V niin kuin voimaantuminen 

Tiina Piira kertoo, mitä tarkoittaa V-kirjain LOV ME -hankkeen nimessä.

Lapsuuden olotilaani voisi kuvata termillä tapetinvärinen tyttö. Mielen selkeät oireilut minulla alkoivat alle kolmekymppisenä, ja useiden vuosien ajan kävin läpi erilaisia hoitomuotoja ja -paikkoja saadakseni apua olotilaani.

Lopulta minulla oli onnea päästä oikeaan hoitoon oikealla ajoituksella. Vakava, vuosia kestänyt masennus ja itsetuhoisuus jäi taakse vuoden mittaisella hoidolla psykiatrian päiväosastolla. Tämän vuoden seurauksena tapetinvärinen tyttö astui ihmisten ilmoille ja ilmoitti: tässä olen minä! 

Kokemusasiantuntijakoulutukseen hakeuduin, kun olin ollut ollut eläkkeellä jo 15 vuotta. Vointini oli hyvä ja halusin tehdä jotain merkityksellistä hyödyntäen kuntoutuskokemustani. LOV ME -hankkeesta kuulin heti valmistumiseni jälkeen ja lähdin innolla mukaan. Kokeiluprosessin tuloksena syntyi ”Kokemus voimavaraksi” -ryhmätoimintamalli masentuneille ja ahdistuneille.

Oli mielekästä olla mukana luomisprosessissa alusta loppuun. Saimme yhdessä toisen kokemusasiantuntijan kanssa suunnitella sisällön ryhmätapaamisille. Koen, että entisestä ammatistani tutkijana oli hyötyä. Analyyttinen ote oli tarpeen havaintojen tekemisessä ryhmässä sekä yhteenvetoa kirjoitettaessa.

Positiivinen palaute ryhmäläisiltä vahvisti onnistumisen kokemusta. He kokivat ryhmän ilmapiirin turvalliseksi jakaa tunteitaan ja kokemuksiaan. Omien kuntoutumiskokemusten jakaminen toi toivoa ryhmäläisille. Yksi heistä totesikin osuvasti, että kokemusta uskotaan.

 Tällä kaikella oli valtava positiivinen merkitys itsetunnolleni. Minulla oli ollut tunne, että minulla on vielä annettavaa, enkä ole pelkästään hyödytön yhteiskunnan jäsen. Erään määritelmän mukaan voimaantuminen tarkoittaa sisäistä voiman tunnetta, joka on omia voimavaroja ja vastuullista luovuutta vapauttava tunne. Voimaantuneista ihmisistä heijastuu myönteisyys, joka on yhteydessä hyväksyvään ja luottamukselliseen ilmapiiriin sekä arvostuksen kokemiseen.

Voin sydämestäni todeta, että LOV ME -hankkeessa mukana oleminen on mahdollistanut minulle oman sisäisen voiman esiin kaivamisen ja käyttöön ottamisen. Hyväksyvässä ilmapiirissä, jossa moka on lahja, olen saanut käyttää luovuuttani.

Ja voi sitä iloa, kun aikoinaan tapetinvärinen tyttö löysi oman voimansa ja mahdollisuuden käyttää sitä kohtalotovereiden auttamiseen.   

Tiina Piira

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija Kotkasta. Hän oli LOV ME -hankkeessa mukana kehittämässä uutta ryhmätoimintamallia masentuneille. 

M niin kuin myönteinen minäkuva

Virpi Asllani kertoo, mitä tarkoittaa M-kirjain LOV ME -hankkeen nimessä.

Ei minua ollut toivottu, silti elämä päätti tuoda minut tähän maailmaan. Olin lapsena hyvin epävarma itsestäni ja pelkäsin, etten kelpaa. Tunsin olevani sisaruksiani huonompi, vaikka kukaan ei niin puhunut.

Murrosiän kovan kapinoinnin jälkeen minusta tuli taas kiltti tyttö.  

Pelkäsin yhä hylkäämistä yli kaiken. Painon nousu lisäsi sitä entisestään, koin olevani ruma ja  huono. Jännitin niin paljon, että jo bussiin nouseminen oli haaste. Tunsin, että ihmiset katsovat minua ja näkevät huonnomuuteni.  

Viimeisenä opiskeluvuotena ja töissä sen jälkeen, aloin hakemaan hyväksyntää suorittamalla. Olin hyvä melkein kaikessa mihin ryhdyin:  Minut valittiin myymäläketjun Tähtimyyjäksi, pärjäsin miesvaltaisessa ampuma lajissa iso kaliiperisillä aseilla, menestyin liiketoiminnassa. Sain kehuja ja kiitosta.  

Peilasin itseäni toisten ihmisten kautta, mutta en arvostanut itse itseäni… saatika rakastanut. Lopulta ylisuorittaminen ja kaikkien lankojen käsissä pitäminen alkoi rajusti hajottamaan kehoani.  En kuunnellut sen varoituksia, vaan jatkoin samaan malliin.

Masennus pysähdytti lopulta menestyvän perheenäidin. Silloin tipahdettiin korkealta. Peilistä katsoi lihonut, ilmeetön, väsynyt minä, jolla ei ollut voimia  suorittaa ja saada hyväksyntää.  

Masennus kesti kymmenen vuotta ja itsetuhoisuus vei monesti psykiatriseen sairaalaan.  

Iso ja rankka ratkaisu lähteä pitkästä liitosta alkoi avata silmiäni. Nyt pitikin kohdata itsensä, osata olla yksin.  Aloin vasta silloin tutustumaan kunnolla minuun ja kuuntelemaan, mitä oikeasti haluan.  Yksin olo tuntui välillä kovana, ahdistavana kipuna rintalastassa… mutta jossain vaiheessa alkoi helpottaa. 

Kokemusasiantuntijakoulutuksissa kävin elämääni läpi, syntymästä siihen hetkeen. Aloin ymmärtämään minua. Pikkuhiljaa syntyi arvostus ja armo itseäni kohtaan. Tämä on oma elämäni ja olen itse se tärkein ihminen itselleni.  

Opin antamaan luvan epäonnistua ja olla yli suorittamatta. Tuli hyväksyntä ja rakkaus minua kohtaan sellaisena kuin olen. 

Myönteinen minäkuva syntyy vuorovaikutuksessa.  Ideoimme LOV ME-pajalla mielenterveyskuntoutujille ja heidän läheisilleen Mielessä Voimaa ryhmää.  

Kokeilun toteutuksessa teatterin keinot antoivat mahdollisuuden purkaa tunteita ja kokemuksia  turvallisesti. Mentiin rooliin ja tultiin sieltä pois.

Me kokemusasiantuntijat ja teatterin moniosaaja Piia Kleimola, huomioimme ja kuuntelimme  ryhmäläisiä. Olimme kaikki siellä yhtä tärkeitä. Jokainen sai kokea olevansa merkityksellinen. 

Ryhmä huipentui yleisölle avoimeen forum teatteri -näytökseen.  

Luottamus ja toisten kannustaminen saivat ryhmäläiset voittamaan itsensä. He kaikki halusivat tulla esiintymään.  Onnistumisen tunteet ja yleisön kannustavat palautteet voimaannuttivat meidät kaikki.

Mitä haluaisin antaa muille neuvoksi? 

Kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi. Mitä sanoisit hänelle, kun hänen on paha olla tai hän  epäonnistuu jossain? Kehutko ja kiitätkö häntä kun hän onnistuu?  

Ole armelias, ei kenenkään kuulu olla täydellinen ja mokat ovat inhimillisiä.

Tee asioita, jotka tuovat hyvää mieltä sinulle. Ihan pienetkin jutut ovat tärkeitä. Keitä vaikka itsellesi pullakahvit tai koiran kanssa kävelyllä anna itsellesi lupa istahtaa kivelle ja kuunnella luonnon ääniä.

Minulla kesti 50 vuotta löytää myönteinen minäkuva. Siihen vaadittiin melko kova koulu ja  totaalinen pysähtyminen itsetutkiskeluun. Ei sen tarvitse muilla mennä näin vaikean kautta. 

On tärkeää ymmärtää, että kukaan ei valitse itse sairastumistaan ja se, että olemme kaikki ihan yhtä  arvokkaita ihmisiä. Olimmeko sitten ydinfyysikkoja tai eläkeläisiä psyykkisen sairauden takia. 

Sinä olet tärkeä ja hyvä, juuri sellaisena kuin olet!

Virpi Asllani

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija ja kokemusasiantuntija taiteen keinoin. Hän oli mukana LOV ME -hankkeessa muun muassa kehittämässä ja toteuttamassa forumteatteri-aiheista kokeilua. Virpi on myös kameran takana ”Kun aina ei ole sanoja” -valokuvanäyttelyssä.

O niin kuin optimismi

Minna Huusari kertoo, mitä tarkoittaa O-kirjain LOV ME -hankkeen nimessä.

Optimismi. Toivo. Näköaloja mahdollisuuksiin.

Minä ja ystäväni Matti kuljimme yhdessä kappaleen matkaa. Se oli kahden erilaisen maailman kohtaamista:  hänen huumemaailmansa sekä minun maailmani ilman huumeita. Näin, mitä huumemaailma todellakin on: Kivettyneisyyttä, toivottomuutta, pessimismiä, väkivaltaa, kuolemaa, arvostuksen puutetta – niin ympäristöä – kuin itse itseään kohtaan ja kaikkia muitakin ympärillä olevia ihmisiä kohtaan. Sisäistä tyhjyyttä. Jotta en olisi itse, edes vahingossa, mennyt tuohon kaikkeen hänen ohessaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota omiin elämänasenteisiini. 

Vaan kuinka onnistuisin?

Ensiksikin, päätin tutustua huumemaailmaan avoimin mielin: Mietin: miksi siellä huumemaailmassa käyttäydytään kuten nyt käyttäydytään, käytetään väkivaltaa? ja miksi siellä toimitaan niin kuin nyt juuri toimitaan, esimerkiksi varastellaan?

Toiseksi, aloin kiinnittämään huomiotani kiitollisuuteen: Mistä voisin olla kiitollinen juuri nyt?

Kolmanneksi aloin tutkia rakkauden määritelmiä erilaisista kirjallisista teoksista, jotta ymmärtäisin paremmin, mitä sana rakkaus laajasti ymmärrettynä, oikeasti tarkoittaakaan. Mitä rakkaus kaiken kaikkiaan käsittää ja mihin se meidät haastaa?

Ajattelin myös aina matkallamme, että jospa minulla olisi pienikin mahdollisuus tuoda ystäväni elämään jotakin muuta kuin sitä mihin hän oli tottunut eli aineita ja niiden hankkimista. Että jos sekin aika, jonka me olemme yhdessä, pitäisi hänet pois joistakin rikoksista, olisi sekin jo jotain. Jos saisin vaikka esimerkiksi kuulumisteni kertomisella hänen huomionsa pois muusta – sekin voisi olla jo jotain!

Tämä kantoi. Jotakin tapahtui. Pikkuhiljaa, vähä vähältä Matti alkoi huomaamaan positiivista muutosta itsessään – ja hän uskaltautui laittamaan hyvän vielä kiertoonkin, kaveripiiriin, virastoihin ja missä ikinä hän liikkuikaan. 

Aina on siis toivoa. Pimeydenkin keskeltä se löytyi.

Nyt olen mukana Kymsoten Kymenlaakson sosiaali-ja terveysneuvontapisteen yhteiskehittämisen kokeilussa. Meillä kaikilla on ollut alusta saakka yhteiset ajatusmallit ja tavoitteet miten toimimme ja etenemme. Kaikki tapahtui avoimin ja valoisin mielin.

Pisteellä asiakkaat pysähtyivät viettämään aikaa kanssamme. He halusivat tulla nähdyiksi, näkyviksi ja kuulluiksi. He halusivat luottaa ja “paljastaa sisintään” –  myös suhteista läheisiinsä. He alkoivat miettiä ” jospa minunkin elämälläni olisi vielä jokin tarkoitus”. He halusivat kuulla, että heilläkin on toivoa ja mahdollisuus. 

On ollut ihanaa, koskettavaakin saada toteuttaa tällaista hanketta yhdessä kokemusasiantuntijakollegoideni ja Pisteen ammattilaisten kanssa. 

Olen nähnyt Pisteen kävijöiden keskuudessa optimismia; myönteisen ja toiveikkaan elämänasenteen esiin nousemista ja vieläpä sen kasvua. Hyvällä on jälleen mahdollisuus lähteä  kiertoon. 

Siten optimistisuus ja toivo laajenevat entisestään: niin heidän keskuudessaan  kuin meidän täällä. Tämä on saanut minut uskomaan, että kokemusasiantuntijatoiminnan kautta  mahdollistuu kahden erilaisen maailman kohtaaminen: huumeriippuvuutta sairastavien ja ei-riippuvuussuhteessa olevien henkilöiden kesken. Sen myötä näen muutoksen yhteiskunnassamme. Koska toivoahan aina on.

Minna Huusari

Kirjoittaja on  kokemusasiantuntija, asunnottoman monipäihderiippuvaisen henkilön läheinen: rinnallakulkija. Hän on mukana valokuvanäyttelyssä “Kun aina ei ole sanoja” ja LOV ME- hankkeessa Pisteen kokeilussa. 

Voiman tiellä: Kannustan muitakin kokemaan uusia, jännittäviä asioita

Reilu vuosi sitten pääsin aloittamaan LOV ME- hankkeessa. Olin valmistunut koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi keväällä 2019 ja toivoin silloin, että pääsisin kokeilemaan siipiäni jossakin projektissa. 

Hanketyö tuli silloin kuin tilauksesta.  En tiennyt mitä oli tulossa, mutta kuitenkin se tuntui minusta heti kiinnostavalta. 

Tämä reilu vuosi on opettanut minulle todella paljon. Olen kiitollinen siitä, että lähdin mukaan. Olen saanut enemmän kuin osasin odottaa. 

Olen kokenut monia uusia asioita: koulutuksia, työpajoja ja suunnittelupalavereja sekä päässyt ohjaamaan ryhmää. Minulle on tullut lisää rohkeutta, varmuutta ja luottamusta. Hanketyö toi uusia kollegoita, joista tuli ystäviä. 

Uskalsin mennä kohti tuntematonta, koska ei tarvinnut pelätä epäonnistumista. Sain lisää rohkeutta. Välillä jouduin sietämään epävarmuutta ja pelkoa tulevasta. Jouduin odottamaan ja odottamaan. 

Silti jokainen kohtaamani haaste oli tärkeä itseni voimistumisen kannalta.

Pohdin, mihin minun pitäisi keskittyä, että pääsisin eteenpäin. Suunnittelu, valmistautuminen, harjoittelu – niitä työstin aluksi.

Kuitenkin halu tehdä, rohkeus olemalla oma itseni, olla läsnä, kuulla ja omien vahvuuksien hyödyntäminen olivat tärkeimmät työkaluni ryhmän ohjaamisessa.

Voima. Se sama voima on meidän jokaisen sisällä, kun vaan löydämme sen. Kun raivaamme esteet sen tieltä, pääsemme jatkamaan matkaa.  Joskus vaan tarvitsemme toistemme tukea nähdäksemme ne vahvuudet, joita jokaisella meistä on. Tämän sain itse kokea toisena ryhmänohjaajana. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta ryhmän ohjaamisesta, mutta työparillani oli. Minun oli turvallista aloittaa ryhmän ohjaaminen hänen kanssaan. 

Kolmannen ryhmätapaamisen jälkeen koin, että ehkä minä osaan ja pärjään. Se euforinen tunnelataus ensimmäisen oman ryhmän ohjaamisen jälkeen oli huikea. Tuntui kuin olisi tehnyt jotain suurta ja merkittävää. Ehkä se tunne välittyi jännityksen ohella myös muille. 

Tämän kokemuksen myötä olen valmis uusiin haasteisiin ja kokemuksiin, joita tulen saamaan. Kannustan muitakin rohkeasti kokemaan uusia, jännittävältä tuntuvia asioita. Elämässä ei ole mitään menetettävää vaan päinvastoin koettavaa.

 Henna

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija ja Voimavararyhmän toinen ohjaaja.

Nyt tarvitaan saavutettavia digipalveluita ja sote-järjestöjen arvokasta työtä

Niin vain syksy on jo vierähtänyt lokakuulle saakka ja elämme yhä poikkeuksellisia aikoja korotilanteen takia. Korona hallitsee uutisotsikoita ja huomiota kiinnitetään aika paljon opiskelijabileissä saatuihin tartuntoihin. Koronatilanteen takia digitaaliset palvelut ovat vahvasti tätä päivää ja myös tulevaa.

Hyödynnän tässä blogissani omia opintojani muun muassa Turun yliopiston Sote-akatemiassa sekä oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Olen kuluneen vuoden aikana perehtynyt esimerkiksi sote-uudistukseen sekä perusoikeuksiin/digitalisaatioon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Käsittelen tässä aiheita myös kokemusasiantuntijan näkökulmasta.

Digitalisaatio, saavutettavuus ja digisyrjäytyminen

Digitalisaatioon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa liittyy vahvasti saavutettavuus sekä järjestäjän että käyttäjän näkökulmasta. Digitaalisten yhteyksien hyödyntäminen etenkin näin korona-aikana voinee helpottaa mielenterveyteen liittyvien palveluiden ylläpitämistä. Muun muassa Kelan tukema psykoterapia voi tänä päivänä järjestyä kokonaan etäyhteyden välityksellä. Näin turvataan palveluiden jatkuminen pienemmällä riskillä saada tartunta.

Vaikka digitalisaatio on monessa suhteessa myönteinen asia, monella voi olla haasteita älylaitteiden käyttämisessä. Tässä yhteydessä voidaan puhua äärimmillään digisyrjäytymisestä. Jos on esimerkiksi haasteita hahmottamisen kanssa tai jos ei omista älylaitetta tai tietokonetta, voi helposti jäädä syrjään digitaalisista palveluista.

Tässä mielessä digitalisaatio esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa voi olla ikään kuin kaksiteräinen miekka. Olisi tärkeää varmistaa saavutettavuus myös niiden henkilöiden kohdalla, joilla on haasteita digitaalisessa maailmassa. Digitaalisten palveluiden suunnittelussa olisi hyvä ottaa huomioon erilaiset käyttäjäryhmät ja varmistaa, että verkkojen välityksellä toteutettavat palvelut olisivat riittävän selkeitä ja helppoja käyttää. Näin voidaan parantaa esteettömyyden sekä yhdenvertaisuuden toteutumista, jotka ovat ihmisoikeuksinakin turvattuja oikeuksia.

Sote-järjestöjen yhteiskunnallinen merkitys

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt eli sote-järjestöt voivat toimia esimerkiksi toipumisen, kuntoutumisen ja työllistymisen tukena. Sote-järjestöissä vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus voi olla keskeisessä asemassa. Näin on ainakin asian laita LOV ME-hankkeessa. Hanke tekee arvokasta työtä positiivisen mielenterveyden vahvistamiseksi ja työllistää kokemusasiantuntijoita.

Sote-järjestöjen toiminta voi saavuttaa sellaisia ihmisryhmiä, jotka ovat jääneet julkisten palveluiden ulkopuolelle. Monet voivat myös hyötyä järjestöjen kautta saamastaan vertaistuesta. Sote-järjestöillä voi olla tärkeä rooli esimerkiksi monen kuntoutujan elämässä. Järjestöt edistävät yksilöiden hyvinvointia ja terveyttä yhteisöllisyyteen kannustavalla toiminnallaan.

Kolmannen sektorin toimijat eli muun muassa järjestöt täydentävät toisen sektorin eli julkisen sektorin sekä ensimmäisen sektorin eli yrityssektorin tarjoamia palveluita. Järjestöjen toimintaan voi olla helppo lähteä mukaan ja järjestöjen toiminnassa on mielestäni kantavana periaatteena useammin inklusiivisuus kuin eksklusiivisuus.

Sote-järjestöjen avustuksiin esitetyt leikkaukset

Näin korona-aikana sote-järjestöjen toiminnan tärkeys voi vielä eritoten korostua. Elokuussa kuitenkin esitettiin merkittäviä leikkauksia sote-järjestöjen avustuksiin. Koronatilanne on vaikuttanut myös Veikkauksen tuottoihin, joilla monia sote-järjestöjä avustetaan STEA:n kautta. Olisi todella sääli, jos järjestöt joutuisivat merkittävästi supistamaan toimintaansa. Sillä olisi vaikutuksia monen suomalaisen elämään. 

Esimerkiksi yhdistysten kautta monet henkilöt pystyvät työllistymään ja lisäksi yhdistysten asiakkaille yhdistysten harjoittama toiminta tuo merkityksellisyyttä elämään sekä parantaa elämänlaatua. Järjestöjen avustusten leikkauksia vastaan onkin tänä syksynä kampanjoitu ja toivottavasti nämä kampanjat otetaan huomioon avustusten määrästä päätettäessä. Juuri nyt tarvitsemme sote-järjestöjen arvokasta työtä ja saavutettavia digipalveluja, jotta selviämme tästä poikkeuksellisesta sekä epävarmuuttakin aiheuttavasta ajankohdasta, joka jää varmasti historian kirjoihin.

Kuulasta ja aurinkoista syksyn jatkoa!

Reetta K.

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija ja oikeusnotaari, joka on ollut LOV ME-hankkeessa huhtikuusta 2019 alkaen. LOV ME -hankkeessa Reetta on kirjoittanut blogitekstejä ja osallistunut sekä kokeilujen suunnitteluun että toteutukseen. Hän opiskelee OTM-tutkintoa Turun yliopistossa. Blogin kuvat ovat kirjoittajan ottamia.

Saavatko tunteet näkyä?

Olen usein pohtinut tunteiden tunnistamista: Onko minulla oikeus tuntea mitä tunnen? Ovatko minun tunteeni hyväksyttäviä? Onko tunteeni oikea? Onko tunteita lupa näyttää kaikille? Missä tilanteissa saa näyttää tunteita?  Saanko itkeä tai nauraa silloin, kun siltä tuntuu? Mikä tunne on oikein ja mikä väärin? Voivatko tunteet olla vääriä? Olenko tunteeton? Miksi en osaa sanoittaa tunteitani?  Onko minussa vikaa jos en tunne tai jos tunnen niin paljon, että kyyneleet valuvat elokuvaa katsoessa?

Minulle on jäänyt lapsuudesta mielikuva, että tunteiden näyttäminen on heikkoutta, tunteita ei saa näyttää ja pitää olla asiallinen ja tyyni. Muiden nähden ei itketä,yksin peiton alla se on sallittua. Jos olet surullinen, silloin olet heikko. Jos jokin ärsyttää, syy on sinun. Viha on syntiä ja vanhempia pitää aina kunnioittaa, teki tai sanoi ne mitä tahansa. Aina pitää osata olla ihmisiksi. Tunteita ei saa näyttää eikä omista eikä perheen asioista saa puhua muille, sillä se on heikkoutta ja ihmisen pitää olla vahva ja menestynyt pärjätäkseen. Aina pitää jaksaa venyä ja joustaa ja käyttäytyä ihmisiksi.

Mitä edes tarkoittaa, kun sanotaan ole ihmisiksi? Tätä joskus lapsena kysyin ja vastaus oli, että pitääkö olla niin saatanan tyhmä, ettei tajua. En tajunnut enkä tajua vieläkään, koska en halua tajuta. 

lukko

Minun maailmaani ei sovi enää tunteiden peittely ja salailu, se kuului lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen kunnes romahdin, en jaksanut yksin taakkaani kantaa ja tunteitani peitellä. Olin elänyt elämääni suorittamalla ja muita varten, muiden tarpeet huomioiden, sivusta seuraajana, etten vain olisi muille vaivaksi ja haitaksi. Aina piti yksin jaksaa, selvitä ja kestää rahahuolet, lasten sairaudet,  ruuhkavuodet, työttömyys, kiire, avuttomuus, epätietoisuus. Aamulla sängystä ylös ilman valitusta, hymy naamalle ja muita auttamaan ja tukemaan, vaikka omaelämä oli yhtä kaaosta ja selviytymistä päivästä toiseen.

Sen opin, että ihmisyys ei ole ainakaan tunteettomuutta ja yksin pärjäämistä. Niin monta vuotta yritin yksin pärjätä ja selviytyä, kunnes tuli stoppi, en enää jaksanut vaan romahdin. Kuntoutuminen alkoi, kun uskalsin puhua ulkopuolisille ja ottaa apua vastaan. En ollutkaan viallinen vaan minulta oli kielletty tunteiden näyttäminen ja toisten tuki.

Kuntoutumisen tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta ah niin ihanan palkitseva, etten päivääkään vaihtaisi pois. En enää vaihtaisi lapsuutta ja nuoruuttanikaan pois, koska ne rankat kokemukset ovat tehneet minusta minut.  Olen voinut kääntää kokemukseni vahvuudeksi ja minä olen nyt vahva ja vahvuuteen kuuluu myös itkeminen ja siihen kuuluu ehdottomasti muidenkin tunteiden näyttäminen, tunnistaminen ja niistä puhuminen. 

sydänkivi

Kokemusasiantuntijana sain olla suunnittelemassa ja ohjaamassa LOV ME -hankkeen voimavararyhmää yhdessä toisen kokemusasiantuntijan kanssa. Ryhmäläisten kanssa teimme ensimmäisellä kerralla ryhmälle säännöt ja tärkeäksi säännöksi nousi: TUNTEITA SAA OLLA. Keskustelimme myös siitä, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja toivottuja. Ryhmä oli suljettu ryhmä. Luottamus ryhmäläisten kesken syntyi helposti ja siksi ryhmässä uskallettiin näyttää tunteita ja se oli meille ohjaajille palkitsevaa. Tuntui hyvältä nauraa ryhmässä yhdessä muiden kanssa, mutta tuntui myös hyvältä osoittaa myötätuntoa surevalle ja keskustella epätoivoisen kanssa ja nähdä hänen virkistyvän. Tuntui helpottavalta, kun pystyin sanomaan ääneen, että tänään minulla on ollut rankka päivä kotona ja siksi minulla on paljon tunteita pinnassa. Ei tarvinnut salailla ja yrittää kovettaa itseään ryhmäläisten edessä vaan pystyi olemaan avoin ja haavoittuva niin kuin ihminen on.

Tunteita ei ole aina helppo sanoittaa eikä se aina ole tarpeellistakaan, kunhan ne tunteet uskaltaa näyttää ja tuntea eikä yritä niitä piilotella tai vähätellä. Tunnetyöskentely oli meillä voimavararyhmän aiheena useamman kerran ja uskon, että jokaiselle löytyi oma kanava työstää tunteita. Selkeitä teemoja tunnetyöskentelyssä oli tunnemaalaus, makumuistelot, musiikki tunteiden ilmaisumuotona, meditaatiot, myönteisen muistelun kortit, miltä tuntuu kierrokset lopussa, keskustelut joiden teemoja itsetuntemus, selviytymiskeinot ja kielteisyys positiiviseksi.

lähikuva vesiputous

Niin saavatko tunteet näkyä? Eikö tunteiden näyttäminen kerro, että olemme tässä hetkessä aitoina ja läsnä olevina, tuntevina ja rohkeina oman elämän sankareina?  Asiat eivät ole usein vain asioita vaan niihin liittyy tunteita, kokemusmuistoja, pohdintaa ja eletyn elämän mukanaan tuomaa tietoa.  Saatamme ajatella, että minun ajatukseni ja tunteeni eivät kiinnosta ketään.  Peittelemme niitä, ettemme joudu nolatuksi, ettei kukaan näe suojamuurin taakse, kuinka heikko ja peloissani joskus olen, kuinka avuton ja yksin joidenkin asioiden kanssa.

Tunteiden näyttäminen ei kuitenkaan kerro heikkoudesta vaan siitä, että tuntee eli on elossa. Ilman tunteita et ole olemassa. Kukaan ei voi määritellä toisen tunnetta oikeaksi tai vääräksi.  Jokainen tunne minkä tunnet, on oikea ja ansaitsee tulla näkyväksi. Tunteet voivat nousta pintaan musiikista, murheista, iloista, helpotuksesta, kauniista maalauksesta, elokuvasta, valokuvasta, kauniista sanoista, huudosta, pelosta, luonnosta ihan mistä vaan ja milloin vaan. Tunteilla on lupa olla ja tulla. Mitä paremmin tuntee itsensä sitä enemmän tunteita itsestään löytää ja voi sitä löytämisen tunnetta.

Pia

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija, tukihenkilö, vertaisryhmäohjaaja, äänimaljarentouttaja, sointukylpyohjaaja ja lyhytterapeutti.

Kokemusasiantuntijakouluttajan mietteitä

Sain viime syksynä mahdollisuuden osallistua uusien kokemusasiantuntijoiden kouluttamiseen Kotkan opistossa. Koska olen oman kokemusasiantuntijaksi valmistumiseni jälkeen tehnyt aika monipuolisesti alan töitä ja olen aikoinani toiminut kouluttajana niin työssäni kuin harrastuksissani, tartuin tilaisuuteen.

Kotkan opiston kokemusasiantuntijakursseilla on kaksi opettajaa ja se mahdollistaa myös vähemmän kokemusasiantuntijakokemusta saaneen kouluttajan käytön kokeneemman työparina. Taisinkin olla eniten oppia lukuvuoden aikana saanut koko kurssin joukosta.

Syyskuussa 2019 alkaneelle kurssille oli ilmoittautunut 15 oppilasta, joista 12 tuli paikalle. Tästä tusinasta neljä keskeytti opinnot lukuvuoden mittaan, joten valmistuneita tulee näillä näkymin olemaan kaikkiaan kahdeksan. Tällä hetkellä yhdellä kurssilaisella on vielä yksi opintosuoritus tekemättä pandemian johdosta.

IMG_8620 (3)

Keskeyttäminen kuuluu jotenkin näiden kokemusasiantuntijakoulutusten luonteeseen. Ilahduttavaa on, että usein keskeyttäminen johtuu joko työllistymisestä tai ammattiin valmentavista opinnoista. Toki niitäkin on, joilla kunto heikkenee tehden opiskelun liian raskaaksi ja se on ymmärrettävää puhuttaessa jostain vaikeasta elämänvaiheesta kuntoutuvista ihmisistä.

Olen joskus miettinyt miksi kokemusasiantuntijat ovat enimmäkseen aivan mahtavia ihmisiä ja uskon löytäneeni vastauksen kysymykseeni. Kokemusasiantuntijaksi valmistuneet ovat kulkeneet niin monen pullonkaulan ja seulan läpi matkallaan, että vain hienoimmat yksilöt pääsevät perille.

Vaikka koulutimme nimenomaan omasta kokemuksestaan ponnistavia ihmisiä hämmästyin kerta toisensa jälkeen siitä, miten niin monet asiat olivat jokseenkin valmiina koulutettavien mielessä. Kouluttajien tehtäväksi jäi usein vain osattujen ja ryhmätöinä käsiteltyjen asioiden pieni jäsentely ja oppilaiden vakuuttaminen omasta osaamisestaan.

Koulutuksen onnistumisen kannalta tärkeä ryhmäytyminen tapahtui taas kerran uskomattoman nopeasti, kun oppilaat laativat yhdessä säännöt kurssille. Kaikkien kurssilaisten elämänkokemukset olivat erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä oli se, ettei kukaan ollut päässyt helpolla.

Kokemusasiantuntijakoulutusten yhtenä tavoitteena on kuntoutuminen ja siinä koko koulutusryhmältä lukuvuoden aikana saatu tuki ja kannustus on erittäin tärkeätä. Tunne siitä, ettei ole asioidensa kanssa yksin voimaannuttaa ja antaa toivoa.

IMG_9070 (2)

Joidenkin nyt valmistuneiden kokemusasiantuntijoiden kohdalla tapahtunut muutos syksystä kevääseen on ollut lähes hämmästyttävä. Itsetunto on kohonnut, iloisuus paistaa kasvoilta ja ryhti on parantunut.

Asiaa tuntemattomat eivät aina tunnu ymmärtävän kokemusasiantuntijakurssien pituuden tarpeellisuutta. Kun ihmisillä on kerran kokemus ja uusia opetettavia asioita ei ole hirveän paljon, mihin tarvitaan seitsemän kuukautta aikaa? 

Aikaa tarvitaan kasvamiseen vaikeista asioista toipuvasta ihmisestä koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi, joka pystyy käyttämään kokemuksiaan toisten ihmisten auttamiseen. Asiat oppii nopeasti, asennoitumisen oppiminen vie aikaa.

Koronapandemiasta johtuen järjestimme kaksi viimeistä opetuspäivää etänä. Jo tottuneesti yhdessä työskentelevien kurssilaisten kanssa ne onnistuivat hyvin, mutta kokemusasiantuntijakurssin aloittaminen etänä ei käsitykseni mukaan toimisi. Toivottavasti kukaan ei ala järjestämään kokemusasiantuntijoiden verkkokursseja.

Tunnen suurta iloa ja ylpeyttäkin siitä, että olen saanut olla mukana hienolla retkellä upeiden ihmisten kanssa kokemusasiantuntijuuden antoisaan maailmaan.   

Vaikea on veikeätä ja mahdoton on uskomattoman mielenkiintoista.

Jukka Illman

Kirjoittaja on kaksisuuntaista mielialahäiriötä vähintään 47 vuoden ajan sairastanut koulutettu kokemusasiantuntija, joka on osallistunut vuodesta 2018 LOVME -hankkeeseen muun muassa bloggaamalla. 

Kiitollisuus, mitä hyvää sinulle tänään kuuluu?

Ahdistaa, väsyttää, mikään ei tunnu hyvältä, eikä ole mitään hyvää odotettavissa. Arkiaskareet ärsyttävät, päivät seuraavat toisiaan, suihkuunkin pitäisi mennä, taidan jättää väliin. Työ ei kiinnosta, rahat eivät riitä, ruoka ei maistu, auto on väärän värinen. Kukaan ei huomaa minua, väsyttää ja elämässä ei ole mitään iloa. Tuntuu, että kaikki on huonosti ja muilla menee paremmin. Onko tuttua puhetta? Oletko jäänyt jumiin negatiivisuuteen? Voiko asialle tehdä jotain?

Mielestäni voi ja tätä muuttamista kokeilimme myös voimavararyhmässä, jota toisena kokemusasiantuntijana ohjasin. Pienin askelin aloitimme, ei ollut alussa helppoa minulle eikä ryhmäläisille. Pienin askel oli se, että ohjaajana kiitin jokaista paikalle saapunutta. Kiitin siitä, että he olivat ilmoittautuneet ja saapuneet paikalle. Sen jälkeen kysyin heiltä mitä hyvää sinulle tänään kuuluu? Pieni kysymys, henkilökohtainen kysymys, johon jokainen omalla vuorollaan sai vastata omin sanoin.

Yleensä kysymme mitä kuuluu? Vastaus on usein, ei mitään ihmeellistä, ihan hyvää, ei kummempaa, voisi mennä paremminkin tai luettelemme kaikki asiat mitkä on huonosti. Pienellä muutoksella on suuri vaikutus, mitä hyvää sinulle tänään kuuluu? Joutuukin hetken miettimään ja pysähtymään, muistelemaan hetkeä ennen ryhmään tuloa, miettimään ja etsimään jonkin hyvän asian, pienen tai ison.

pitkospuut Kotka

Ensin ryhmäläiset vastasivat ettei kuulu mitään hyvää, mutta rauhassa, keskittymällä, jokaiselta löytyi jotain hyvää. Kolmas pieni askel oli, että kiitin jokaista sanallisesti ja katsekontaktilla siitä, että he jakoivat kuulumiset meille ohjaajille ja muille ryhmäläisille. Ryhmän lopussa toistin saman, kiitos kun jaoit, kiitos kun tulit mukaan ja aina jokin positiivinen asia henkilöstä.

Kiitollisuus voi tuntua aluksi vaikealta, kun päänsisäinen höpöttäjä ei jätä rauhaan vaan luettelee ja listaa asioita, mitkä ovat huonosti, mitä minulta puuttuu, mitä vielä haluaisin, että olisin onnellinen. Sitten olen onnellinen, kun sitä tai tätä tai tuota on tapahtunut, olen tehnyt ja olen saavuttanut. Käykö näin koskaan? Olemmeko koskaan tyytyväisiä ja onnellisia, kun saavutamme jotain? Varmasti olemme, hetken.

Ei tosin mene kauan, kun päänsisäinen höpöttäjä alkaa vaatia lisää sitä, enemmän tätä ja lisää tuota. Halutaan isompaa kotia, kauniita vaatteita, lomamatkaa, autoa, isompaa palkkaa. Lista on loputon, mutta päänsisäinen höpöttäjä lupaa, että sitten kun olet tämänkin saavuttanut, sitten olet onnellinen. Valheellista ja turhauttavaa, eikö? Olisiko aika pysäyttää päänsisäinen höpöttäjä ja tavoitella pysyvää onnea ja tyytyväisyyttä?

Emme tarvitse koko ajan jotain lisää ja enemmän. Emme opi olemaan onnellisia haalimalla ulkopuolelta lisää ja lisää. Onnellisuus löytyy, kun alamme huomaamaan mitä hyvää meillä jo on. Kun kiinnitämme huomiota hyviin asioihin, päänsisäinen höpöttäjäkin rauhoittuu eikä mieli enää takerru negatiiviseen vaan alkaa löytää hyvää enemmän ja enemmän olemassa olevasta, arjesta, kodista ja itsestä.

Voimavararyhmässä päädyimme keskusteluissamme siihen, että se mihin kiinnittää huomiota lisääntyy. Kiitollisuusharjoitukset ovat tähän oiva apuväline. Se, että ryhmässä yhtenä teemana oli kiitollisuus ja hyvän huomaaminen ei tarkoittanut, että olisimme kieltäneet huonot asiat ja olleet niistä puhumatta, ei todellakaan. Kävimme välillä todella syvissä vesissä ja negatiivisissa tunnetiloissa ja keskusteluissa, mutta lopetimme aina positiiviseen ja kiitokseen.

kiitollisuusblogi

Opettelimme löytämään kuulumiskierrosten kautta jotain hyvää kuluneesta viikosta. Kiitollinen voi olla kuinka pienistä asioista tahansa tai suurista. Aamulla herättyään voi olla kiitollinen siitä, että taas on uusi päivä edessä. Voi olla kiitollinen, kun linnut laulavat, on vaatteita mitä pukea päälle, näkee sinisen taivaan, asuu Suomessa, on vähemmän kipuja kuin pahimpana hetkenä, on ruokaa kaapissa, hanasta tulee puhdasta vettä, saa istua ja lukea kirjaa, voi lähteä luontoon, on seinät ympärillä, jaksoi lähteä ryhmään, kuuli hyvän kappaleen radiosta, koira oli hoidossa…

Vertaistuen voima on mahtava, olla yhteydessä saman kokeneiden kanssa on parasta huolenpitoa mitä voi itselleen antaa. Tästä on syytä olla kiitollinen itselleen ja muille. Tämän huomasi omassa voimavararyhmässäkin, ei tarvinnut jokaista sanaa ja kokemusta selittää, kun toinen ymmärsi jo puolesta sanasta, joskus jopa katseesta, mitä toinen tarkoitti, mitä on kokenut. Ryhmässä myös hyvän huomaaminen ja kiitollisuus konkretisoitui paremmin, kuuli toisen hyvät asiat ja pystyi kannustamaan muita ja sai itselle kannustusta ja myötätuntoa. Tästäkin tuli asia, josta voi olla kiitollinen.

Olisiko nyt aika aloittaa kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen?  Mistä kaikesta voit olla tänään kiitollinen? Etsi ja löydä se pieninkin kiitollisuuden aihe ja sen jälkeen tunne miltä tuntuu, kun olet sen löytänyt. Se mihin kiinnitämme huomiota lisääntyy ja harjoittelemalla alat tietoisesti kokemaan onnellisuuden tunnetta.

Pia

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija, tukihenkilö, vertaisryhmäohjaaja, äänimaljarentouttaja, sointukylpyohjaaja ja lyhytterapeutti.

Näin syntyy maailman paras palvelukokemus

Kokemusasiantuntijat pohtivat, mistä paras palvelukokemus syntyy Propellipäiden ja LOV ME-hankkeen yhteisessä työpajassa. Visuaalinen fasilitaattori Raquel Benmergui kiteytti parhaan palvelukokemuksen elementit yhteen kuvaan, jonka voit ladata itselle tästä: Paras palvelukokemus_30-3-2020. Tätä voit hyödyntää vaikka heti kaikkien omien palveluidesi ja toimintojesi arvioinnissa! 

Työpajaan osallistunut Marika kirjoitti ajatuksistaan:

Istun kirkkaasti valaistussa, valkoisessa huoneessa. Edessäni, tietokoneen ruudun takana, on ihminen, joka ei katso minuun. Huone on kolkko ja kuulen vain tikittävän kellon äänen. Minulla on paha olla, tunnen itseni huonoksi ja surkeaksi. Minun oli haettava apua, en enää jaksa yksin.

Ihminen,15 minuutin jälkeen toteaa: ”Ei sinussa ole mitään vikaa. Olet nuori, terve nainen.” Hänellä on kiire, hän haluaa minut äkkiä pois huoneesta.

Lähden itkien ulos. Tunnen olevani näkymätön.

Meillä kaikilla on varmasti tämänkaltaisia huonoja palvelukokemuksia. Toivottavasti meillä on myös ihania, voimauttavia kokemuksia. Niitä, jotka saavat sateisemmankin päivän aurinkoiseksi tai kurjan elämän näyttämään hetkeksi paljon paremmalle.

Kokoonnuimme yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa pohtimaan Paras palvelukokemus -työpajassa joulukuun alussa, millainen olisi se maailman paras kohtaaminen.

Milla Mäkinen ohjasi meitä tekemään asioista näkyviä muovailuvahan avulla. Näin puhuimme kaikki samaa kieltä ja ajatuksistamme tuli visuaalisia kuvia.

IMG_20200407_140631

Millalla on valtavasti tietoa ja osaamista palvelumuotoilusta. Hän osasi koota sekaiset ajatuksemme yhteen, ja näin valmistui visualisointi parhaasta palvelukokemuksesta.

Kelataan siis alkuun oma kokemukseni ja mietitään jos se olisikin mennyt näin:

Istun huoneessa, jossa on pehmeä valaistus. Taustalla soi hiljaa hidas jazz, olen itse saanut valita musiikin. Seinillä on taidetta ja ympärillä viherkasveja. Oloni on heti parempi ja rennompi.

Ihminen katsoo minua silmiin ja kysyy: ”Miten sinä oikeasti voit?” Alan kertoa miltä tuntuu ja sana sanalta paine rinnassa hellittää. Hän tarjoaa nenäliinaa ja kysyy haluanko jotain juotavaa. Vastaan myöntävästi ja saan eteeni rauhoittavaa, tuoksuvaa teetä.

Ihminen kertoo ymmärtävänsä minua ja sanoo haluavansa auttaa. Uskon hänen puhuvan totta. Sovimme yhdessä mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänellä ei ole kiire ja hän on rauhallinen.

Lähden hymyillen pois. Tunnen olevani autettu ja ymmärretty sekä näkyvä.

Näin sen pitäisi mennä. Mutta tämä tuntuu olevan liian hyvää ollakseen totta. Kuitenkin miten pienillä asioilla se paras kohtaaminen luodaan. Siihen ei tarvita mitään ylitsepääsemätöntä. Ei miljoonien budjetointia, ei kalliita uusia koulutuksia, eikä edes uusia työntekijöitä.

Siihen tarvitaan vain ja ainoastaan välittämistä toisesta ihmisestä. Välittämistä siitä miltä toisesta ihan oikeasti tuntuu. Tarvitaan vaan halua nähdä toinen ihminen  samanarvoisena ja tasavertaisena. Luoda toiselle paras mahdollinen kokemus.

Uskon, että jos mielenterveyspalveluihin, ja toki muihinkin palveluihin, saataisiin enemmän tämän kaltaisia kohtaamisia, me kaikki voisimme hieman paremmin. Meidän sairastamisen pituus lyhenisi ja toipuminen alkaisi nopeammin.

Paras palvelukokonaisuus -työpajan pohjalta tehtiin upea visualisointi. Toivon sen leviävän ympäri Suomen ja että monet ottavat siitä elementtejä omaan työhönsä. Se on selkeä ja tuotettu suoraan elävästä elämästä. Kokemusasiantuntijoiden omista kokemuksista.

Työpaja antoi minulle voimaantumista. Yhdessä muiden  kokemusasiantuntijoiden kanssa työskentely lisää aina oman elämän merkityksellisyyttä ja vahvistaa myönteistä minäkuvaa. Olen kiitollinen, että sain olla mukana tässä työpajassa.

Toivon kaikille lukijoille paljon toivoa ja valoa näinä epätavallisina aikoina. Me selvitään tästä.

Marika
Kirjoittaja on kokemusasiantuntija, jonka elämään tuovat väriä eläimet, kokemusasiantuntijuus ja kotoilu sen kaikissa muodoissa.

Kerro, kerro kuvastin – kaikista meistä löytyy positiivisia piirteitä

En osaa! En pysty! Aina minä epäonnistun. Kukaan ei rakasta minua! Kuulostaako tutulta? Masentuneen sisäinen puhe kuulostaa usein tällaiselta.

Itsensä vähättelystä ja sättimisestä on tullut masentuneelle automaatio. Kokemusasiantuntijana ei tämän suuntainen puhe ole ollut itsellenikään vierasta, mutta kuntoutumisen myötä olen onnekseni päässyt siitä eroon, vaikka ajoittain ehkä vierailee niin minun ja kuin kaikkien muidenkin luona. 

 Masentuneena ja itsetunnon möyriessä pohjamudissa on myös positiivista palautetta vaikea ottaa vastaan. Ristiriita oman sisäisen mustan maailman ja myönteisen palautteen välillä on liian suuri. Tämä oli todettavissa myös masentuneille ja ahdistuneille suunnatussa Voimavararyhmässä, joka liittyi LOV ME -hankkeen pilottiin. Kokeilussa matalan kynnyksen Voimavararyhmää ohjasi kaksi kokemusasiantuntijaa.

Tiinan

Ryhmässä osallistujat ja me ohjaajat toimimme toisillemme peileinä. Masentuneen ihmisen ajattelu on usein vääristynyttä. Tästä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, me ohjaajat pyrimme antamaan aitoa positiivista palautetta ryhmäläiselle. Pidimme kuvainnollisesti peiliä jokaisen edessä. Se ei ollut vaikeaa, koska jokaisella meistä löytyy positiivisia piirteitä.  

Myönteisen muistelun kortit ovat oiva keino tehdä näkyväksi voimavaroja ja vahvistaa myönteisiä tunteita. Masentunut ihminen sokeutuu herkästi omille hyville puolilleen, mutta korttien avulla ikään kuin taas ”muistaa”, että miten monesta asiasta olenkaan selvinnyt ja että löytyy minusta myönteisiäkin piirteitä. 

Tiina 2

 Pään sisäistä puhetta on mahdollista muuttaa, jos ne ensin tiedostaa. Aina ei ole muita ihmisiä muistuttamassa, että olet arvokas ja hyvä ihminen. Tai että et ole huono ihminen, vaikka juuri nyt voit huonosti. Jokainen voi opetella tarkkailemaan ajatuksiaan ja tehdä korjausliikkeitä, kun tuttu itseä vähättelevä puhe levy alkaa pyörimään.

Eräälle ryhmäläiselle huomautettiin leikkisästi sormea heristämällä, kun hän aloitti tutun itsensä vähättelyn. Lopulta hän itse alkoi heristää itselleen sormea, kun moittiminen taas alkoi. Tämä herätti hilpeyttä, mutta toisaalta tämähän olisi mainio tapa muistuttaa itseään ajattelutapojen muuttamisesta. Kullakin voisi olla toki oma tapansa, tai sormea voisi heristää edes kuvainnollisesti. Ja muistathan tehdä sen rakkaudellisesti

Sisäistä puhetta kannattaa siis tarkkailla ja muuttaa tarvittaessa. Ja erityisesti, puhutellaan itseämme kauniisti. 

Välillä onnistun, välillä epäonnistun – ja se on ihan ok! Olen arvokas! Olen rakastettu!

Tiina Piira

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva koulutettu kokemusasiantuntija, joka on kuntoutunut hyvin ja toimii nykyään muun muassa tukihenkilönä sekä LOV ME -hankkeessa Voimavararyhmän ryhmänohjaajana.