Toivo

Miksi haluan kertoa teille osan tarinaani on se, että meillä kaikilla on toivoa paremmasta huomisesta, silloinkin kun edes näin sanominen tuntuu aikamoiselta paskapuheelta. Tämän tarinan kautta haluaisin kuitenkin luoda todellista toivoa paremmasta huomisesta. Kaikki kääntyy parhain päin, ajan kanssa. Toivon tarinani tuovan toivoa siitä, että jokainen voi elää omanlaista elämää – juuri hänen näköistään – menneisyydestään huolimatta. 

Elämässäni tapahtui suuria muutoksia lyhyessä ajassa. Suurin osa muutoksista oli aivan kamalan kaaottisia. Jouduin lopettamaan pienen pajani ja taakseni jäi järvenrannalla rakenteilla oleva oma talo. Tilalle tuli pääkaupungin betonihelvetti, mikä oli maalaistytölle shokki.

Tuntui kuin olisin mukana jossakin painajaisessa, jota minun oli vaikea ymmärtää todeksi, mutta totta se silti oli. Kaikki unelmani oli vedetty ns. vessanpöntöstä alas. Elämäni muuttui “hulluuden high wayksi”, pelkäksi selviytymiseksi. Selviytymisen raja kohdallani saapui tammikuussa 2010. 

Minulta oli hävinnyt nukkumisen jalo taito ja menin eteenpäin pelkällä tahdonvoimalla ja sellaisella draivilla, että havuja perkele! Uskottelin itselleni, että ei sitä kerralla enempää anneta ihmiselle kannettavakseen kuin mitä se jaksaa kantaa – kyllä kaikki taas hyväksi muuttuu, kunhan vain nyt saan hommat taas rullaamaan… Olin aamulla menossa uuteen työpaikkaani, mutta sen sijaan mieheni kuskasikin minut laakson avo-osastolle lepäämään. En oikein muista tuosta päivästä muuta kuin sen helpotuksen tunteen, että minulle luvattiin, että saisin pian nukutuksi. Havut loppuivat kesken kohdallani.

Tämä avo-osasto oli ensi kosketukseni sairaalamaailmaan mielenterveyspuolella. Tuolloin minulla ei ollut asiallista tietoa mielenterveyden sairauksista juuri lainkaan. Ymmärrykseni  sairauksista oli todella vanhanaikainen; luulin, että masennus on vain laiskojen ihmisten hommaa. Nukuttani ja levättyäni aikani Laakson avo-osastolla, luulin pääseväni heti takaisin ns. sorvin äärelle. Kuvittelin, että homma oli nyt taputeltu valmiiksi, että kaikki olisi taas hyvin.

Olin muutaman kuukauden sairaslomalla avo-osaston jälkeen, kun tieni vei Auroran suljetulle osastolle ja sain diagnoosiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Minulla oli maaninen jakso käynnissä. Muistan ajatelleeni, että tämä ei voi olla totta! Häpeä siitä, etten pystynyt täyttämään niitä normeja, mitä yhteiskunta oli meille opettanut, oli valtava. Mieleni täyttyi hyvin tuomitsevista ajatuksista. En uskonut, että riitän. Kuka uskoisi, että hyvän äidin aineksiin kuuluisi hullujen huone tai diagnoosi mielenterveys puolelta? Miten ihmeessä pystyisin viemään lapseni eskariin tämän jälkeen, varmasti ne työntekijät tuijottavat minua! Tarttuuko tämä lapsiini? Äiti muuttui hulluksi? Nämä ajatukset olivat vain pääni sisällä. Kukaan ei tuijottanut minua.

Tunsin järjetöntä häpeän määrää sellaisesta asiasta, jota kukaan ei varmasti ole itselleen vapaaehtoisesti hankkinut eli sairastumista kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. En ollut myöskään valinnut itselleni alkoholistista vanhempaa lapsuudenkotiini, eivät nämä ole ihmisestä itsestään riippuvia asioita. Ne eivät olleet valintojani, vaan ne valitsivat minut. Se häpeän määrä, mitä kannoin vuosia rintani päällä oli musertavan raskasta. Ei lapsi voi olla vastuussa vanhempansa teoista, vaikka niin lapsena luulin. Häpesin ja luulin, että se oli minun taakkani kantaa, vanhempani alkoholismin tuomat oireilut. 

Onnekseni läheiseni ovat sellaisia, jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen. He näkevät minut ihmisenä, ei pelkkänä sairautena. Heille sairauteni oli sairaus muiden vakavien sairauksien seassa. Olin edelleenkin se pullantuoksuinen äiti, ystävä ja sukulainen, vaikka sairauden alkuvuosina vietin useamman ajanjakson suljetulla osastolla. Minua ei häpeilty, mutta minä ihan itse hoidin sen häpeän tunteen kaikkien puolesta, sillä ajattelin tuolloin vielä, että olin melkoinen taakka ja oikea riippakivi muiden elämissä. En minä ollut. Minä kuvittelin sen. Meni vuosia ymmärtää se, kuinka paljon annoin menneisyyteni häpeän määritellä minua. Hyväksymisen tie on ollut järkyttävän pitkä. 

Jos joku olisi sanonut minulle noin 10-vuotta sitten kuinka mielenmaisemani muuttuu lempeämpään suuntaan itseäni kohtaan, en olisi uskonut. Olisin uskonut henkilön valehtelevan, mikäli hän olisi kertonut sen tosiasian, että minä ihan oikeasti riitän. Jos minulle olisi kymmenen vuotta sitten kerrottu, että tulevaisuudessa minä elän muuallakin kuin neljän seinän sisällä, muutoinkin kuin peläten ihmisiä kaupassa ja häpeillen itseäni, tai kaikista roadtripeistä, joita vielä koen: keppihevoskilpailuista, live-keikoista sekä vastoinkäymisistä ja niistä selvitymisestä, opiskeluista ja siitä, että pystyn tekemään merkitsevää työtä, omien voimavarojen mukaan… En olisi uskonut. Siksi halusin kertoa teille tämän tarinan. Toivoa on paremmasta huomisesta. 

Nykyään olen eläkkeellä ja lisäksi toimin tukihenkilönä mielenterveyspuolella. Olen myös yksi koulutetuista kokemusasiantuntijoista, jotka ovat tehneet yhteistyötä Kakspy ry:n LOV ME-hankkeen ja Kymsoten ammattilaisten kanssa. Tämä projekti on ollut minulle toivon tuoja. Yhdessä suunniteltujen konkreettisten kokeiluimme avulla mahdollistimme hyvää kohtaamista eri keinon.

Kuulluksi tulemisen tae on hyvä kohtaaminen.

Kuulluksi tuleminen on yksi avaintekijä kohti parempaa huomista. Tämän voin kertoa omasta kokemuksestani. Se on tapahtunut minulle, ja sen avulla olen saanut matkani varrella toivoa sekä uskoa itseeni ja mahdollisuuteen saada hyvä omanlainen elämä kaikesta menneestä huolimatta. 

-EVE

Kirjoittaja on ollut mukana Kakspy ry:n LOV ME -hankkeen Hyvän kohtaamisen -yhteiskehittämisenprojektissa Kymsoten kanssa

Elämän mielekkyys

Muutos, oli se sitten positiivinen tai traumaattinen, pysäyttää miettimään elämän merkityksellisyyttä ja arvoja.

Mikä on minulle tärkeää? Elänkö arvojeni mukaan?

Elänkö omannäköistä elämää, vai saneleeko sen joku muu? Kuinka selviän tästä?

Mitä näen, kun katson ikkunasta? Näenkö sateen, joka estää menemästä pihalle, vai näenkö sateen, joka helpottaa kuivuudesta kärsivää luontoa? Heiluvatko puiden lehdet kauniisti, vai näenkö edes koko puuta?

Päätin muuttaa, sillä olin kärsinyt unettomuudesta liian kauan asunnossani liikenteen metelin tullessa seinien läpi sisään, ja oloni oli kuin näyteikkunassa. 

Menin katsomaan korvemmasta asuntoa. Uuden asunnon olohuoneen ikkunasta näin, kuinka puiden lehdet pyörivät kauniisti tuulessa. Ilmoitin ystävilleni, että siihen kohtaa huonetta tulen asettamaan sängyn tai sohvan, jotta voin katsella kaunista maisemaa. Sain kuulla muutamilta, että mitä sinä nyt, hyvältä keskeiseltä paikalta muutat pois! Ei mitään järkeä! Ei varmaan heidän mielestään ollutkaan, mutta voin sanoa, että vieläkin koti-ikkunastani näen, kuinka tuuli pyörittää puiden lehtiä kauniisti.  Nukun myös oikein hyvin, kiitos kysymästä!

Muuttaminen oli muutos, johon pystyin itse vaikuttamaan, jotta kokisin arkeni mielekkäämmäksi. Muutos tuki sielunmaisemaani.

Ensimmäisen suuren muutoksen koin, kun olin vielä lapsi. Silloin minulla ei ollut mitään valtaa vaikuttaa muutokseen. Elin vain mukana, matkustajana. Kun veljeni kuoli yllättäen, huomasin, että vanhemmat voivat mennä rikki. Tuntui avuttomalta katsoa omia vanhempiaan hiljaa ovensuusta ja nähdä heidän surunsa. En tiennyt, kuinka olisin saanut heiltä pahan mielen pois. En ollut koskaan ennen nähnyt mitään sellaista ja se oli pelottavaa. Päätin, että minun pitää olla vahva ja kiltti. Läheisemme tulivat auttamaan ja tukemaan ympäri maailmaa perhettäni. Olin samalla hämmentynyt ja helpottunut, että meillä oli aikuisia, jotka yrittivät lohduttaa. 

Vuosien saatossa veljeni menehtyminen muuttui osaksi elämäni tarinaa. Sain siitä vahvan opin, että pidä läheisistä huolta omalla tavallasi. Elämä jatkuu menetyksestä huolimatta. Hymy palaa kotiin jossain vaiheessa. 

Kriisien kohdalla olen vapaalla vaihtelevalla tyylillä selvinnyt tuen kanssa takaisin tähän maailmaan. Pikkuhiljaa olen saanut takaisin ne osat, jotka tukevat minua jaksamaan ja jossain kohtaa taas nauttimaan elämästäni. Yhdistävä tekijä kriiseistä selviytymiseen ovat aina olleet läheiset, rakkaus, aika ja arki. 

Tasainen omanlaiseni arki, joka pitää sisällään viikkosiivoukset musiikin tahtiin, ruoanlaitot ja kaiken maailman vessanpesut. Näissä arjen rutiineissa olen tiennyt mitä tapahtuu ja mihin aikaan. Olen huomannut, että kriisin keskellä arki on ollut asia, johon minä itse voin vaikuttaa, vaikka on tuntunut, että mikään ei ole minun hallittavissani. Näiden avulla saan pidettyä itseni niin sanotusti kasassa vielä hetken. 

Konkreettisesti: taide pelastaa maailman. 

Onnekseni olen saanut mielettömän tuen läheisiltäni ja ammattilaisilta kaikista pahimpien kriisien keskellä. Tämä on minun selviytymismallini: varmistan, ettei kenelläkään ole nälkä ja arki jatkuu mahdollisemman samanlaisena kuin ennenkin. Yritän pitää itsestäni huolta.

Kun kaksoissiskoni joutui onnettomuuteen, entinen aviomieheni joutui vierestä kuuntelemaan erästä artistia, jonka olin valinnut kriisimusiikikseni. Tarkoitukseni oli kiinnittää ahdistukseni muistot siihen musiikkiin. Kun aikaa kului, huomasin, etten enää pystynyt kuuntelemaan kyseistä artistia, vaan vähitellen arkimusiikkini oli vaihtunut takaisin lempiartisteihin. En halunnut muistoja biiseihin, jotka ovat merkinneet minulle jotain muuta tunnetta. 

Kun minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö vajaa kolmikymppisenä, osa arvoistani meni uusiksi. Jouduin väkisin pysähtymään. Olen aina ollut ahkera ja utelias. Pankkitiliäni en ole koskaan osannut pullistaa, mutta haaveeni olivat tuolloin konkreettisesti muuttumassa todeksi. Ja sitten ne vietiin pois. 

Vaikka perheeni koostuu sekalaisesta seurakunnasta, meillä on yksi vahva tekijä ollut aina läsnä: Ei jäädä tuleen makaamaan. Äitini ei ole koskaan tuominnut minua, saatikka kaksoissiskoni. Hän on ollut peruskallioni.

Kaksoissiskoni auto-onnettomuuden jälkeen sain m1-lähetteen, joka pysähdytti minut pakon edessä. Elämäni oli menossa suuntaan, joka ei tukenut arvojani, saati sellaiseen, että olisin iltaisin pystynyt ajattelemaan itsestäni mitään positiivisesti. 

Tuen avulla alkoi elämässäni jälleen omanlainen arkeni, joka koostui minulle mieluisista asioista, kuten anarkisti-marttojen neulontaseurasta, taiteesta, opiskelusta ja läheisistä. Silti jokin jarrutti minua sisältäpäin, ja toi ajoittain huonon voinnin. Tilanne helpotti, kun näin, kuinka siskoni pärjää yksin ja on myös pystynyt aloittamaan omannäköisen elämänsä. Silloin minunkin sisälleni tuli jonkinlainen rauha. 

Ymmärsin päästää irti menneisyydessä elämisestä ja aloin elämään tätä päivää sekä ajatella tulevaa, mitä se minulle tarjoaa. Siitä lähtikin sitten liuta koulutuksia – ja rehellinen hymy palasi kasvoilleni.

-EVE

Kirjoittaja on ollut mukana Kakspy ry:n LOV ME -hankkeen Hyvän kohtaamisen -yhteiskehittämisenprojektissa Kymsoten kanssa

Kolmannen sektorin saavutettava tapahtumaviestintä: Case Tavastia Events & Helsingin kaupunki

Citizen Think Tank esittäytyy blogissamme kesän aikana viikottaisten kirjoitusten kanssa. Yhteiskehittäminen – mitä ja miksi?

Kolmannen sektorin saavutettavan viestinnän pariin päästiin Citizen Think Tankin miiteissä ensin miettimällä osittain jo nykyisyyttä, osittain vasta tulevaisuutta, eli kirjastojen virtuaalisia tauluja, joilla voi selata tapahtumia kuin sanomalehdestä ammoin. Suurissa kaupungeissa kaupungin kirjastoissa on useissa jo mahdollista hakea tietoa koneelta ja infotauluilla pomppivat milloin mikäkin, mutta pienemmillä paikkakunnilla resurssit ja tarvikkeet ovat vähäisemmät. 

Miiteissä ajatuksia heiteltiin puolin ja toisin, ja idea jalostui talven aikana yleisemmin saavutettavampaan tapahtumatietoon. Pohdimme avoimen datan mahdollisuuksia sekä alueellisesti tiedon jakamisen edistämiseksi että koko maan kattavan tapahtumasivun hyötyjä. Tutkimme referenssinä sekä alueellisia että valtakunnallisia tapahtumasivuja. CTT:n miiteissä haaveiltiin koko Suomen kattavasta avoimen datan tapahtumasivustosta, jossa olisi esillä sekä kolmannen sektorin toiminta että julkiset ja yksityisen sektorin tapahtumat, mistä olennaisen tiedon voisi sitten organisaatiot ja vastaavat sivustot ns. poimia omalle sivustolleen intressiensä mukaan. Nykyisissä alueellisissa sivustoissa kritisoimme, kuinka raja-alueiden asukkaat joutuvat etsimään tietoa usein monelta sivustolta. Voisiko tulevaisuudessa tapahtumatieto päivittyä omalle laitteelle GPS:n kautta? “Siri, seison ulko-ovellani: mitä kahdeksan kilometrin säteellä tapahtuu tänään?” 

Myönsimme itsellemme, että koko Suomen kattavassa tapahtumasivustossa tapahtumat silti keskittyvät suuriin kasvukeskittymiin, jolloin pienelle paikkakunnalle ei edes  avoimen datan valtakunnallinen sivusto toisi hyötyä enempää kuin paikallinen info. Avoin tapahtumatieto ei lisää tapahtumien määrää, mutta ehkä myös pienemmät tapahtumat saisivat näin tasapuolisemmin näkyvyyttä? Tapahtuman ilmoittajalle on etu, ettei tietoa tapahtumasta tarvitse kirjoittaa kymmenelle sivustolle, vaan yhdelle kanavalle ilmoittaminen riittäisi tiedon laajaan levitykseen.


Kuvateksti: Yhteiskehittämistä Miro-alustalla

Otimme kolmannen sektorin saavutettavamman tapahtumaviestinnän projektin tiimoilta yhteyttä Tavastia Events -tapahtumasivustosta projektityöntekijöihin. Tavastia Events -sivustolla voi syöttää ja hakea tapahtumatietoa kuka tahansa tapahtuman koosta ja aiheesta riippumatta REST-rajapinnan kautta. REST-rajapinta on toimiva ratkaisu muun muassa sovelluskehittäjille, sekä niille, jotka haluavat esittää tiedot omilla kotisivuillaan haluamassaan muodossa. Tavastia Events on kehitetty Hämeen ammattikorkeakoulun AvoinHäme-hankkeessa, jonka päärahoittajana toimii Hämeen liitto (EAKR) ja se perustuu Helsingin kaupungin avoimella lähdekoodilla julkaisemaan Linked Events -tapahtumarajapintaan.

Millaista on saavutettava tapahtumaviestintä?
Yhteisessä tapaamisessamme Tavastia Eventsin kanssa CTT-alustalla keskustelimme avoimen datan ja Tavastia Eventsin ratkaisuista tapahtumatietojen saavutettavuuteen. Avoimen rajapinnan ratkaisuja on Tavastia Eventsin lisäksi muitakin, mutta toistaiseksi sivustot eivät tarpeeksi kommunikoi keskenään, jolloin täysin avoin datan jakaminen ei vielä ole mahdollista. Onko kyseessä rahoitus vai intressit, jäi epäselväksi. 

Tavastia Events on toiminut asiassa pilottihankkeena, sen rahoitus päättyi vuoden 2020 huhtikuussa, joten helmikuussa keskustellessamme oli vielä paljon epävarmuutta ilmassa siitä, kuinka sivusto jatkaa olemassaoloaan. CTT:n ja taustaorganisaatioiden Kukunori ja Kakspy ry puolesta kysyimme tapahtumasivun rakenteesta ja hakukriteereistä, olisiko mahdollista lisätä sivuston “haku-tägeihin” esimerkiksi mielen hyvinvointi, kulttuuri ja hyvinvointi tai vertaistukea -teemoja perinteisten konsertit, luennot ja urheilutapahtumat lisäksi. CTT:n miiteissä pohdimme, kuinka avoimuus ja kannustus tämän aihealueen tapahtumiin voisi madaltaa kynnystä osallistua. Kuulimme, että pääosa sivustolla tapahtumia hakeneista käyttää avointa sanahakua valmiiden vaihtoehtojen sijaan.

Tapaamisen jälkeen pohdimme Citizen Think Tankissa saavutettavan järjestö- ja yhdistysviestinnän tarvetta juuri stigman eli häpeäleiman purkamisessa. Suuret tapahtumajärjestäjät näkyvät jo nyt tapahtumasivuilla, ja näitä sivuja on useita. Mahdollisuus panostaa mainontaan rahallisesti nostaa tapahtumien näkyvyyttä. Kolmannen sektorin toimijoiden työ jää herkästi vähemmälle huomiolle, vaikka toimintaa ja toimijoita on laidasta laitaan, ja kolmannen sektorin työ tukee vahvalla panostuksella mm. julkisen sosiaali- ja terveyspuolen kantokykyä. Päätimme helmikuussa ottaa yhteyttä Helsingin kaupungin tapahtumasivuston ylläpitäjiin, ja tuoda esiin nimenomaan kaupungin intressi saada ihmiset löytämään mielekästä, merkityksellistä ja arjen toimintakykyä tukevaa toimintaa.

Tapasimme Helsingin kaupungin tapahtumapuolen tiimiä, jotka kertoivat, että heillä onkin juuri työn alla uudet verkkosivut, ja mielellään keskustelevat kanssamme, jotta sivusto tukee tarkoitustaan. Edelleen kuului epäileviä ääniä, auttaisiko hakusanoina “hyvinvointi ja kulttuuri” tai “vertaistuki” ohjaamaan tietoa etsiviä toimintojen piiriin, mutta toimme esiin Helsingin kaupungin mahdollisuuden ns. brändätä itsensä mielen hyvinvoinnin edistämiseen. Kaupungin edustajat olivat hyvillään, että kolmannen sektorin toimijat tulevat ns. yhteisönä CTT:n kautta asian kanssa puheille. Kaupungin toimijat ehdottivat, että mikäli tieto kolmannen sektorin yksittäisistä tapahtumista ja säännöllisestä toiminnasta todella löytyisi kaupungin sivuilta, voisivat he osaltaan lisätä mm. sote-alan järjestöjen toiminnan näkyvyyttä sekä tapahtumasivulle että muussakin viestinnässään, kampanjamaisesti. Kaupunki ehdotti yhteydenpidon jatkumista ja syksyllä (korona-kevät saattaa vaikuttaa aikatauluihin), kun sivustoa testataan, voisi yksi testausporukka tiedon lisäämisen, etsimisen ja hakukriteereiden suhteen olla nimenomaan kaupungin kolmannen sektorin toimijat. Mielellämme, vastasimme.

Citizen Think Tankin slogan alusta saakka on ollut: “Muutos tapahtuu, kun yksilö löytää yhteisön”. Toimessani digifasilitoinnin koordinaattorina olen todella huomannut tämän. CTT on kasvanut ja kehittynyt toimintansa aikana, ja paljon on, jota jatkossa CTT tai vastaava yhteiskehittämisen alustan tulee ottaa toiminnassaan huomioon. Kuitenkin, sen CTT on ehdottomasti todentanut, että yhdessä äänemme kuuluu kovempaa. Elämässä monesti toimimme rutiinin ohjaamina vaikka tilanteet muuttuvat. On ollut hienoa tavata ihmisiä, jotka ovat myös pysähtyneet miettimään, miksi itse asiassa toimimme näin kun toimimme, kun toinenkin tapa olisi! Yhteiskehittäminen on itselleni nimenomaan merkinnyt sitä, että tuodaan esille toimintatapoja – harvemmin mitään ihan uutta ja yllättävää – ja muutosmuotoiluprosessin avulla pilkotaan se pienempään, jotta päästään katsomaan mikä itseasiassa oli se tarve, johon tämä toimintamme tähtää. Täyttääkö toiminta tarpeensa? Kuinka tarpeen voisi toteuttaa toisin, miten se parantaa tilannetta?

CTT on toiminut tilanteessa alustana tälle keskustelulle, ja ehdottomasti jatkossa toivon, ettei keskusteluyhteys yksityishenkilöiden, järjestöjen ja muiden organisaatioiden sekä kansalaisyhteisöjen, oli ne kaveriporukoita tai suurempia joukkoja, vähenisi vaan jatkaisi kasvuaan kohti avoimempaa yhteistyötä. CTT voisi olla paikka pitchata omia ideoita, kuulla erilaisia näkökulmia, jatkaa uudestaan yksittäin tai pienemmässä porukassa ja taas palata yhteen testaamaan. Yksin ei kukaan saa muutosta tehtyä – joustavalla yhteistyöllä voimme vaikuttaa ilmapiiriin, ajatuksiin ja käytäntöön!

 Blogisarjan kolmannessa julkaisussa kerromme loppukevään kehittämisprojektista nuorten aikuisten mielenterveyden edistämiseksi, josta kasvoi loppuvuodeksi oma uusi hankkeensa. Lisätietoa kehittämishankkeista ctt@kukunori.fi.

Fanni-Laura Mäntylä
Kirjoittaja toimii Citizen Think Tankin digifasilitoinnin koordinaattorina, ja nauttii yhteisistä ajatushautomoista: “Ääneen puhuminen kannattaa aina.”

Citizen Think Tank (CTT) on kokeilukulttuuria edistävien hankkeiden Propellipäät (Kukunori) ja Lov Me (Kakspy ry) yhteinen projekti, joka käynnistettiin lokakuussa 2019. CTT on fasilitoidun eli tuetun yhteiskehittämisen alusta, jossa yhteiskehittämisestä kiinnostuneet voivat avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä digifasilitaattoreiden tuella muutosmuotoiluprosessin avulla kehittää yhdessä ratkaisuja terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin kysymyksiin.

CTT 1/5: Citizen Think Tank – kokeilu kokeiluhankkeiden sisällä

Citizen Think Tank esittäytyy blogissamme kesän aikana viikottaisten kirjoitusten kanssa. Uusi kirjoitus joka keskiviikko!

Citizen Think Tank (CTT) on kokeilukulttuuria edistävien hankkeiden Propellipäät (Kukunori) ja Lov Me (Kakspy ry) yhteinen projekti, joka käynnistettiin lokakuussa 2019. CTT on fasilitoidun eli tuetun yhteiskehittämisen alusta, jossa yhteiskehittämisestä kiinnostuneet voivat avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä tuetun muutosmuotoiluprosessin avulla kehittää yhdessä ratkaisuja terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin kysymyksiin.

Miten kokeiluideat syntyivät?

Marraskuun teemoitimme brainstormailulle ja kehitysideoiden kirjaamiselle ajatuksin: “jos sinä olet huomannut toimintatavoissa epäjohdonmukaisuutta tai suoranaisen ongelman, et luultavasti ole ajatuksinesi yksin”. CTT:n jäsenet ehdottivat mm. joukkorahoituksen yhteisöllisesti jalostuvan tietopankin kokoamista, päihteettömien päivädiskojen lisäämistä ja vastaamista huoliin lasten kasvavasta kännykkäajasta ja liikkumattomuudesta. Useassa kehitysideassa kantavana teemana oli yhteisöllisyys ihmisten välillä sekä tiedon avoimuus mm. avoimen datan kautta. Yhtenä kehittämisideana oli ottaa vinkki Britannian toimista yksinäisyyttä vastaan: olisiko Suomen hyvä nimittää yksinäisyysministeri?

CTT lukuina

Yhteiskehittäminen kiinnostaa laajasti, se on kirjattu myös Suomen hallitusohjelmaan. CTT:ssä koimme kaksi piikkiä alustalle rekisteröitymisessä: ensin alun aktiivisen viestinnän kautta joulukuussa 2019 ja toisen kerran poikkeusolojen tullessa voimaan maaliskuussa 2020. Alunperin Citizen Think Tankin perustaessa kohderyhmämme olivat yhteiskehittämisestä kiinnostuneet yksilöt, mutta kevään edetessä näimme toiminnan potentiaalin nimenomaan sekä yksilöiden, organisaatioiden että kansalaisyhteisöjen yhteen saattamisessa. Fasilitoidun yhteiskehittämisen alustalla voi luottamuksen ilmapiirissä ns. pitchata oman idean; kuulla erilaisia näkökulmia ja ehdotuksia, ja sitten tarpeen mukaan joko jatkaa kehittämisprosessia tahoillaan tai yhteisesti.

Citizen Think Tankin toimintaa ohjaavat arvot

CTT:n tarina kerrotaan kesän aikana

Julkaisemme heinäkuussa keskiviikkoisin kolme blogitekstiä CTT:n jatkokehittämisprosesseista, ja neljännen ns. CTT 2.0 -tulevaisuudenkuvasta. Ensimmäiset kaksi keskittyvät CTT:n osallistujien joulukuussa äänestämiin projekteihin: ensimmäinen, 1.7. julkaistava blogi kertoo kehittämisideasta koskien perhemuotoista vapaaehtoistoimintaa ja toinen, 8.7. julkaistava, saavutettavaa kolmannen sektorin tapahtumaviestintää. Kolmas blogi, 15.7., avaa kehittämisprosessia CTT:n ja Kanssalan Yhdessä elämisen tapoja epidemian aikana -FB-ryhmän yhteisestä tapaamisesta loppukeväästä: “Kynnyksen yli yhdessä” -ajatus nuorten aikuisten mielenterveyden edistämiseksi. Tälle projektille saatiin STEA:n korona-avustushaussa hankerahoitus vuoden 2020 loppuun.

Neljännen (22.7.) blogitekstin jälkeen, syksyllä 12.8. alkaen julkaisemme muut CTT:ssä nostetut kehittämisideat julkisuuteen.

Luethan ajatuksella läpi; voisiko ideaa jatkokehitellä sinun toimintaympäristöösi?

Fanni-Laura Mäntylä
Kirjoittaja toimii Citizen Think Tankin digifasilitoinnin koordinaattorina, ja nauttii yhteisistä ajatushautomoista: “Ääneen puhuminen kannattaa aina.”


Citizen Think Tank (CTT) on kokeilukulttuuria edistävien hankkeiden Propellipäät (Kukunori) ja Lov Me (Kakspy ry) yhteinen projekti, joka käynnistettiin lokakuussa 2019. CTT on fasilitoidun eli tuetun yhteiskehittämisen alusta, jossa yhteiskehittämisestä kiinnostuneet voivat avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä digifasilitaattoreiden tuella muutosmuotoiluprosessin avulla kehittää yhdessä ratkaisuja terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin kysymyksiin.

Näin syntyy maailman paras palvelukokemus

Kokemusasiantuntijat pohtivat, mistä paras palvelukokemus syntyy Propellipäiden ja LOV ME-hankkeen yhteisessä työpajassa. Visuaalinen fasilitaattori Raquel Benmergui kiteytti parhaan palvelukokemuksen elementit yhteen kuvaan, jonka voit ladata itselle tästä: Paras palvelukokemus_30-3-2020. Tätä voit hyödyntää vaikka heti kaikkien omien palveluidesi ja toimintojesi arvioinnissa! 

Työpajaan osallistunut Marika kirjoitti ajatuksistaan:

Istun kirkkaasti valaistussa, valkoisessa huoneessa. Edessäni, tietokoneen ruudun takana, on ihminen, joka ei katso minuun. Huone on kolkko ja kuulen vain tikittävän kellon äänen. Minulla on paha olla, tunnen itseni huonoksi ja surkeaksi. Minun oli haettava apua, en enää jaksa yksin.

Ihminen,15 minuutin jälkeen toteaa: ”Ei sinussa ole mitään vikaa. Olet nuori, terve nainen.” Hänellä on kiire, hän haluaa minut äkkiä pois huoneesta.

Lähden itkien ulos. Tunnen olevani näkymätön.

Meillä kaikilla on varmasti tämänkaltaisia huonoja palvelukokemuksia. Toivottavasti meillä on myös ihania, voimauttavia kokemuksia. Niitä, jotka saavat sateisemmankin päivän aurinkoiseksi tai kurjan elämän näyttämään hetkeksi paljon paremmalle.

Kokoonnuimme yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa pohtimaan Paras palvelukokemus -työpajassa joulukuun alussa, millainen olisi se maailman paras kohtaaminen.

Milla Mäkinen ohjasi meitä tekemään asioista näkyviä muovailuvahan avulla. Näin puhuimme kaikki samaa kieltä ja ajatuksistamme tuli visuaalisia kuvia.

IMG_20200407_140631

Millalla on valtavasti tietoa ja osaamista palvelumuotoilusta. Hän osasi koota sekaiset ajatuksemme yhteen, ja näin valmistui visualisointi parhaasta palvelukokemuksesta.

Kelataan siis alkuun oma kokemukseni ja mietitään jos se olisikin mennyt näin:

Istun huoneessa, jossa on pehmeä valaistus. Taustalla soi hiljaa hidas jazz, olen itse saanut valita musiikin. Seinillä on taidetta ja ympärillä viherkasveja. Oloni on heti parempi ja rennompi.

Ihminen katsoo minua silmiin ja kysyy: ”Miten sinä oikeasti voit?” Alan kertoa miltä tuntuu ja sana sanalta paine rinnassa hellittää. Hän tarjoaa nenäliinaa ja kysyy haluanko jotain juotavaa. Vastaan myöntävästi ja saan eteeni rauhoittavaa, tuoksuvaa teetä.

Ihminen kertoo ymmärtävänsä minua ja sanoo haluavansa auttaa. Uskon hänen puhuvan totta. Sovimme yhdessä mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänellä ei ole kiire ja hän on rauhallinen.

Lähden hymyillen pois. Tunnen olevani autettu ja ymmärretty sekä näkyvä.

Näin sen pitäisi mennä. Mutta tämä tuntuu olevan liian hyvää ollakseen totta. Kuitenkin miten pienillä asioilla se paras kohtaaminen luodaan. Siihen ei tarvita mitään ylitsepääsemätöntä. Ei miljoonien budjetointia, ei kalliita uusia koulutuksia, eikä edes uusia työntekijöitä.

Siihen tarvitaan vain ja ainoastaan välittämistä toisesta ihmisestä. Välittämistä siitä miltä toisesta ihan oikeasti tuntuu. Tarvitaan vaan halua nähdä toinen ihminen  samanarvoisena ja tasavertaisena. Luoda toiselle paras mahdollinen kokemus.

Uskon, että jos mielenterveyspalveluihin, ja toki muihinkin palveluihin, saataisiin enemmän tämän kaltaisia kohtaamisia, me kaikki voisimme hieman paremmin. Meidän sairastamisen pituus lyhenisi ja toipuminen alkaisi nopeammin.

Paras palvelukokonaisuus -työpajan pohjalta tehtiin upea visualisointi. Toivon sen leviävän ympäri Suomen ja että monet ottavat siitä elementtejä omaan työhönsä. Se on selkeä ja tuotettu suoraan elävästä elämästä. Kokemusasiantuntijoiden omista kokemuksista.

Työpaja antoi minulle voimaantumista. Yhdessä muiden  kokemusasiantuntijoiden kanssa työskentely lisää aina oman elämän merkityksellisyyttä ja vahvistaa myönteistä minäkuvaa. Olen kiitollinen, että sain olla mukana tässä työpajassa.

Toivon kaikille lukijoille paljon toivoa ja valoa näinä epätavallisina aikoina. Me selvitään tästä.

Marika
Kirjoittaja on kokemusasiantuntija, jonka elämään tuovat väriä eläimet, kokemusasiantuntijuus ja kotoilu sen kaikissa muodoissa.

Kerro, kerro kuvastin – kaikista meistä löytyy positiivisia piirteitä

En osaa! En pysty! Aina minä epäonnistun. Kukaan ei rakasta minua! Kuulostaako tutulta? Masentuneen sisäinen puhe kuulostaa usein tällaiselta.

Itsensä vähättelystä ja sättimisestä on tullut masentuneelle automaatio. Kokemusasiantuntijana ei tämän suuntainen puhe ole ollut itsellenikään vierasta, mutta kuntoutumisen myötä olen onnekseni päässyt siitä eroon, vaikka ajoittain ehkä vierailee niin minun ja kuin kaikkien muidenkin luona. 

 Masentuneena ja itsetunnon möyriessä pohjamudissa on myös positiivista palautetta vaikea ottaa vastaan. Ristiriita oman sisäisen mustan maailman ja myönteisen palautteen välillä on liian suuri. Tämä oli todettavissa myös masentuneille ja ahdistuneille suunnatussa Voimavararyhmässä, joka liittyi LOV ME -hankkeen pilottiin. Kokeilussa matalan kynnyksen Voimavararyhmää ohjasi kaksi kokemusasiantuntijaa.

Tiinan

Ryhmässä osallistujat ja me ohjaajat toimimme toisillemme peileinä. Masentuneen ihmisen ajattelu on usein vääristynyttä. Tästä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, me ohjaajat pyrimme antamaan aitoa positiivista palautetta ryhmäläiselle. Pidimme kuvainnollisesti peiliä jokaisen edessä. Se ei ollut vaikeaa, koska jokaisella meistä löytyy positiivisia piirteitä.  

Myönteisen muistelun kortit ovat oiva keino tehdä näkyväksi voimavaroja ja vahvistaa myönteisiä tunteita. Masentunut ihminen sokeutuu herkästi omille hyville puolilleen, mutta korttien avulla ikään kuin taas ”muistaa”, että miten monesta asiasta olenkaan selvinnyt ja että löytyy minusta myönteisiäkin piirteitä. 

Tiina 2

 Pään sisäistä puhetta on mahdollista muuttaa, jos ne ensin tiedostaa. Aina ei ole muita ihmisiä muistuttamassa, että olet arvokas ja hyvä ihminen. Tai että et ole huono ihminen, vaikka juuri nyt voit huonosti. Jokainen voi opetella tarkkailemaan ajatuksiaan ja tehdä korjausliikkeitä, kun tuttu itseä vähättelevä puhe levy alkaa pyörimään.

Eräälle ryhmäläiselle huomautettiin leikkisästi sormea heristämällä, kun hän aloitti tutun itsensä vähättelyn. Lopulta hän itse alkoi heristää itselleen sormea, kun moittiminen taas alkoi. Tämä herätti hilpeyttä, mutta toisaalta tämähän olisi mainio tapa muistuttaa itseään ajattelutapojen muuttamisesta. Kullakin voisi olla toki oma tapansa, tai sormea voisi heristää edes kuvainnollisesti. Ja muistathan tehdä sen rakkaudellisesti

Sisäistä puhetta kannattaa siis tarkkailla ja muuttaa tarvittaessa. Ja erityisesti, puhutellaan itseämme kauniisti. 

Välillä onnistun, välillä epäonnistun – ja se on ihan ok! Olen arvokas! Olen rakastettu!

Tiina Piira

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva koulutettu kokemusasiantuntija, joka on kuntoutunut hyvin ja toimii nykyään muun muassa tukihenkilönä sekä LOV ME -hankkeessa Voimavararyhmän ryhmänohjaajana.

Kokemukset hyötykäyttöön, katso ohjeet ideointityöpajaan

Kokemusasiantuntijuudessa on keskeistä oma tarina ja omat kokemukset. Kokemusasiantuntijalla on käyttäjälähtöinen näkökulma kerättävään tietoon, kun häneltä kysytään asioita. Ideointityöpajassa ideoita pallotellaan ja kerätään.

Jos kokemusasiantuntijalle tulee halu vaikuttaa fasilitoijan roolissa, houkutus vaikuttaa mielipiteisiin voi olla tosi suuri. Kokemusasiantuntija on keskeisessä roolissa suunnitellessaan asiaa ja tarkempia kysymyksiä tehdessään fasilitoijan roolissa, mutta kirjurina toimiessaan hänen on hyvä käyttää toisen sanoja ja sanastoa. Tällöin asioista puhutaan kokijoiden kielellä eikä kokemusasiantuntijan mielikuvilla. Tämä tosin koskee kaikkia fasilitoijia, mutta oma kokemukseni on, että tuossa asiassa olen itse aika skarppina etten sanottaisi muiden puhetta omallani.

Rajaamistaito on kokemuksista kerrottuna tärkeää. Ideointiprosessissa voi tulla pitkiä kertomuksia, jotka pitää tiivistää. Tiivistäjä käyttää herkästi omaa sanastoaan. Omaan tarpeeseen voi käyttää omia sanojaan, mutta . Jos omaa sanastoa haluaa viljellä, se tulee tehdä neuvotellen.

Group of people on peak mountain

Tieto voidaan rajata myös myöhemmin käytettäväksi. Idea sanana tai parina on hyvä tällöin kirjoittaa johonkin tai muistaa. Suosittelen ylöskirjoitusta, sillä muutoin muistettavaa on liikaa pitkällä aikavälillä. Sen jälkeen pystyy pala palalta pilkkomaan sisältöä.

Ideointityöpaja tuo henkilökohtaiset kokemukset aiheen pohjalta pureskeltavaksi. Se, miten koemme asiat, tulee sanoitettua ja tunteet herätettyä. Rajaus on paljolti fasilitoijan taitovarastoa, mutta opittavissa myös ideoijalle, jos on aikaa oppia tai tilaisuuksia on useampia. 

Jos ideoijalla tai fasilitoijalla menee tunteet pintaan, lyhyt tauko on paikallaan. Tauon aikana voi olla tärkeätä läsnäolo tai hyvä vaihtaa pari sanaa. Tämän jälkeen voi tarkistaa muilta mihin jäätiin, jos tunteet ovat vielä pinnalla. Tunteet ovat vahvoja signaaleja toiminnan ohjauksessa ja niitä tarvitaan ohjatessa keskustelua. Tilaisuuden jälkeen on hyvä käyttää aikaa omien tunteiden ympärillä. Vuorovaikutus tuo muutosta.

Käytännön ohjeita ideointityöpajaan

Ideointityöpajaan on hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Ennen alkua välineet on tarkistettu toimiviksi ja tarkoitukseen sopiviksi. Apuna fläppitaulu, tusseja, post-it-lappuja, tarroja sekä muuta mitä olettaa tarvitsevansa tukena ideoinnille.

Aloituksessa on itsellä tiedossa aihe, käytettävissä oleva aika sekä alustava suunnitelma ajankäyttöön. Se helpottaa etenemistä. Jos pystyy olemaan jollakin tasolla mukavuusalueellaan, se auttaa myös. Mukavuusalueella on tutumpaa toimia. Ideointityöpajassa ollaan herkästi mukavuusalueen ulkopuolella.

Jotkut asiat, kuten omat manööverit on hyvä pitää. Se oma tapa olla läsnä helpottaa. Toki se voi tuoda aktiivisen, hajamielisen tai yllättävänkin kuvan pitäjästä, mutta pohjimmiltaan pajan tekevät ne ihmiset, jotka ovat paikalla. Kun ollaan yhteisten asioiden äärellä, kunnioitus ja oma tila löytyy kyllä lähes aina.

Yhteistyo-yli-jarjeston-rajojen-tuo-nakyvyytta-ja-tulosta-180122-800x533-800x321

Ideointityöpajassa alustus ja lyhyt selite, mitä ollaan tekemässä, on hyvä. Vaikka asia olisi tuttu, niin kertaus orientoi tehtävään. Alun jälkeen on hyvä kysyä ideoita ja kirjata niitä ylös. Niitä voi kirjoittaa paljonkin. Ideointivaiheessa ei vielä tarvitse rajata.

Rajausta voi tehdä teemojen ja sanavalintojen sisällä. Mitä tarkoitat? Täsmennätkö? On hyviä kysymyksiä tähän. Jos termi, jota halutaan käyttää ideoinnissa vaihtuu toiseksi, se ei ole vaarallista. Yhdessä se tulee kuitenkin keskustelussa päättää.

Esiin nousseista aiheista on hyvä valita tärkeimmät jatkoideointiin. Tässä auttavat tarrat. Haluttu määrä ääniä riippuu rajaamistavasta. Kun halutaan antaa vähän ääniä, silloin halutaan vain keskeisimmät asiat käsiteltäviksi. Kun on paljon ääniä, saadaan isompi otos. Jos saa käyttää useamman äänen samaan, se kertoo asian tärkeydestä myös. Fasilitoijan on hyvä tiedostaa jo ideointivaiheessa mikä jako voisi toimia. Suuntaviivat määräävät paljon seuraavissa vaiheissa.

Kun tärkeimmät on valittu, on aika käsitellä asioita. Täsmentää valittujen asioiden sisällä ideoita. Keskittyä olennaiseen muutoin on olennaista käyttää niiden sanoja, jotka ideoivat. Keskustella ja kirjata tärkeitä asioita. Ryhmissä voi olla useita aiheita ja ryhmiä voi olla useita. Fasilitoija tarkkailee ja auttaa kysyttäessä. Hän voi jakaa ajatuksia, mutta ideat on hyvä tulla ryhmien tarpeesta.

Ryhmät voivat ideoida muissakin kuin omissa ryhmissä, jos aika sallii. Tällöin jatkettu ideointi toimii kyllä. Lopuksi voivat ryhmät ideoida vielä lisää omassa ryhmässä. Ideoita tulee muilta kyllä.

Ryhmien koko on hyvä valita sopivaksi. Kolme tai neljä on tavallinen koko, mutta variaatioita on. Parityöskentelykään ei ole poissuljettu vaihtoehto. Parina vaihdetaan tietoa täsmällisemmin. Ryhmässä tulee monta näkemystä vaihtoehdoksi. Kummassakin tavassa on puolensa.

Esimerkki työpajan pidosta

Alkuvalmisteluissa on tarkistettu materiaalit. Aikaa varattu kaksi tunnin osiota. Välissä tauko. Alla ovat tärkeimmät päätösvaiheet jaoteltuina ajankäytön mukaan.

Ensimmäinen päätös: alkuun noin 5 minuutin orientaatiopuhe ja puoli tuntia ideointia. Sitten uusi tarkistus aikaan.

Työpajan ideointiosa osoittautui hedelmälliseksi. Toinen päätös: 10 minuuttia lisäaikaa ideointiin.

Kolmas päätös: antaa kullekin henkilölle 2 ääntä ja 10-15 minuuttia äänestysaikaa valita itseään kiinnostavat aiheet. Sen jälkeen tarkistus, mitkä olivat kiinnostavimmat aiheet.

Neljäs päätös: valituista aiheista oman aiheen valinta kullekin henkilölle. Valittuja aihevaihtoehtoja oli kolme. Ryhmän koko neljä per ryhmä. 5 minuuttia.

Ruokatauko

Viides päätös: 10 minuuttia ryhmäaikaa oman työn ympärillä. Fasilitoija tukee ryhmiä tarpeen mukaan. Informointi tunnin kulusta kaikkien tietoon. Kaikkiin kolmeen ryhmään pääsee ideoimaan ja lopuksi oman työn viimeistely. Lopuksi työn esittäminen.

Kuudes päätös: 10 minuuttia kunkin ryhmän työstämiseen vuorotellen. 10 minuuttia oman työn lopetukseen ja valmistautumiseen työn esittämiseen muille ryhmille.

Seitsemäs päätös: jakaa 20 minuuttia kolmen ryhmän kesken. 7 minuuttia per työ, vähemmän aikaa sai kuluttaa myös. Esitysten kuuntelu. Kommentointimahdollisuus. Ajan tarkkailu.

Kahdeksas päätös: lopettaa työpaja sovittuun aikaan.

Yllä olevat päätökset ovat esimerkki työpajan pidosta yhdestä näkökulmasta. Päätin ottaa tuon näkökulman sen havainnollistavuuden vuoksi.

Kukin ideointityöpaja on ainutlaatuinen. Osassa kokemusasiantuntuntijalla on omakohtaista näkemystä, joka auttaa ohjaamisessa eteenpäin. Toisissa kokemuspintaa ei vahvana ole ja se vaikuttaa havainnointiin: ei välttämättä osaa edetä loppuun niin suunnitelmallisesti ja keskenkin voi asiat jäädä helpommin. Yleensä ideoita tulee paljon ja keskustelu on olennainen osa pajaa.

Sami Juntunen

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija

Vuosi 2019: Stigman poisto jatkui

Kirjoitin ensimmäisen blogitekstini LOV ME -hankkeeseen vähän yli vuosi sitten syksyllä 2018. Ajattelin nyt olevan jonkinlaisen yhteenvedon, välitilinpäätöksen ja kuluneen vuoden tarkastelun aika. 

Hankkeessa alusta lähtien mukana ollut kokemusasiantuntijajoukko on vähitellen antamassa tilaa uusille tulijoille ja ensimmäisen hankevuoden tulokset ovat osittain nähtävissä. Osa tuloksista kypsyy edelleen ja ne realisoituvat vähitellen.

Hanketta aloitettaessa innostus oli suurta ja tavoitteet asetettiin hyvin korkealle. On  vaikeata arvioida saavutettiinko ne, mutta ainakin kaikki osallistujat ovat kasvaneet vähän paremmiksi kokemusasiantuntijoiksi kuluneena aikana.

blogi7c

Esimerkiksi usein blogiteksteissänikin mainittu stigman poisto on tapahtunut jatkuvana prosessina ihmisten osallistuessa ylpeinä erilaisiin julkisiin tilaisuuksiin omilla kasvoillaan ja nimillään. Rohkeus ja itsevarmuus on lisääntynyt, eikä siihen omaan erilaisuuteen ehkä kiinnitetä enää niin suurta huomiota kuin vuosi sitten.

Uskoakseni myös erilaisten ihmisten läheisten on helpompi puhua kokemuksistaan, kun he näkevät yhä enemmän läheisensä tai itsensä kohtalotovereita julkisuudessa.

Kokemusasiantuntijan tuottajavastuuta on opeteltu esimerkiksi palvelumuotoilukoulutuksissa. Freelance-työntekijöinä kokemusasiantuntijoiden pitää myydä itsensä kerta toisensa jälkeen työn maksajille, jotka on pidettävä tyytyväisinä jokaiseen työsuoritukseen.

Työt voivat toisaalta olla hyvin pitkäjänteisiä ja varsinaisia tuloksia voi joutua odottamaan pitkäänkin, ja maksajan saaman palvelukokemuksen on kokonaisuutena oltava aina mahdollisimman hyvä. Muuten seuraavaa tilausta ei koskaan tule.

Puhuttaessa ihmisistä, jotka eivät useimmiten ole täysin työkykyisiä, voivat vaatimukset tuntua ylimitoitetuilta. Toimimalla omana itsenään ja kokemustensa pohjalta koulutetut kokemusasiantuntijat kuitenkin pystyvät suorastaan ihmeellisiin suorituksiin.

blogi7e

Kotkassa kokeiltiin kokemusiltojen yhteydessä kokemusasiantuntijoiden vastaanottoa. Jatkossa tämänkin kokeilun oppeja päästään toivottavasti hyödyntämään Kymsoten terveysasemilla, joilla aloitetaan vastaanottojen kokeilu tammikuussa 2020.

Kokemusasiantuntijat eivät ole hoitajia eivätkä terapeutteja, mutta ongelmissa oleva ihminen saa yllättävän suuren avun siitä, että pääsee keskustelemaan sellaisen henkilön kanssa, jolla on vastaavat kokemukset ja koulutuksen kautta saatu kyky käsitellä niitä järjestyneesti.

Hankkeen maksamat palkkiot ovat taloudellisesti tärkeitä kokemusasiantuntijoille. Mutta se on ehkä vielä tärkeämpää henkisesti, kun saa edes osan elannostaan omasta työstään silloin, kun se ei enää ole mahdollista täysipäiväisistä töistä. Palkkiot ovat myös merkittävä tekijä erottamassa koulutettuja kokemusasiantuntijoita erilaisista muista vertaistoimijoista, jotka toimivat vapaaehtoispohjalta.

Kirjoitin kerran kokemusasiantuntijoita uhkaavasta puudeloitumisen vaarasta. Tarkoitin tilannetta, jossa kokemusasiantuntijoita pidetään toiminnoissa mukana asian muodikkuuden tai mainosarvon takia antamatta heille mahdollisuutta täysivaltaiseen toimijuuteen. Olen ilahtuneena pannut merkille, ettei tällaista ilmiötä ole ollut vähimmässäkään määrin havaittavissa LOV ME-hankkeessa tai esimerkiksi yhdenkään Kymenlaakson toimijan piirissä.

Toivotan onnea ja menestystä niin LOV ME -hankkeessa työskenteleville kokemusasiantuntijoille kuin hankkeen työntekijöillekin. Vaikea on veikeätä ja mahdoton on uskomattoman mielenkiintoista.

Jukka Illman

Kirjoittaja on kaksisuuntaista mielialahäiriötä 46 vuoden ajan sairastanut koulutettu kokemusasiantuntija, joka on osallistunut LOV ME -hankkeeseen muun muassa bloggaamalla.

Kun aloin elää arvojeni mukaan, elämästäni tuli merkityksellistä

Lov Me -hankkeen nimi muodostuu sanoista liittyminen, optimismi, voimaantuminen, myönteinen minäkäsitys ja elämän merkityksellisyys. Olen pohtinut näitä aiheita paljon viime aikoina ja miettinyt, mitkä asiat elämässäni saavat minut kokemaan näitä tunteita. Olen pyrkinyt aktiivisesti karsimaan elämästäni pois negatiivista ja täyttämään siitä vapautuneen tilan positiivisella.

Omalla kohdallani kaikista vahvimmaksi tavaksi lisätä hyviä tunteita omaan elämään on noussut muita ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä kunnioittavasta elämäntavasta. Kun kaikki linkittyy kaikkeen ja voin omalla toiminnallani tehdä parhaani maailman tilan sekä oman ja muiden hyvinvoinnin eteen, saan elämääni valtavasti merkityksellistä sisältöä. 

Ympäristöä kunnioittava elämä on saanut minut liittymään maailmaan monellakin eri tavalla – se on auttanut minua sekä näkemään tekojeni vaikutukset minulle tuntemattomien ihmisten elämään, että lisännyt yhteisöllisyyttä omassa elämässäni ja auttanut liittymään yhteisööni. Kun lainailee ja kierrättää tavaroita naapureiden ja tuttujen kesken, tulee väistämättä tutustuneeksi, kyselleeksi kuulumisia ja kutsuneeksi kahville.

On ollut ihana oppia, että ympärillä elävät ja entuudestaan ihan tuntemattomat ihmiset ovat pääsääntöisesti valtavan lämpimiä ja auttavaisia, kun heille vain suo siihen mahdollisuuden. Omaan ympäristöön liittyminen on lisännyt myös turvallisuuden tunnetta omassa elämässäni ja opettanut luottamaan siihen, että maailma kyllä kantaa. 

IMG_20181010_141057_01

Aiemmin tunsin suurta ahdistusta maailman tilasta, usein jopa lamaantumiseen asti. 

Koin, ettei teoillani voi olla merkitystä ja että maailma on tuhoon tuomittu. Sitä mukaa kun lisäsin elämääni tietoisia, ympäristöä ja muita kunnioittavia valintoja, optimismini kasvoi. Jos minä voin muuttaa ajatus- ja toimintamallejani, niin siihen pystyvät myös muut! Ja jos iso joukko muuttaa elintapojaan kestävämmiksi, voimme yhteisvoimin vaikuttaa todella merkittävästi maailman tilaan.

Nykyään olen täynnä optimismia. Kun näen päivittäin, kuinka positiivinen esimerkkini saa muutkin ympärilläni toimimaan, saan uskoa siihen, että huonolta vaikuttava tilanne on vielä käännettävissä. Uskon, että ihmiset haluavat pääasiassa tehdä hyviä valintoja ja olla satuttamatta muita tieten tahtoen. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. 

Voimaantuminen viittaa siihen, kuinka ihmisen itsetunto, rohkeus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja vaikutusvalta lisääntyy ja hän alkaa ajamaan omaa asiaansa. Voimaantuminen on siis ihan valtavan iso ja merkityksellinen juttu! Itse olen kokenut ympäristöä kunnioittavan elämäntavan erittäin voimauttavaksi. On uskomatonta, miten moniin asioihin me voimme itse vaikuttaa, ihan arkipäiväisillä ja pienillä teoilla! 

Kun aloittaa jostakin ja saa siitä onnistumisen kokemuksia, voimaantuu kokeilemaan uusia ja haastavampiakin muutoksia. Itselleni voimaantuminen on nimenomaan sitä, että voin itse päättää ja valita, miten haluan elää ja vaikuttaa maailmaan. Minulla on oikeus elää arvojeni mukaista elämää. 

Sillä on ihan uskomaton voima, kuinka myönteiseksi minäkäsitys muuttuu, kun tietää tekevänsä parhaansa itsensä ja muiden eteen. Kun näkee, kuinka omat teot ja oma asenne tarttuvat ympäröiviin ihmisiin, tulee valtavan tietoiseksi omista mahdollisuuksistaan ja vaikutusvallastaan.

Screenshot_20191024-132703_2

Aiemmin elin vahvasti ristiriidassa omien arvojeni kanssa ja koin huonoa omatuntoa kestämättömistä valinnoistani. Mutta nyt, kun elän enemmän omien arvojeni mukaisesti, koen enenevissä määrin olevani hyvä ihminen, ja että hyvillä teoillani on merkitystä. Yritän parhaani ja se riittää.

Elämä ja maailma ovat täynnä kaikkea kaunista, merkityksellistä ja säilyttämisen arvoista. Kun olen vähentänyt kulutusta, olen voinut vähentää myös työntekoa, ja se taas on osaltaan johtanut siihen, että olen voinut keskittyä yhä enemmän niihin asioihin, jotka tekevät minut aidosti onnelliseksi ja saavat minut kokemaan elämäni merkitykselliseksi.

Kun en jatkuvasti ajattele ostamista, olen paljon tietoisempi omista tarpeistani ja tartun niihin herkemmin. Kun kodin tavaramäärä on vuosien saatossa karsiutunut, jäljelle jääneet esineet ovat kaikki tärkeitä ja niihin kiinnittää tarkemmin huomiota. Kun elämästä karsii kaiken turhan ja tarpeettoman, jäljelle jää vain ne ihan kaikkein merkityksellisimmät asiat. Tätä voimaa on vaikea edes sanoin kuvailla. 

Mikä lisää sinun elämääsi merkityksellisyyttä ja saa sinut kokemaan itsesi voimaantuneeksi ja optimistiseksi? Millä tavoin sinä liityt ympäröivään maailmaan? Mikä saa sinut ajattelemaan, että olet hyvä juuri tuollaisena? Toivon kovasti, että jaksat pohtia näitä asioita ja lähteä pelkäämättä niitä kohti, yksi pieni askel kerrallaan. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi sellaisten asioiden ja ihmisten parissa, jotka vievät, eivätkä anna. 

Eri ihmiset saavat iloa eri asioista, ja hyvä niin. Meitä kaikkia, omine rajoinemme, intohimoinemme, toiveinemme ja menneisyyksinemme, tarvitaan. Ihan jokaiselle meistä löytyy tästä maailmasta paikka, jossa tuntea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Mistä sinä voisit lähteä etsimään elämääsi näitä asioita? 

Pipsa Valkeila

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään elämään ja positiiviseen mielenterveyteen keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin. 

Toipumiseen tarvittiin oma asunto

Olen 55-vuotias “nuori mies”. Kerron tässä tiivistelmän sairaudestani joka diagnosoitiin vasta 2007. Asiaa tässä jälkeenpäin miettiessäni kaikki sai alkunsa jo -80 luvulla. Silloin rahaa sai helposti pankista ja lainasin sitä paljon. Tuhlasin rahaa aivan holtittomasti: oli hienoja autoja, vene, moottoripyörä ynnä muuta. Olin aivan maaninen, kun hääräsin elämässä eteenpäin.

Sitten tuli maksun aika ja pankit lopettivat holtittoman rahan jakamisen ja minulle jäi velkaa vuosiksi maksettavaksi.

halloween-72939_1280

Sairastuin depressioon, joka oli niin syvä, että olin aivan yössä vaikka aurinko paistoi. Olen käynyt läpi elämässäni neljä psykoosia, ensimmäisen -90 luvulla. Sairaalahoitojaksoja on ollut useita, pisin kuusi viikkoa. Samassa rytäkässä meni oma työpaikka, nainen ja asuntokin alta. Myös vanhat ystävät katosivat kuvioista kun sairastuin. Vain muutama kaveri jäi puhelinkaveriksi.

Oikeastaan toipuminen lähti kunnolla liikkeelle siitä, että sain oman asunnon. Jokaisella ihmisellä tulee olla asunto. Tiedän sen, koska asuntolat ja muut sellaiset on myös läpikäyty. Omassa asunnossa arki alkoi pikkuhiljaa rullaamaan, kykenin hoitamaan itseäni ja kotiani sairastumisesta huolimatta. Sopiva lääkitys auttoi myös toipumisessa.

Asunnon myötä tuli myös joitakin uusia kavereita, joita löysin muun muassa omasta lähipuistosta. Lisäksi “löysin” vanhan luokkakaverin Tori.fin kautta, yhteiseen vanhaan akvaario-harrastukseen liittyen.

_DSC4797

Panostan paljon kotiini, pidän sen kunnossa ja siellä on keskikokoinen akvaario ja iso telkkari. Olen tämmöinen “kotipappa”. Viihdyn hyvin yksikseni, en kaipaa ketään “komentelijaa” kotiini. Harrastan nettisivujen kautta tavaran ostoa ─ ja myyntiä, mutta viime aikoina se on jäänyt vähän vähemmälle.

 Nykyään tunnen itseni psyykkisesti varsin terveeksi. Fyysisiä sairauksia on tullut tilalle, sillä onhan jo tuota ikääkin tullut mittariin.

Tämän blogikirjoituksen yksi juju on se, että kerron nyt tarinaani ensimmäistä kertaa. En ole käynyt kokemusasiantuntijakoulutusta, jossa oma toipumistarina harjoitellaan. Siksi en laita omaa nimeäni tähän.

Oman tarinan kertominen ja kirjoittaminen tuntui ihan OK:lta. Nyt kun on alkuun päästy, niin ehkä tulevaisuudessa voin kertoa omaa tarinaani omalla nimellä ja kasvoilla.

 Herra 55, LOV ME -hankkeen kokemusasiantuntija