Toipumiseen tarvittiin oma asunto

Olen 55-vuotias “nuori mies”. Kerron tässä tiivistelmän sairaudestani joka diagnosoitiin vasta 2007. Asiaa tässä jälkeenpäin miettiessäni kaikki sai alkunsa jo -80 luvulla. Silloin rahaa sai helposti pankista ja lainasin sitä paljon. Tuhlasin rahaa aivan holtittomasti: oli hienoja autoja, vene, moottoripyörä ynnä muuta. Olin aivan maaninen, kun hääräsin elämässä eteenpäin.

Sitten tuli maksun aika ja pankit lopettivat holtittoman rahan jakamisen ja minulle jäi velkaa vuosiksi maksettavaksi.

halloween-72939_1280

Sairastuin depressioon, joka oli niin syvä, että olin aivan yössä vaikka aurinko paistoi. Olen käynyt läpi elämässäni neljä psykoosia, ensimmäisen -90 luvulla. Sairaalahoitojaksoja on ollut useita, pisin kuusi viikkoa. Samassa rytäkässä meni oma työpaikka, nainen ja asuntokin alta. Myös vanhat ystävät katosivat kuvioista kun sairastuin. Vain muutama kaveri jäi puhelinkaveriksi.

Oikeastaan toipuminen lähti kunnolla liikkeelle siitä, että sain oman asunnon. Jokaisella ihmisellä tulee olla asunto. Tiedän sen, koska asuntolat ja muut sellaiset on myös läpikäyty. Omassa asunnossa arki alkoi pikkuhiljaa rullaamaan, kykenin hoitamaan itseäni ja kotiani sairastumisesta huolimatta. Sopiva lääkitys auttoi myös toipumisessa.

Asunnon myötä tuli myös joitakin uusia kavereita, joita löysin muun muassa omasta lähipuistosta. Lisäksi “löysin” vanhan luokkakaverin Tori.fin kautta, yhteiseen vanhaan akvaario-harrastukseen liittyen.

_DSC4797

Panostan paljon kotiini, pidän sen kunnossa ja siellä on keskikokoinen akvaario ja iso telkkari. Olen tämmöinen “kotipappa”. Viihdyn hyvin yksikseni, en kaipaa ketään “komentelijaa” kotiini. Harrastan nettisivujen kautta tavaran ostoa ─ ja myyntiä, mutta viime aikoina se on jäänyt vähän vähemmälle.

 Nykyään tunnen itseni psyykkisesti varsin terveeksi. Fyysisiä sairauksia on tullut tilalle, sillä onhan jo tuota ikääkin tullut mittariin.

Tämän blogikirjoituksen yksi juju on se, että kerron nyt tarinaani ensimmäistä kertaa. En ole käynyt kokemusasiantuntijakoulutusta, jossa oma toipumistarina harjoitellaan. Siksi en laita omaa nimeäni tähän.

Oman tarinan kertominen ja kirjoittaminen tuntui ihan OK:lta. Nyt kun on alkuun päästy, niin ehkä tulevaisuudessa voin kertoa omaa tarinaani omalla nimellä ja kasvoilla.

 Herra 55, LOV ME -hankkeen kokemusasiantuntija

KOKEMUSASIANTUNTIJA – VERTAISTUKIHENKILÖ

Kokemusasiantuntijana törmää usein kysymykseen: Mikä erottaa kokemusasiantuntijan ja vertaistukijan vai onko kysymys samasta asiasta?

Vastaus ei ole kyllä tai ei vaan sekä että. Päihde- ja mielenterveysalan kokemusasiantuntija voi toimia vertaistukenakin, mutta yleensä toimiessaan tilaajan toimeksiannosta jonkun ihmisen tukihenkilönä kokemusasiantuntija ei ole sataprosenttisesti vertainen.

Kokemusasiantuntijan nimikkeellä toimii ihmisiä monenlaisella kokemuksella ja monella alueella, mutta muihin kuin päihde- ja mielenterveysalan tekijöihin en tässä ota mitään kantaa, koska tietoni heistä ovat hyvin rajallisia.

Kun tukija ja tuettava kohtaavat heitä yhdistävät samankaltaiset kokemukset ja elämänhistoria. Puhuttaessa puhtaasta vertaistuesta osallisia yhdistää myös se, että silloinkin kun henkilöt ovat toipumisessaan hyvinkin erilaisessa vaiheessa, he tukevat toinen toistaan toipumisen tiellä.

blogi6h

Vertaistukijana voi toimia täysin kouluttamaton tai lyhyen perehdytyksen tehtävään saanut henkilö, jolla on suunnilleen normaalit vuorovaikutustaidot ja halu lähimmäistensä auttamiseen.

Tällaisessa tapauksessa on ymmärrettävää, ettei kumpikaan voi edellyttää saavansa osallistumisestaan rahallista korvausta. Sen sijaan molemmat saavat apua omaan toipumiseensa; toinen ehkä vähän enemmän kuin toinen.

Koulutettu kokemusasiantuntija on tukitilanteessa se, jolla on tavoitteet, suunnitelma niihin pääsemiseksi ja vastuu tavoitteiden saavuttamisesta. Hänen on myös sitouduttava tukisuhteeseen joskus pitkäksikin ajaksi, koska katkokset tai tukihenkilön vaihtuminen eivät ole tuettavalle hyväksi.

On selvää, että kokemusasiantuntijan on itsensä oltava riittävän toipunut ja mieleltään tasapainossa pystyäkseen kohtaamaan ja auttamaan mahdollisesti hyvinkin vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä. Heikossa kunnossa oleva kokemusasiantuntija vaarantaa sekä itsensä että autettaviensa terveyden.

Tukityöstä kirjoittamani sopii jokseenkin hyvin myös ryhmänohjauksiin, joissa ohjaaja voi olla joko kanssatoipuja tai tulosvastuullisen työntekijä. Esimerkiksi terveydentilaltaan hyvinkin monipuolinen potilasryhmä laitoksessa ei oikein mahdu vertaisryhmän määritelmän piiriin minun ajatuksissani.

Jotkut pyrkivät kyseenalaistamaan palkkion maksamisen kokemusasiantuntijalle tukityöstä, jonka he rinnastavat vapaaehtoiseen vertaistukeen. Silloin ei mielestäni huomioida esille tuomiani eroja.

Pitääkö ihmiselle, jolla on kokemus, koulutus, ammattitaito ja riittävä terveys tekemäänsä työhön maksaa korvausta ajankäytöstään? Mielestäni vastaus on ilmiselvä. Palkaton työhän tunnetaan myös nimellä orjuus.

blogi6g

Koulutetun kokemusasiantuntijan toimiessa muissa kuin edellä kuvatuissa tehtävissä, hänen roolinsa nähdään ilmeisesti selvemmin eikä kysymyksiä palkkioiden aiheellisuudesta yhtä usein synny.

Jos osaamaansa työtä jokseenkin täysipainoisesti tekemään kykeneviä koulutettuja kokemusasiantuntijoita alettaisiin laajemmin käyttää palkattomana työvoimana, seuraukset voisivat olla erittäin ikävät kaikkien kannalta.

Ilmaistyövoimana kokemusasiantuntijoista voisi tulla uusi säästökeino niukkenevien budjettien kanssa painiville sosiaali- ja terveysalan talouspäättäjille. Asiakastyötä tekevien silmin heidät voitaisiin myös nähdä työmarkkinahäirikköinä.

Koulutetut kokemusasiantuntijat eivät varmasti halua olla mitään näistä. He haluavat olla omalla työpanoksellaan tukemassa ihmisten auttamista ja toivovat saavansa siitä hyvän mielen lisäksi asianmukaisen rahallisen korvauksen.

 

Jukka Illman

Kirjoittaja on 46 vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut mies, joka on jo pitkään voinut hyvin. Hän on työskennellyt kokemusasiantuntijana eri tehtävissä.

Selitetty outo pelottaa vähemmän

LOV ME -hankkeen kokemusasiantuntijat ovat järjestäneet Kokemusta on -iltoja, joissa on ollut ensin tunnin pituinen kokemusasiantuntijan vastaanotto ja sitten kahden tunnin yleisötilaisuus. Kokemusasiantuntija on kertonut tarinansa ja sen pohjalta on sitten yhdessä keskusteltu.

Vastaanotolle, jolle pääsee ilman omaa mielenterveysongelmaa, tuntuu olevan tilausta. Mielenterveysasiat koskettavat monia ihmisiä läheisten kautta, eikä virallinen terveydenhoitojärjestelmä vastaa sairastuneiden terveiden läheisten tarpeisiin.

Läheisen mahdollisesti oudolle käytökselle halutaan selitystä ja tässä kokemusasiantuntija voi omine kokemuksineen olla suureksi avuksi. Vaikka vain kertomalla kokeneensa samoja ilmiöitä, joita kysyjä näkee läheisessään. Selitetty outo muuttuu aina hieman vähemmän pelottavaksi.

Mielen sairauksiin liittyvät oireet saattavat pelottaa myös sen johdosta, että läheinen ei tiedä mitä kaikkea on vielä odotettavissa. Poikkeavan käyttäytymisen kohtaaminen on huomattavasti helpompaa, jos on etukäteen kuullut sellaisen mahdollisesta ilmaantumisesta.

Myös sosiaali- tai terveysalan ammattilaisella tai alalle kouluttautuvalla näyttää olevan tarvetta kuulla mielen sairauksista suoraan sellaisia kokeneelta. Kliinisessä työssä tavatut potilaat eivät kovin usein pysty keskustelemaan asiallisesti ja analyyttisesti mielensä ongelmista.

Toipunut ja koulutettu kokemusasiantuntija sen sijaan voi vastata kysymyksiin huomattavasti paremmin ja kertoa siitäkin, mitä ei edes tule mieleen kysyä.

aaaranta.jpg

Koulutetun kokemusasiantuntijan päätyökalu on hänen oma toipumistarinansa. Niitä esimerkiksi Kotkan kokemusilloissa kerrotaan kymmenen erilaista, mutta jokainen yhtä mielenkiintoinen ja opettava. Tarinan käsittely ja kertominen opettaa aina myös tarinan kertojaa.

Kokemusasiantuntijakoulutuksessa luotu oma toipumistarina jalostuu jossain määrin joka päivä, mutta varsinkin silloin, kun sitä työstetään sen esittämistä varten. Aina huomaa jotain uutta omassa historiassaan ja ymmärtää itseäänkin paremmin työskenneltyään pitempään muiden mielen ongelmista kärsineiden parissa.

Tarinoita kuuntelemaan tulee ihmisiä hyvin erilaisilla taustoilla ja erilaisin motiivein. Osalla on oma diagnoosi, osalla läheinen, jolla on sellainen. Ammattilaiset ja opiskelijat löytyvät myös kuulijajoukosta, ehkä enenevässä määrin.

Kun yleisössä on runsaasti ihmisiä, joilla mielenterveysasiat ovat enemmän tai vähemmän herkässä vaiheessa, kokemusasiantuntijan velvollisuus on kertoa vain tarinoita, joissa on onnellinen loppu. Ihmisten toivoa ei ainakaan saa heikentää.

Ollessamme esimerkkeinä siitä, että vaikeastakin tilanteesta voi toipua ja palata ainakin jossain määrin toimintakykyisenä ihmisten pariin, autamme niitä, joilla se toipuminen on vielä varhaisessa vaiheessa. Sama tietysti koskee näiden ihmisten läheisiä.

Voimme myös olla esimerkkeinä siitä, että vakavastikin sairas ihminen on pääosin samanlainen kuin kuka tahansa muukin. Parantumaton mielen sairaus ei ole kuolemantuomio eikä mikään syy yhteisöistä eristämiseen. Sitä ei myöskään tarvitse hävetä.

Stigman poisto lähtee meistä itsestämme. Suuri yleisö tulee jälkijunassa.

Minä sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Mikä on sinun supervoimasi?

Jukka Illman

Kirjoittaja on 45 vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut mies, joka on jo pitkään voinut hyvin. Hän valmistui kokemusasiantuntijaksi viime keväänä.