmien järjestämisessä, jos esimerkiksi halutaan, että eleet ja ilmeet ovat luettavissa samaan tapaan kuin liveryhmissä.

Slack ja Campwire

Videoyhteyksien lisäksi on myös sovelluksia, joissa pääpaino voi olla enemmän kirjallisessa viestimisessä. Tällaisista sovelluksista, jotka voisivat myös soveltua etäryhmien järjestämiseen, on esimerkkeinä Slack ja Campwire. Slack on ilmainen ja Campwire on maksullinen ryhmän järjestäjätaholle. Slackissä voi sekä viestiä kirjallisesti keskusteluissa että soittaa puheluita.

Slackissä oletuksena on, että se on englanninkielinen. Ainakaan minulla käytössä olleissa Slack -versioissa ei ole ollut mahdollisuutta vaihtaa kieltä suomeksi. Olen kuitenkin kuullut, että joillakin on mahdollisesti ollut vaihtoehto muuttaa sovellus suomenkieliseksi. Etäryhmää suunniteltaessa on hyvä ottaa huomioon, että Slack toimii oletettavasti vain englanninkielisenä.

Kolmessa LOV ME -kokeilussa pidimme livetapaamisia ja vaihdoimme ajatuksia Slackissä livekertojen välillä. Ratkaisimme Slackin kielihaastetta siten, että laadimme käyttöohjeet, jossa käytiin läpi askel askeleelta Slackin käyttöönottoa. Tekstin ohessa oli myös kuvat tärkeimmistä vaiheista havainnollistamassa asioita. Jaoimme ryhmäläisille Slackin käyttöohjeet uuden kokeilun alussa sekä tulosteina että sähköisenä versiona Slack -ryhmässä.

Osallistuin tänä keväänä myös eräälle verkkokurssille, jolla oli käytössä Campwire -alusta. Campwiressa verkkokurssi oli mahdollista toteuttaa suomenkielisenä, mikä helpotti verkkokurssin suorittamista. Verkkokurssillani oli mahdollista lukea tehtävänantoja, joissa oli muun muassa tekstejä, kuvia, linkkejä ja videoita, aivan kuten Slackissäkin.

Campwiressa tehtäväkansioissa oli kommenttikentät, joiden avulla pystyi osallistumaan keskusteluihin sekä lukemaan toisten kommentteja. Campwiressa ei kuitenkaan ollut mahdollista elävöittää keskusteluja liittämällä kuvia kommenttien oheen, kuten Slackissä on mahdollista tehdä. Campwiren käyttöä kuitenkin helpotti se, että tiettyyn tehtävään osallistuttuaan oli mahdollista laittaa merkintä, että sen on jo tehnyt. Näin oli helpompi pitää kirjaa siitä, mitkä osiot oli tullut jo tehtyä.

Etäryhmän sisällöllinen puoli

Teknisen puolen lisäksi on hyvä panostaa myös etäryhmän sisältöön. Hyvin toimiva etäryhmä on mielestäni sellainen, että sitä on suunniteltu etukäteen ja että siinä on tietyt selkeät raamit. Myös etäryhmien suhteen on hyvä olla yhteiset säännöt, kuinka ryhmässä käyttäydytään ja mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. Hyvin toimivassa etäryhmässä on luottamuksellinen ja kannustava ilmapiiri.

Tietoturva on tärkeätä ottaa huomioon etäyhteyksien välityksellä toimivissa ryhmissä, samoin yksityisyyteen liittyvät asiat. Ryhmässä olisi hyvä pystyä esiintymään joko nimimerkillä anonyymisti tai sitten vain omalla etunimellään. Olisi myös hyvä, jos vain fasilitoijat ja käyttäjät pääsevät kirjautumaan ryhmään. Suotavaa olisi estää se, etteivät ryhmän ulkopuoliset henkilöt pääsisi näkemään ryhmissä käytäviä keskusteluja.

Liian monimutkaisesti käytettävä sovellus voi vaikuttaa ryhmäläisten motivaatioon osallistua aktiivisesti ryhmään. Voisi olla myös hyvä, että ryhmä kohdennetaan oikein. Ryhmäläisillä olisi hyvä olla valmiuksia ja/tai motivaatiota oppia digitaalisten sovellusten käyttöä osana ryhmätoimintaa. Olisi myös suotavaa, että käyttäjillä olisi itsellään älypuhelin, tabletti tai tietokone tai jokin paikka, jossa he voivat käyttää tietokonetta.

On kyllä onni, kun näinä päivinä on etäyhteyksiä näinkin hyvin saatavilla. Etäyhteydet voivat parhaimmillaan luoda siteitä ihmisten välille ja auttaa voimistamaan tunnetta siitä, ettei ole yksin omien haasteiden äärellä. Vertaistuki on voimaannuttavaa myös etäyhteyksien välityksellä.

Toivon kaikille blogin lukijoille leppoisia ja rentouttavia kesäpäiviä!

Reetta K.

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija, joka on ollut LOV ME -hankkeessa huhtikuusta 2019 alkaen. Hän opiskelee OTM-tutkintoa Turun yliopistossa. Blogissa olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia kuvia.

CTT 1/5: Citizen Think Tank – kokeilu kokeiluhankkeiden sisällä

Citizen Think Tank esittäytyy blogissamme kesän aikana viikottaisten kirjoitusten kanssa. Uusi kirjoitus joka keskiviikko!

Citizen Think Tank (CTT) on kokeilukulttuuria edistävien hankkeiden Propellipäät (Kukunori) ja Lov Me (Kakspy ry) yhteinen projekti, joka käynnistettiin lokakuussa 2019. CTT on fasilitoidun eli tuetun yhteiskehittämisen alusta, jossa yhteiskehittämisestä kiinnostuneet voivat avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä tuetun muutosmuotoiluprosessin avulla kehittää yhdessä ratkaisuja terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin kysymyksiin.

Miten kokeiluideat syntyivät?

Marraskuun teemoitimme brainstormailulle ja kehitysideoiden kirjaamiselle ajatuksin: “jos sinä olet huomannut toimintatavoissa epäjohdonmukaisuutta tai suoranaisen ongelman, et luultavasti ole ajatuksinesi yksin”. CTT:n jäsenet ehdottivat mm. joukkorahoituksen yhteisöllisesti jalostuvan tietopankin kokoamista, päihteettömien päivädiskojen lisäämistä ja vastaamista huoliin lasten kasvavasta kännykkäajasta ja liikkumattomuudesta. Useassa kehitysideassa kantavana teemana oli yhteisöllisyys ihmisten välillä sekä tiedon avoimuus mm. avoimen datan kautta. Yhtenä kehittämisideana oli ottaa vinkki Britannian toimista yksinäisyyttä vastaan: olisiko Suomen hyvä nimittää yksinäisyysministeri?

CTT lukuina

Yhteiskehittäminen kiinnostaa laajasti, se on kirjattu myös Suomen hallitusohjelmaan. CTT:ssä koimme kaksi piikkiä alustalle rekisteröitymisessä: ensin alun aktiivisen viestinnän kautta joulukuussa 2019 ja toisen kerran poikkeusolojen tullessa voimaan maaliskuussa 2020. Alunperin Citizen Think Tankin perustaessa kohderyhmämme olivat yhteiskehittämisestä kiinnostuneet yksilöt, mutta kevään edetessä näimme toiminnan potentiaalin nimenomaan sekä yksilöiden, organisaatioiden että kansalaisyhteisöjen yhteen saattamisessa. Fasilitoidun yhteiskehittämisen alustalla voi luottamuksen ilmapiirissä ns. pitchata oman idean; kuulla erilaisia näkökulmia ja ehdotuksia, ja sitten tarpeen mukaan joko jatkaa kehittämisprosessia tahoillaan tai yhteisesti.

Citizen Think Tankin toimintaa ohjaavat arvot

CTT:n tarina kerrotaan kesän aikana

Julkaisemme heinäkuussa keskiviikkoisin kolme blogitekstiä CTT:n jatkokehittämisprosesseista, ja neljännen ns. CTT 2.0 -tulevaisuudenkuvasta. Ensimmäiset kaksi keskittyvät CTT:n osallistujien joulukuussa äänestämiin projekteihin: ensimmäinen, 1.7. julkaistava blogi kertoo kehittämisideasta koskien perhemuotoista vapaaehtoistoimintaa ja toinen, 8.7. julkaistava, saavutettavaa kolmannen sektorin tapahtumaviestintää. Kolmas blogi, 15.7., avaa kehittämisprosessia CTT:n ja Kanssalan Yhdessä elämisen tapoja epidemian aikana -FB-ryhmän yhteisestä tapaamisesta loppukeväästä: “Kynnyksen yli yhdessä” -ajatus nuorten aikuisten mielenterveyden edistämiseksi. Tälle projektille saatiin STEA:n korona-avustushaussa hankerahoitus vuoden 2020 loppuun.

Neljännen (22.7.) blogitekstin jälkeen, syksyllä 12.8. alkaen julkaisemme muut CTT:ssä nostetut kehittämisideat julkisuuteen.

Luethan ajatuksella läpi; voisiko ideaa jatkokehitellä sinun toimintaympäristöösi?

Fanni-Laura Mäntylä
Kirjoittaja toimii Citizen Think Tankin digifasilitoinnin koordinaattorina, ja nauttii yhteisistä ajatushautomoista: “Ääneen puhuminen kannattaa aina.”

---

Citizen Think Tank (CTT) on kokeilukulttuuria edistävien hankkeiden Propellipäät (Kukunori) ja Lov Me (Kakspy ry) yhteinen projekti, joka käynnistettiin lokakuussa 2019. CTT on fasilitoidun eli tuetun yhteiskehittämisen alusta, jossa yhteiskehittämisestä kiinnostuneet voivat avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä digifasilitaattoreiden tuella muutosmuotoiluprosessin avulla kehittää yhdessä ratkaisuja terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin kysymyksiin.

Saavatko tunteet näkyä?

Olen usein pohtinut tunteiden tunnistamista: Onko minulla oikeus tuntea mitä tunnen? Ovatko minun tunteeni hyväksyttäviä? Onko tunteeni oikea? Onko tunteita lupa näyttää kaikille? Missä tilanteissa saa näyttää tunteita?  Saanko itkeä tai nauraa silloin, kun siltä tuntuu? Mikä tunne on oikein ja mikä väärin? Voivatko tunteet olla vääriä? Olenko tunteeton? Miksi en osaa sanoittaa tunteitani?  Onko minussa vikaa jos en tunne tai jos tunnen niin paljon, että kyyneleet valuvat elokuvaa katsoessa?

Minulle on jäänyt lapsuudesta mielikuva, että tunteiden näyttäminen on heikkoutta, tunteita ei saa näyttää ja pitää olla asiallinen ja tyyni. Muiden nähden ei itketä,yksin peiton alla se on sallittua. Jos olet surullinen, silloin olet heikko. Jos jokin ärsyttää, syy on sinun. Viha on syntiä ja vanhempia pitää aina kunnioittaa, teki tai sanoi ne mitä tahansa. Aina pitää osata olla ihmisiksi. Tunteita ei saa näyttää eikä omista eikä perheen asioista saa puhua muille, sillä se on heikkoutta ja ihmisen pitää olla vahva ja menestynyt pärjätäkseen. Aina pitää jaksaa venyä ja joustaa ja käyttäytyä ihmisiksi.

Mitä edes tarkoittaa, kun sanotaan ole ihmisiksi? Tätä joskus lapsena kysyin ja vastaus oli, että pitääkö olla niin saatanan tyhmä, ettei tajua. En tajunnut enkä tajua vieläkään, koska en halua tajuta. 

Minun maailmaani ei sovi enää tunteiden peittely ja salailu, se kuului lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen kunnes romahdin, en jaksanut yksin taakkaani kantaa ja tunteitani peitellä. Olin elänyt elämääni suorittamalla ja muita varten, muiden tarpeet huomioiden, sivusta seuraajana, etten vain olisi muille vaivaksi ja haitaksi. Aina piti yksin jaksaa, selvitä ja kestää rahahuolet, lasten sairaudet,  ruuhkavuodet, työttömyys, kiire, avuttomuus, epätietoisuus. Aamulla sängystä ylös ilman valitusta, hymy naamalle ja muita auttamaan ja tukemaan, vaikka omaelämä oli yhtä kaaosta ja selviytymistä päivästä toiseen.

Sen opin, että ihmisyys ei ole ainakaan tunteettomuutta ja yksin pärjäämistä. Niin monta vuotta yritin yksin pärjätä ja selviytyä, kunnes tuli stoppi, en enää jaksanut vaan romahdin. Kuntoutuminen alkoi, kun uskalsin puhua ulkopuolisille ja ottaa apua vastaan. En ollutkaan viallinen vaan minulta oli kielletty tunteiden näyttäminen ja toisten tuki.

Kuntoutumisen tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta ah niin ihanan palkitseva, etten päivääkään vaihtaisi pois. En enää vaihtaisi lapsuutta ja nuoruuttanikaan pois, koska ne rankat kokemukset ovat tehneet minusta minut.  Olen voinut kääntää kokemukseni vahvuudeksi ja minä olen nyt vahva ja vahvuuteen kuuluu myös itkeminen ja siihen kuuluu ehdottomasti muidenkin tunteiden näyttäminen, tunnistaminen ja niistä puhuminen. 

Kokemusasiantuntijana sain olla suunnittelemassa ja ohjaamassa LOV ME -hankkeen voimavararyhmää yhdessä toisen kokemusasiantuntijan kanssa. Ryhmäläisten kanssa teimme ensimmäisellä kerralla ryhmälle säännöt ja tärkeäksi säännöksi nousi: TUNTEITA SAA OLLA. Keskustelimme myös siitä, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja toivottuja. Ryhmä oli suljettu ryhmä. Luottamus ryhmäläisten kesken syntyi helposti ja siksi ryhmässä uskallettiin näyttää tunteita ja se oli meille ohjaajille palkitsevaa. Tuntui hyvältä nauraa ryhmässä yhdessä muiden kanssa, mutta tuntui myös hyvältä osoittaa myötätuntoa surevalle ja keskustella epätoivoisen kanssa ja nähdä hänen virkistyvän. Tuntui helpottavalta, kun pystyin sanomaan ääneen, että tänään minulla on ollut rankka päivä kotona ja siksi minulla on paljon tunteita pinnassa. Ei tarvinnut salailla ja yrittää kovettaa itseään ryhmäläisten edessä vaan pystyi olemaan avoin ja haavoittuva niin kuin ihminen on.

Tunteita ei ole aina helppo sanoittaa eikä se aina ole tarpeellistakaan, kunhan ne tunteet uskaltaa näyttää ja tuntea eikä yritä niitä piilotella tai vähätellä. Tunnetyöskentely oli meillä voimavararyhmän aiheena useamman kerran ja uskon, että jokaiselle löytyi oma kanava työstää tunteita. Selkeitä teemoja tunnetyöskentelyssä oli tunnemaalaus, makumuistelot, musiikki tunteiden ilmaisumuotona, meditaatiot, myönteisen muistelun kortit, miltä tuntuu kierrokset lopussa, keskustelut joiden teemoja itsetuntemus, selviytymiskeinot ja kielteisyys positiiviseksi.

Niin saavatko tunteet näkyä? Eikö tunteiden näyttäminen kerro, että olemme tässä hetkessä aitoina ja läsnä olevina, tuntevina ja rohkeina oman elämän sankareina?  Asiat eivät ole usein vain asioita vaan niihin liittyy tunteita, kokemusmuistoja, pohdintaa ja eletyn elämän mukanaan tuomaa tietoa.  Saatamme ajatella, että minun ajatukseni ja tunteeni eivät kiinnosta ketään.  Peittelemme niitä, ettemme joudu nolatuksi, ettei kukaan näe suojamuurin taakse, kuinka heikko ja peloissani joskus olen, kuinka avuton ja yksin joidenkin asioiden kanssa.

Tunteiden näyttäminen ei kuitenkaan kerro heikkoudesta vaan siitä, että tuntee eli on elossa. Ilman tunteita et ole olemassa. Kukaan ei voi määritellä toisen tunnetta oikeaksi tai vääräksi.  Jokainen tunne minkä tunnet, on oikea ja ansaitsee tulla näkyväksi. Tunteet voivat nousta pintaan musiikista, murheista, iloista, helpotuksesta, kauniista maalauksesta, elokuvasta, valokuvasta, kauniista sanoista, huudosta, pelosta, luonnosta ihan mistä vaan ja milloin vaan. Tunteilla on lupa olla ja tulla. Mitä paremmin tuntee itsensä sitä enemmän tunteita itsestään löytää ja voi sitä löytämisen tunnetta.

Pia

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija, tukihenkilö, vertaisryhmäohjaaja, äänimaljarentouttaja, sointukylpyohjaaja ja lyhytterapeutti.

Kokemusasiantuntijakouluttajan mietteitä

Sain viime syksynä mahdollisuuden osallistua uusien kokemusasiantuntijoiden kouluttamiseen Kotkan opistossa. Koska olen oman kokemusasiantuntijaksi valmistumiseni jälkeen tehnyt aika monipuolisesti alan töitä ja olen aikoinani toiminut kouluttajana niin työssäni kuin harrastuksissani, tartuin tilaisuuteen.

Kotkan opiston kokemusasiantuntijakursseilla on kaksi opettajaa ja se mahdollistaa myös vähemmän kokemusasiantuntijakokemusta saaneen kouluttajan käytön kokeneemman työparina. Taisinkin olla eniten oppia lukuvuoden aikana saanut koko kurssin joukosta.

Syyskuussa 2019 alkaneelle kurssille oli ilmoittautunut 15 oppilasta, joista 12 tuli paikalle. Tästä tusinasta neljä keskeytti opinnot lukuvuoden mittaan, joten valmistuneita tulee näillä näkymin olemaan kaikkiaan kahdeksan. Tällä hetkellä yhdellä kurssilaisella on vielä yksi opintosuoritus tekemättä pandemian johdosta.

Keskeyttäminen kuuluu jotenkin näiden kokemusasiantuntijakoulutusten luonteeseen. Ilahduttavaa on, että usein keskeyttäminen johtuu joko työllistymisestä tai ammattiin valmentavista opinnoista. Toki niitäkin on, joilla kunto heikkenee tehden opiskelun liian raskaaksi ja se on ymmärrettävää puhuttaessa jostain vaikeasta elämänvaiheesta kuntoutuvista ihmisistä.

Olen joskus miettinyt miksi kokemusasiantuntijat ovat enimmäkseen aivan mahtavia ihmisiä ja uskon löytäneeni vastauksen kysymykseeni. Kokemusasiantuntijaksi valmistuneet ovat kulkeneet niin monen pullonkaulan ja seulan läpi matkallaan, että vain hienoimmat yksilöt pääsevät perille.

Vaikka koulutimme nimenomaan omasta kokemuksestaan ponnistavia ihmisiä hämmästyin kerta toisensa jälkeen siitä, miten niin monet asiat olivat jokseenkin valmiina koulutettavien mielessä. Kouluttajien tehtäväksi jäi usein vain osattujen ja ryhmätöinä käsiteltyjen asioiden pieni jäsentely ja oppilaiden vakuuttaminen omasta osaamisestaan.

Koulutuksen onnistumisen kannalta tärkeä ryhmäytyminen tapahtui taas kerran uskomattoman nopeasti, kun oppilaat laativat yhdessä säännöt kurssille. Kaikkien kurssilaisten elämänkokemukset olivat erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä oli se, ettei kukaan ollut päässyt helpolla.

Kokemusasiantuntijakoulutusten yhtenä tavoitteena on kuntoutuminen ja siinä koko koulutusryhmältä lukuvuoden aikana saatu tuki ja kannustus on erittäin tärkeätä. Tunne siitä, ettei ole asioidensa kanssa yksin voimaannuttaa ja antaa toivoa.

Joidenkin nyt valmistuneiden kokemusasiantuntijoiden kohdalla tapahtunut muutos syksystä kevääseen on ollut lähes hämmästyttävä. Itsetunto on kohonnut, iloisuus paistaa kasvoilta ja ryhti on parantunut.

Asiaa tuntemattomat eivät aina tunnu ymmärtävän kokemusasiantuntijakurssien pituuden tarpeellisuutta. Kun ihmisillä on kerran kokemus ja uusia opetettavia asioita ei ole hirveän paljon, mihin tarvitaan seitsemän kuukautta aikaa? 

Aikaa tarvitaan kasvamiseen vaikeista asioista toipuvasta ihmisestä koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi, joka pystyy käyttämään kokemuksiaan toisten ihmisten auttamiseen. Asiat oppii nopeasti, asennoitumisen oppiminen vie aikaa.

Koronapandemiasta johtuen järjestimme kaksi viimeistä opetuspäivää etänä. Jo tottuneesti yhdessä työskentelevien kurssilaisten kanssa ne onnistuivat hyvin, mutta kokemusasiantuntijakurssin aloittaminen etänä ei käsitykseni mukaan toimisi. Toivottavasti kukaan ei ala järjestämään kokemusasiantuntijoiden verkkokursseja.

Tunnen suurta iloa ja ylpeyttäkin siitä, että olen saanut olla mukana hienolla retkellä upeiden ihmisten kanssa kokemusasiantuntijuuden antoisaan maailmaan.   

Vaikea on veikeätä ja mahdoton on uskomattoman mielenkiintoista.

Jukka Illman

Kirjoittaja on kaksisuuntaista mielialahäiriötä vähintään 47 vuoden ajan sairastanut koulutettu kokemusasiantuntija, joka on osallistunut vuodesta 2018 LOVME -hankkeeseen muun muassa bloggaamalla. 

Kiitollisuus, mitä hyvää sinulle tänään kuuluu?

Ahdistaa, väsyttää, mikään ei tunnu hyvältä, eikä ole mitään hyvää odotettavissa. Arkiaskareet ärsyttävät, päivät seuraavat toisiaan, suihkuunkin pitäisi mennä, taidan jättää väliin. Työ ei kiinnosta, rahat eivät riitä, ruoka ei maistu, auto on väärän värinen. Kukaan ei huomaa minua, väsyttää ja elämässä ei ole mitään iloa. Tuntuu, että kaikki on huonosti ja muilla menee paremmin. Onko tuttua puhetta? Oletko jäänyt jumiin negatiivisuuteen? Voiko asialle tehdä jotain?

Mielestäni voi ja tätä muuttamista kokeilimme myös voimavararyhmässä, jota toisena kokemusasiantuntijana ohjasin. Pienin askelin aloitimme, ei ollut alussa helppoa minulle eikä ryhmäläisille. Pienin askel oli se, että ohjaajana kiitin jokaista paikalle saapunutta. Kiitin siitä, että he olivat ilmoittautuneet ja saapuneet paikalle. Sen jälkeen kysyin heiltä mitä hyvää sinulle tänään kuuluu? Pieni kysymys, henkilökohtainen kysymys, johon jokainen omalla vuorollaan sai vastata omin sanoin.

Yleensä kysymme mitä kuuluu? Vastaus on usein, ei mitään ihmeellistä, ihan hyvää, ei kummempaa, voisi mennä paremminkin tai luettelemme kaikki asiat mitkä on huonosti. Pienellä muutoksella on suuri vaikutus, mitä hyvää sinulle tänään kuuluu? Joutuukin hetken miettimään ja pysähtymään, muistelemaan hetkeä ennen ryhmään tuloa, miettimään ja etsimään jonkin hyvän asian, pienen tai ison.

Ensin ryhmäläiset vastasivat ettei kuulu mitään hyvää, mutta rauhassa, keskittymällä, jokaiselta löytyi jotain hyvää. Kolmas pieni askel oli, että kiitin jokaista sanallisesti ja katsekontaktilla siitä, että he jakoivat kuulumiset meille ohjaajille ja muille ryhmäläisille. Ryhmän lopussa toistin saman, kiitos kun jaoit, kiitos kun tulit mukaan ja aina jokin positiivinen asia henkilöstä.

Kiitollisuus voi tuntua aluksi vaikealta, kun päänsisäinen höpöttäjä ei jätä rauhaan vaan luettelee ja listaa asioita, mitkä ovat huonosti, mitä minulta puuttuu, mitä vielä haluaisin, että olisin onnellinen. Sitten olen onnellinen, kun sitä tai tätä tai tuota on tapahtunut, olen tehnyt ja olen saavuttanut. Käykö näin koskaan? Olemmeko koskaan tyytyväisiä ja onnellisia, kun saavutamme jotain? Varmasti olemme, hetken.

Ei tosin mene kauan, kun päänsisäinen höpöttäjä alkaa vaatia lisää sitä, enemmän tätä ja lisää tuota. Halutaan isompaa kotia, kauniita vaatteita, lomamatkaa, autoa, isompaa palkkaa. Lista on loputon, mutta päänsisäinen höpöttäjä lupaa, että sitten kun olet tämänkin saavuttanut, sitten olet onnellinen. Valheellista ja turhauttavaa, eikö? Olisiko aika pysäyttää päänsisäinen höpöttäjä ja tavoitella pysyvää onnea ja tyytyväisyyttä?

Emme tarvitse koko ajan jotain lisää ja enemmän. Emme opi olemaan onnellisia haalimalla ulkopuolelta lisää ja lisää. Onnellisuus löytyy, kun alamme huomaamaan mitä hyvää meillä jo on. Kun kiinnitämme huomiota hyviin asioihin, päänsisäinen höpöttäjäkin rauhoittuu eikä mieli enää takerru negatiiviseen vaan alkaa löytää hyvää enemmän ja enemmän olemassa olevasta, arjesta, kodista ja itsestä.

Voimavararyhmässä päädyimme keskusteluissamme siihen, että se mihin kiinnittää huomiota lisääntyy. Kiitollisuusharjoitukset ovat tähän oiva apuväline. Se, että ryhmässä yhtenä teemana oli kiitollisuus ja hyvän huomaaminen ei tarkoittanut, että olisimme kieltäneet huonot asiat ja olleet niistä puhumatta, ei todellakaan. Kävimme välillä todella syvissä vesissä ja negatiivisissa tunnetiloissa ja keskusteluissa, mutta lopetimme aina positiiviseen ja kiitokseen.

Opettelimme löytämään kuulumiskierrosten kautta jotain hyvää kuluneesta viikosta. Kiitollinen voi olla kuinka pienistä asioista tahansa tai suurista. Aamulla herättyään voi olla kiitollinen siitä, että taas on uusi päivä edessä. Voi olla kiitollinen, kun linnut laulavat, on vaatteita mitä pukea päälle, näkee sinisen taivaan, asuu Suomessa, on vähemmän kipuja kuin pahimpana hetkenä, on ruokaa kaapissa, hanasta tulee puhdasta vettä, saa istua ja lukea kirjaa, voi lähteä luontoon, on seinät ympärillä, jaksoi lähteä ryhmään, kuuli hyvän kappaleen radiosta, koira oli hoidossa…

Vertaistuen voima on mahtava, olla yhteydessä saman kokeneiden kanssa on parasta huolenpitoa mitä voi itselleen antaa. Tästä on syytä olla kiitollinen itselleen ja muille. Tämän huomasi omassa voimavararyhmässäkin, ei tarvinnut jokaista sanaa ja kokemusta selittää, kun toinen ymmärsi jo puolesta sanasta, joskus jopa katseesta, mitä toinen tarkoitti, mitä on kokenut. Ryhmässä myös hyvän huomaaminen ja kiitollisuus konkretisoitui paremmin, kuuli toisen hyvät asiat ja pystyi kannustamaan muita ja sai itselle kannustusta ja myötätuntoa. Tästäkin tuli asia, josta voi olla kiitollinen.

Olisiko nyt aika aloittaa kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen?  Mistä kaikesta voit olla tänään kiitollinen? Etsi ja löydä se pieninkin kiitollisuuden aihe ja sen jälkeen tunne miltä tuntuu, kun olet sen löytänyt. Se mihin kiinnitämme huomiota lisääntyy ja harjoittelemalla alat tietoisesti kokemaan onnellisuuden tunnetta.

Pia

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija, tukihenkilö, vertaisryhmäohjaaja, äänimaljarentouttaja, sointukylpyohjaaja ja lyhytterapeutti.

Näin syntyy maailman paras palvelukokemus

Kokemusasiantuntijat pohtivat, mistä paras palvelukokemus syntyy Propellipäiden ja LOV ME-hankkeen yhteisessä työpajassa. Visuaalinen fasilitaattori Raquel Benmergui kiteytti parhaan palvelukokemuksen elementit yhteen kuvaan, jonka voit ladata itselle tästä: Paras palvelukokemus_30-3-2020. Tätä voit hyödyntää vaikka heti kaikkien omien palveluidesi ja toimintojesi arvioinnissa! 

Työpajaan osallistunut Marika kirjoitti ajatuksistaan:

Istun kirkkaasti valaistussa, valkoisessa huoneessa. Edessäni, tietokoneen ruudun takana, on ihminen, joka ei katso minuun. Huone on kolkko ja kuulen vain tikittävän kellon äänen. Minulla on paha olla, tunnen itseni huonoksi ja surkeaksi. Minun oli haettava apua, en enää jaksa yksin.

Ihminen,15 minuutin jälkeen toteaa: ”Ei sinussa ole mitään vikaa. Olet nuori, terve nainen.” Hänellä on kiire, hän haluaa minut äkkiä pois huoneesta.

Lähden itkien ulos. Tunnen olevani näkymätön.

Meillä kaikilla on varmasti tämänkaltaisia huonoja palvelukokemuksia. Toivottavasti meillä on myös ihania, voimauttavia kokemuksia. Niitä, jotka saavat sateisemmankin päivän aurinkoiseksi tai kurjan elämän näyttämään hetkeksi paljon paremmalle.

Kokoonnuimme yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa pohtimaan Paras palvelukokemus -työpajassa joulukuun alussa, millainen olisi se maailman paras kohtaaminen.

Milla Mäkinen ohjasi meitä tekemään asioista näkyviä muovailuvahan avulla. Näin puhuimme kaikki samaa kieltä ja ajatuksistamme tuli visuaalisia kuvia.

Millalla on valtavasti tietoa ja osaamista palvelumuotoilusta. Hän osasi koota sekaiset ajatuksemme yhteen, ja näin valmistui visualisointi parhaasta palvelukokemuksesta.

Kelataan siis alkuun oma kokemukseni ja mietitään jos se olisikin mennyt näin:

Istun huoneessa, jossa on pehmeä valaistus. Taustalla soi hiljaa hidas jazz, olen itse saanut valita musiikin. Seinillä on taidetta ja ympärillä viherkasveja. Oloni on heti parempi ja rennompi.

Ihminen katsoo minua silmiin ja kysyy: ”Miten sinä oikeasti voit?” Alan kertoa miltä tuntuu ja sana sanalta paine rinnassa hellittää. Hän tarjoaa nenäliinaa ja kysyy haluanko jotain juotavaa. Vastaan myöntävästi ja saan eteeni rauhoittavaa, tuoksuvaa teetä.

Ihminen kertoo ymmärtävänsä minua ja sanoo haluavansa auttaa. Uskon hänen puhuvan totta. Sovimme yhdessä mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänellä ei ole kiire ja hän on rauhallinen.

Lähden hymyillen pois. Tunnen olevani autettu ja ymmärretty sekä näkyvä.

Näin sen pitäisi mennä. Mutta tämä tuntuu olevan liian hyvää ollakseen totta. Kuitenkin miten pienillä asioilla se paras kohtaaminen luodaan. Siihen ei tarvita mitään ylitsepääsemätöntä. Ei miljoonien budjetointia, ei kalliita uusia koulutuksia, eikä edes uusia työntekijöitä.

Siihen tarvitaan vain ja ainoastaan välittämistä toisesta ihmisestä. Välittämistä siitä miltä toisesta ihan oikeasti tuntuu. Tarvitaan vaan halua nähdä toinen ihminen  samanarvoisena ja tasavertaisena. Luoda toiselle paras mahdollinen kokemus.

Uskon, että jos mielenterveyspalveluihin, ja toki muihinkin palveluihin, saataisiin enemmän tämän kaltaisia kohtaamisia, me kaikki voisimme hieman paremmin. Meidän sairastamisen pituus lyhenisi ja toipuminen alkaisi nopeammin.

Paras palvelukokonaisuus -työpajan pohjalta tehtiin upea visualisointi. Toivon sen leviävän ympäri Suomen ja että monet ottavat siitä elementtejä omaan työhönsä. Se on selkeä ja tuotettu suoraan elävästä elämästä. Kokemusasiantuntijoiden omista kokemuksista.

Työpaja antoi minulle voimaantumista. Yhdessä muiden  kokemusasiantuntijoiden kanssa työskentely lisää aina oman elämän merkityksellisyyttä ja vahvistaa myönteistä minäkuvaa. Olen kiitollinen, että sain olla mukana tässä työpajassa.

Toivon kaikille lukijoille paljon toivoa ja valoa näinä epätavallisina aikoina. Me selvitään tästä.

Marika
Kirjoittaja on kokemusasiantuntija, jonka elämään tuovat väriä eläimet, kokemusasiantuntijuus ja kotoilu sen kaikissa muodoissa.

Kerro, kerro kuvastin – kaikista meistä löytyy positiivisia piirteitä

En osaa! En pysty! Aina minä epäonnistun. Kukaan ei rakasta minua! Kuulostaako tutulta? Masentuneen sisäinen puhe kuulostaa usein tällaiselta.

Itsensä vähättelystä ja sättimisestä on tullut masentuneelle automaatio. Kokemusasiantuntijana ei tämän suuntainen puhe ole ollut itsellenikään vierasta, mutta kuntoutumisen myötä olen onnekseni päässyt siitä eroon, vaikka ajoittain ehkä vierailee niin minun ja kuin kaikkien muidenkin luona. 

 Masentuneena ja itsetunnon möyriessä pohjamudissa on myös positiivista palautetta vaikea ottaa vastaan. Ristiriita oman sisäisen mustan maailman ja myönteisen palautteen välillä on liian suuri. Tämä oli todettavissa myös masentuneille ja ahdistuneille suunnatussa Voimavararyhmässä, joka liittyi LOV ME -hankkeen pilottiin. Kokeilussa matalan kynnyksen Voimavararyhmää ohjasi kaksi kokemusasiantuntijaa.

Ryhmässä osallistujat ja me ohjaajat toimimme toisillemme peileinä. Masentuneen ihmisen ajattelu on usein vääristynyttä. Tästä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, me ohjaajat pyrimme antamaan aitoa positiivista palautetta ryhmäläiselle. Pidimme kuvainnollisesti peiliä jokaisen edessä. Se ei ollut vaikeaa, koska jokaisella meistä löytyy positiivisia piirteitä.  

Myönteisen muistelun kortit ovat oiva keino tehdä näkyväksi voimavaroja ja vahvistaa myönteisiä tunteita. Masentunut ihminen sokeutuu herkästi omille hyville puolilleen, mutta korttien avulla ikään kuin taas ”muistaa”, että miten monesta asiasta olenkaan selvinnyt ja että löytyy minusta myönteisiäkin piirteitä. 

 Pään sisäistä puhetta on mahdollista muuttaa, jos ne ensin tiedostaa. Aina ei ole muita ihmisiä muistuttamassa, että olet arvokas ja hyvä ihminen. Tai että et ole huono ihminen, vaikka juuri nyt voit huonosti. Jokainen voi opetella tarkkailemaan ajatuksiaan ja tehdä korjausliikkeitä, kun tuttu itseä vähättelevä puhe levy alkaa pyörimään.

Eräälle ryhmäläiselle huomautettiin leikkisästi sormea heristämällä, kun hän aloitti tutun itsensä vähättelyn. Lopulta hän itse alkoi heristää itselleen sormea, kun moittiminen taas alkoi. Tämä herätti hilpeyttä, mutta toisaalta tämähän olisi mainio tapa muistuttaa itseään ajattelutapojen muuttamisesta. Kullakin voisi olla toki oma tapansa, tai sormea voisi heristää edes kuvainnollisesti. Ja muistathan tehdä sen rakkaudellisesti

Sisäistä puhetta kannattaa siis tarkkailla ja muuttaa tarvittaessa. Ja erityisesti, puhutellaan itseämme kauniisti. 

Välillä onnistun, välillä epäonnistun – ja se on ihan ok! Olen arvokas! Olen rakastettu!

Tiina Piira

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva koulutettu kokemusasiantuntija, joka on kuntoutunut hyvin ja toimii nykyään muun muassa tukihenkilönä sekä LOV ME -hankkeessa Voimavararyhmän ryhmänohjaajana.

Poikkeusolot ja niistä selviäminen

Elämme poikkeuksellisia aikoja ja nyt jos koskaan on aika pitää huolta omasta ja muiden mielenterveydestä. Maailma keskittyy nyt ymmärrettävästi pitämään huolta fyysisestä terveydestämme, jonka johdosta mielenterveysasiat ovat vahvemmin omalla kontollamme. Onneksi on paljon asioita, joita me voimme tehdä pitääksemme huolta itsestämme ja toisistamme myös henkisesti. 

Olen niin onnellinen, että olen jo käynyt terapiapolkuni alusta loppuun ja minulla on sen ansiosta valtava työkalupakki täynnä erilaisia keinoja selviytyä tällaisista poikkeusolosuhteista. Jokainen ihminen kokee nämä asiat eri tavalla ja tarvitsee erilaisia lähestymistapoja käsitelläkseen kriisiä. Jaan tässä blogipäivityksessä minulle sopivia selviytymiskeinoja siinä toivossa, että ne voisivat auttaa myös jotakuta muuta. 

Tässä tilanteessa minusta tuntuu tärkeimmältä jatkaa mahdollisimman tavallista arkielämää. Arki tuo elämään rakennetta ja ennakoitavuutta, mitä maailman tilanteesta juuri nyt puuttuu. Herätessäni peseydyn, pukeudun ja laitan aamukahvin kiehumaan. Petaan sängyn ja järjestän kodin valmiiksi uuteen päivään. Pyrin syömään säännöllisesti, menen joka päivä ulos (tai edes parvekkeelle), teen edes hiukan töitä sekä asioita, joista nautin. Luen, askartelen, ompelen, neulon, leivon, laitan ruokaa, korjaan vaatteita, siivoan ja katson elokuvia.

Koetan uppoutua päivän aikana moniin erilaisiin puuhiin ja tehtäviin, joiden avulla voin sekä unohtaa vallitsevat olot, että pysyä kiinni nykyisessä hetkessä. Annan myös itselleni armoa silloin, kun en jaksa pitää arkirutiineista kiinni. 

Toinen tärkeä tapa, jolla pidän huolta mielenterveydestäni, on rajoittaa uutisten ja somesisältöjen kulutusta. Uutisten lukeminen tuntuu vain lisäävän ahdistustani ja pelkojani niiden lieventämisen sijaan. Tarkistan ajankohtaiset tiedotteet päivittäin luotettavasta lähteestä, mutta sen ulkopuolella en lue uutisia lainkaan. Päätin myös lopettaa Facebookin selailun kokonaan, sillä vaikka monet päivitykset jaetaan huumorimielessä, ne herättävät minussa silti pahaa oloa. Päädyin myös piilottamaan Instagramista sellaiset tilit, jotka jakoivat mieltäni horjuttavaa sisältöä. Juuri nyt tarvitsen toivoa, en pelkoa. 

Eräs valtavan tärkeäksi havaitsemani asia näiden päivien aikana on ollut yhteydenpito oman perheen ja lähipiirin kanssa. Keskustelut läheisten kanssa muistuttavat siitä, etten ole yksin tilanteeni ja tunteideni kanssa, ja samalla myös siitä, että elämä kuitenkin jatkuu poikkeusolosuhteista huolimatta.

Elämme onneksi sellaista aikaa, että vaikka emme voi nähdä toisiamme kasvotusten, meillä on mahdollisuus silti pysyä tiiviissä kontaktissa rakkaimpiimme. Onneksi on puhelimet, tekstiviestit, videopuhelut, ryhmäkeskustelut ja erilaiset nettiväylät, joiden avulla voimme pitää toisiimme yhteyttä.

Vaikka kuulun riskiryhmään ja minulla on omat murheeni, olen myös huomannut valtavan tärkeäksi sen, että autan myös voimavarojeni puitteissa muita. Vaikka en voikaan poistua kotoani toimittaakseni esimerkiksi ruokalähetyksiä, voin silti tehdä paljon.

Olen saanut paljon iloa siitä, miten olen voinut sosiaalisen median kautta piristää, auttaa ja luoda toivoa muiden elämään. Olen tuntenut osallistuvani talkoisiin, kun minulla on epävarmasta rahatilanteesta huolimatta ollut mahdollisuus tilata ruokaa ja palveluja  muutamalta pieneltä yrittäjältä, jotka kärsivät tästä tilanteesta merkittävästi.

Tunnen onnea voidessani tukea vanhempiani videopuhelupalvelujen käyttöönotossa sekä soitellessani ihmisille, jotka ovat jumissa kodeissaan. Lähipäivinä toivon lähettäväni postikortteja ja kirjeitä rakkaimmilleni. On ihanaa tietää, että vaikka itsekin kärsin, voin silti lieventää jonkun toisen kärsimystä. Se pienentää hieman omaa taakkaani. 

Jo vuosi sitten päättynyt terapiaprosessi on myös tuonut minulle yllättävää ja erityistä helpotusta. Terapiassa opin hyväksymään tunteeni ja antamaan niille tilaa, ja olen koettanut muistaa sen myös näinä aikoina. Minulla on oikeus olla peloissani, surullinen tai ahdistunut. Saan itkeä, olla vihainen ja olla olematta tavallinen itseni.

Erityisesti yritän muistaa, että vaikka on ihmisiä, joilla asiat ovat paljon huonommin kuin minulla, minulla on silti oikeus tuntea kaikkia näitä tunteita. Toki muiden tilanne voi antaa perspektiiviä, mutta se ei silti mitätöi omaa kokemustani. Vaikka nyt pärjään, pidän kuitenkin terapeuttini ja kriisipuhelimien numerot lähettyvillä, jos jossakin vaiheessa alkaakin tuntua siltä, etten pärjää enää ilman ammattilaisten apua. Näiden tunteiden kanssa ei saa jäädä yksin.

Vaikka tämä aika on pelottavaa ja monella tavalla järkyttävää, on silti ollut ihana nähdä, mihin me yhdessä pystymme. Tulen niin onnelliseksi nähdessäni, kuinka ihmiset tukevat toisiaan ja kuinka hyviä ihmiset todella ovat.

Kun elämästä riisuu kaiken kiireen ja pakollisuuden, jäljelle jää aikaa pitää huolta itsestä, muista ja meidän yhteisestä elinympäristöstä. Muistammeko tämän koko maailman pysäyttäneen kriisin myötä vihdoin, mikä elämässä on todella tärkeää?

Toivon valtavasti voimia teille ihan jokaiselle. Tämä ei kestä ikuisesti. Me selviämme tästä yhdessä. ❤

 Pipsa Valkeila 

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään ja merkitykselliseen elämään keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin. 

Kokemukset hyötykäyttöön, katso ohjeet ideointityöpajaan

Kokemusasiantuntijuudessa on keskeistä oma tarina ja omat kokemukset. Kokemusasiantuntijalla on käyttäjälähtöinen näkökulma kerättävään tietoon, kun häneltä kysytään asioita. Ideointityöpajassa ideoita pallotellaan ja kerätään.

Jos kokemusasiantuntijalle tulee halu vaikuttaa fasilitoijan roolissa, houkutus vaikuttaa mielipiteisiin voi olla tosi suuri. Kokemusasiantuntija on keskeisessä roolissa suunnitellessaan asiaa ja tarkempia kysymyksiä tehdessään fasilitoijan roolissa, mutta kirjurina toimiessaan hänen on hyvä käyttää toisen sanoja ja sanastoa. Tällöin asioista puhutaan kokijoiden kielellä eikä kokemusasiantuntijan mielikuvilla. Tämä tosin koskee kaikkia fasilitoijia, mutta oma kokemukseni on, että tuossa asiassa olen itse aika skarppina etten sanottaisi muiden puhetta omallani.

Rajaamistaito on kokemuksista kerrottuna tärkeää. Ideointiprosessissa voi tulla pitkiä kertomuksia, jotka pitää tiivistää. Tiivistäjä käyttää herkästi omaa sanastoaan. Omaan tarpeeseen voi käyttää omia sanojaan, mutta . Jos omaa sanastoa haluaa viljellä, se tulee tehdä neuvotellen.

Tieto voidaan rajata myös myöhemmin käytettäväksi. Idea sanana tai parina on hyvä tällöin kirjoittaa johonkin tai muistaa. Suosittelen ylöskirjoitusta, sillä muutoin muistettavaa on liikaa pitkällä aikavälillä. Sen jälkeen pystyy pala palalta pilkkomaan sisältöä.

Ideointityöpaja tuo henkilökohtaiset kokemukset aiheen pohjalta pureskeltavaksi. Se, miten koemme asiat, tulee sanoitettua ja tunteet herätettyä. Rajaus on paljolti fasilitoijan taitovarastoa, mutta opittavissa myös ideoijalle, jos on aikaa oppia tai tilaisuuksia on useampia. 

Jos ideoijalla tai fasilitoijalla menee tunteet pintaan, lyhyt tauko on paikallaan. Tauon aikana voi olla tärkeätä läsnäolo tai hyvä vaihtaa pari sanaa. Tämän jälkeen voi tarkistaa muilta mihin jäätiin, jos tunteet ovat vielä pinnalla. Tunteet ovat vahvoja signaaleja toiminnan ohjauksessa ja niitä tarvitaan ohjatessa keskustelua. Tilaisuuden jälkeen on hyvä käyttää aikaa omien tunteiden ympärillä. Vuorovaikutus tuo muutosta.

Käytännön ohjeita ideointityöpajaan

Ideointityöpajaan on hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Ennen alkua välineet on tarkistettu toimiviksi ja tarkoitukseen sopiviksi. Apuna fläppitaulu, tusseja, post-it-lappuja, tarroja sekä muuta mitä olettaa tarvitsevansa tukena ideoinnille.

Aloituksessa on itsellä tiedossa aihe, käytettävissä oleva aika sekä alustava suunnitelma ajankäyttöön. Se helpottaa etenemistä. Jos pystyy olemaan jollakin tasolla mukavuusalueellaan, se auttaa myös. Mukavuusalueella on tutumpaa toimia. Ideointityöpajassa ollaan herkästi mukavuusalueen ulkopuolella.

Jotkut asiat, kuten omat manööverit on hyvä pitää. Se oma tapa olla läsnä helpottaa. Toki se voi tuoda aktiivisen, hajamielisen tai yllättävänkin kuvan pitäjästä, mutta pohjimmiltaan pajan tekevät ne ihmiset, jotka ovat paikalla. Kun ollaan yhteisten asioiden äärellä, kunnioitus ja oma tila löytyy kyllä lähes aina.

Ideointityöpajassa alustus ja lyhyt selite, mitä ollaan tekemässä, on hyvä. Vaikka asia olisi tuttu, niin kertaus orientoi tehtävään. Alun jälkeen on hyvä kysyä ideoita ja kirjata niitä ylös. Niitä voi kirjoittaa paljonkin. Ideointivaiheessa ei vielä tarvitse rajata.

Rajausta voi tehdä teemojen ja sanavalintojen sisällä. Mitä tarkoitat? Täsmennätkö? On hyviä kysymyksiä tähän. Jos termi, jota halutaan käyttää ideoinnissa vaihtuu toiseksi, se ei ole vaarallista. Yhdessä se tulee kuitenkin keskustelussa päättää.

Esiin nousseista aiheista on hyvä valita tärkeimmät jatkoideointiin. Tässä auttavat tarrat. Haluttu määrä ääniä riippuu rajaamistavasta. Kun halutaan antaa vähän ääniä, silloin halutaan vain keskeisimmät asiat käsiteltäviksi. Kun on paljon ääniä, saadaan isompi otos. Jos saa käyttää useamman äänen samaan, se kertoo asian tärkeydestä myös. Fasilitoijan on hyvä tiedostaa jo ideointivaiheessa mikä jako voisi toimia. Suuntaviivat määräävät paljon seuraavissa vaiheissa.

Kun tärkeimmät on valittu, on aika käsitellä asioita. Täsmentää valittujen asioiden sisällä ideoita. Keskittyä olennaiseen muutoin on olennaista käyttää niiden sanoja, jotka ideoivat. Keskustella ja kirjata tärkeitä asioita. Ryhmissä voi olla useita aiheita ja ryhmiä voi olla useita. Fasilitoija tarkkailee ja auttaa kysyttäessä. Hän voi jakaa ajatuksia, mutta ideat on hyvä tulla ryhmien tarpeesta.

Ryhmät voivat ideoida muissakin kuin omissa ryhmissä, jos aika sallii. Tällöin jatkettu ideointi toimii kyllä. Lopuksi voivat ryhmät ideoida vielä lisää omassa ryhmässä. Ideoita tulee muilta kyllä.

Ryhmien koko on hyvä valita sopivaksi. Kolme tai neljä on tavallinen koko, mutta variaatioita on. Parityöskentelykään ei ole poissuljettu vaihtoehto. Parina vaihdetaan tietoa täsmällisemmin. Ryhmässä tulee monta näkemystä vaihtoehdoksi. Kummassakin tavassa on puolensa.

Esimerkki työpajan pidosta

Alkuvalmisteluissa on tarkistettu materiaalit. Aikaa varattu kaksi tunnin osiota. Välissä tauko. Alla ovat tärkeimmät päätösvaiheet jaoteltuina ajankäytön mukaan.

Ensimmäinen päätös: alkuun noin 5 minuutin orientaatiopuhe ja puoli tuntia ideointia. Sitten uusi tarkistus aikaan.

Työpajan ideointiosa osoittautui hedelmälliseksi. Toinen päätös: 10 minuuttia lisäaikaa ideointiin.

Kolmas päätös: antaa kullekin henkilölle 2 ääntä ja 10-15 minuuttia äänestysaikaa valita itseään kiinnostavat aiheet. Sen jälkeen tarkistus, mitkä olivat kiinnostavimmat aiheet.

Neljäs päätös: valituista aiheista oman aiheen valinta kullekin henkilölle. Valittuja aihevaihtoehtoja oli kolme. Ryhmän koko neljä per ryhmä. 5 minuuttia.

Ruokatauko

Viides päätös: 10 minuuttia ryhmäaikaa oman työn ympärillä. Fasilitoija tukee ryhmiä tarpeen mukaan. Informointi tunnin kulusta kaikkien tietoon. Kaikkiin kolmeen ryhmään pääsee ideoimaan ja lopuksi oman työn viimeistely. Lopuksi työn esittäminen.

Kuudes päätös: 10 minuuttia kunkin ryhmän työstämiseen vuorotellen. 10 minuuttia oman työn lopetukseen ja valmistautumiseen työn esittämiseen muille ryhmille.

Seitsemäs päätös: jakaa 20 minuuttia kolmen ryhmän kesken. 7 minuuttia per työ, vähemmän aikaa sai kuluttaa myös. Esitysten kuuntelu. Kommentointimahdollisuus. Ajan tarkkailu.

Kahdeksas päätös: lopettaa työpaja sovittuun aikaan.

Yllä olevat päätökset ovat esimerkki työpajan pidosta yhdestä näkökulmasta. Päätin ottaa tuon näkökulman sen havainnollistavuuden vuoksi.

Kukin ideointityöpaja on ainutlaatuinen. Osassa kokemusasiantuntuntijalla on omakohtaista näkemystä, joka auttaa ohjaamisessa eteenpäin. Toisissa kokemuspintaa ei vahvana ole ja se vaikuttaa havainnointiin: ei välttämättä osaa edetä loppuun niin suunnitelmallisesti ja keskenkin voi asiat jäädä helpommin. Yleensä ideoita tulee paljon ja keskustelu on olennainen osa pajaa.

Sami Juntunen

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija

Kokeilun tulos: Slack liitti meidät toisiimme

Aloitin LOV ME-hankkeessa huhtikuussa 2019. Kesällä meillä oli Matka itseen -ryhmän kokeilu Helsingissä. Tällä hetkellä on käynnissä kaksi uutta kokeilua, joista kumpikin on ryhmä, mutta toinen on Tuusulassa ja toinen on Helsingissä. Olemme hyödyntäneet vahvasti Slackiä eli sähköistä pikaviestintäsovellusta kokeilujemme yhteydessä.

Kesän Matka itseen -ryhmä järjestettiin yhteistyössä Alvi ry:n Laturin tukiyhteisön kanssa. Ryhmän livetapaamiset järjestettiin Laturin tukiyhteisön tiloissa Helsingissä. Meitä oli yhteensä kuusi ohjaajaa toteuttamassa kokeilua. Kokeilimme digisovelluksen käyttöä osana ryhmätoimintaa. Digisovellusta hyödynnettiin matka itseen -kokeilun yhteydenpidossa sekä ryhmäläisten että toisten ohjaajien kanssa.

Alkuhaasteiden jälkeen, loppukesästä Slackissä oli aktiivista viestintää ryhmäläisten ja ohjaajien välillä. Slackin käyttö lisäsi ihmisten liittymistä toisiinsa. Alkuun meidän ohjaajien tuli vähän opetella, miten saamme aktiivisen yhteyden ryhmäläisiin digisovelluksen avulla. Lopulta kuitenkin digisovelluksen käyttö mahdollisti yhteyden toisiin ajasta ja paikasta riippumatta.

Meidän kantavana ajatuksena on ollut, että tällainen sähköinen pikaviestintäsovellus tavoittaa ihmiset helposti. Slackissä viestiminen on mahdollista vaikka kotisohvalta käsin. Slack oli minulle ennestään tuntematon asia. On ollut kiva saada mahdollisuus opetella kokonaan uuden sovelluksen käyttämistä. On ollut myös tärkeää olla osa LOV ME-hanketta. Olen kokenut mielekkäänä olla sekä ideoimassa että toteuttamassa jotakin uutta.

Olemme syksyn ja talven mittaan käyneet läpi, mitä kesän kokeilusta jäi käteen sekä mikä oli haastavaa ja mikä ei onnistunut. Olemme pyrkineet oppimaan kesän Matka itseen-kokeilusta sekä soveltamaan opittuja asioita kahteen uuteen, lyhyeen kokeiluun. Aika näyttää, onnistummeko tavoitteissamme, mutta minulla on luottavainen ja optimistinen tunne siitä, että suoriudumme kunnialla kahdesta uudesta LOV ME-kokeilustamme.

Toivotan kaikille blogin lukijoille mukavia keväisiä päiviä! ☺

Reetta K.

Kirjoittaja on oikeusnotaari ja kokemusasiantuntija, joka opiskelee Turun yliopistossa oikeustieteen maisterin tutkintoa. Blogissa olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia maisemakuvia.