Me kaikki yhdessä, toisistamme riippuvaisina 

LOV ME -projektin ensimmäinen kirjain L viittaa liittymiseen. Liittyminen taas viittaa kiinnittymiseen, kiintymiseen, yhdistymiseen, yhteyteen ja lukitsemiseen. Vaikka välillä tuntuu siltä, että me elämme tässä maailmassa ihan yksin omine murheinemme, todellisuudessa me elämme täällä kaikki yhdessä, toisistamme riippuvaisina.

Me liitymme useampiin yhteisöihin ja ihmisiin, kuin tulisi ajatelleeksi. Parasta on se, että muihin liittymisen voi ottaa myös tavoitteeksi ja sitä voi lisätä elämäänsä omilla toimilla valtavasti! 

Olemme usein liittyneinä yksittäisiin ihmisiin sekä erilaisiin yhteisöihin, kuten koulu- tai työyhteisöön, uskonnolliseen yhteisöön tai omaan perheeseen, sukuun tai lähipiiriin. Monet näistä ottaa helposti itsestäänselvyytenä, vaikka ne ovat meille elinehto. Meidän täysipainoinen hyvinvointimme on mahdollista vain silloin, kun me olemme liittyneenä ympäröiviin ihmisiin. Mitä enemmän löydämme elämäämme samanmielisiä ihmisiä, sitä turvallisemmalta ja vakaammalta elämä tuntuu. Koko elämä tuntuu merkityksellisemmältä silloin, kun emme ole ajatuksinemme ja kokemuksinemme yksin. 

tied-up-1792237_1920

Kun nuorena aikuisena ymmärsin, että on olemassa termi sille, mitä olen kokenut lapsena mieleltään sairastuneen vanhemman kanssa eläneenä, tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Olen aikuinen lapsiomainen, enkä ollut yksin – löysin vertaistukiryhmän kautta lukuisia muitakin ihmisiä, jotka olivat kokeneet samankaltaisia asioita kuin minä.

Ryhmään liittyminen oli äärimmäisen korjaava ja vapauttava kokemus. Löysin sen kautta sanoja kokemuksilleni ja tunteilleni sekä hyväksyntää siihen, että kokemukseni olivat päteviä ja käsittelyn arvoisia. Hetkellinen liittyminen tähän ryhmään avarsi maailmaani ja sai minut ottamaan kokemukseni omikseni.

Nuorena aikuisena ymmärsin myös kuuluvani seksuaalivähemmistöön. Tutustuessani muihin LGBTQ+-yhteisön jäseniin, löysin jälleen sanat tunteilleni sekä selityksen monille yksinäisyydessä pohtimilleni asioille. Yhtäkkiä kaikessa oli järkeä! Sain olla mitä tahansa ja rakastaa ketä tahansa, eikä minun tarvinnutkaan kuunnella yhteiskunnan minulle asettamia odotuksia. Tämän yhteisön löytäminen ja siihen liittyminen muokkasivat elämääni valtavasti positiiviseen suuntaan. 

Nykyisessä elämässäni isoin liittyminen on ollut liittyminen ympäristövaikuttajien ja ympäristöasioista kiinnostuneiden joukkoon. Koin pitkään valtavaa ympäristöahdistusta, mutten osannut käsitellä tunteitani tai purkaa niitä mihinkään. Kun loin itselleni Instagram-tilin ja löysin sen myötä oman yhteisöni, koin valtavan voimaantumisen. Löysin jälleen sanoja tunteilleni, hyväksyntää kokemuksilleni sekä ennen kaikkea ratkaisuja yksin pohtimilleni asioille.

Kokemus on ollut niin antoisa, että olen tehnyt nyt ympäristövaikuttamisesta päätyöni. Olen niin iloinen tästä yhteisöstä, jossa kannustetaan, myötätunnetaan, opitaan ja kasvetaan yhdessä. Tämä on elämänmittainen projekti ja olen siitä iloinen!

Ympäristöystävällinen elämäntapa on auttanut minua liittymään myös muihin yhteisöihin, kuten esimerkiksi omaan naapurustooni. Samalla kun olen lisännyt elämässäni kirpputori- ja lainauskulttuuria, olen tutustunut luontevammin myös ympärilläni asuviin ihmisiin. Se on tuonut elämääni valtavasti turvallisuuden tunnetta ja kokemusta siitä, etten elä täällä yksin. 

On ollut ihmeellistä ymmärtää myös se, että me liitymme myös ihmisiin, eläimiin ja ympäristöön, joita emme tunne tai näe. Meidän kaikkien teot ja valinnat vaikuttavat ihan jokaiseen ihmiseen ja ympäristöä kunnioittava elämä tekee hyvää ihan jokaiselle kanssaihmiselle. Kun me ylikulutamme ja saastutamme täällä, toisella puolella maailmaa olevat ihmiset kärsivät. Mutta kun taas elämme kestävästi, autamme myös kaukana asuvia ihmisiä voimaan paremmin.

new-mexico-1008061_1920

Kaikki liittyy kaikkeen ja parasta on se, että meillä on mahdollisuus päättää, miten haluamme kohdella niitä, joihin tekojemme vaikutukset ulottuvat. 

Liittyminen voi olla myös negatiivista. Itse olen kokenut tällaista sekä menneissä parisuhteissa että ystävyyssuhteissa, jopa kokonaisissa yhteisöissä. Nämä kokemukset herättivät minussa henkiin puolia, joista en pitänyt ja joita en halunnut ruokkia. Liittyneenä ihmissuhteisiin ja yhteisöihin, joiden toiminta soti omaa arvomaailmaani vastaan, aloin tuntea itseni huonoksi ja hyödyttömäksi.

Onneksi ymmärsin lopulta vaihtaa maisemaa. Se oli äärimmäisen vaikeaa ja sen myötä jouduin luopumaan myös monista positiivisista asioista. Silti se oli välttämätöntä henkiselle kasvulle ja mahdollisuudelle löytää parempia yhteisöjä ja elää elämää, joka tuottaa minulle ja muille iloa ja merkityksellisyyttä. 

Millaisiin yhteisöihin sinä liityt? Olisiko sinun mahdollista etsiä elämääsi lisää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa jakaa yhteisiä kokemuksia, menneitä tai uusia? Olisiko jokin suhde sellainen, jonka olisi jo aika jäädä menneisyyteen? Erilaisiin, oman arvomaailman mukaisiin yhteisöihin liittyminen lisää elämän merkityksellisyyttä valtavasti. Kannustan kaikkia etsimään oman, kannustavan porukkansa, johon liittyä!

Pipsa Valkeila 

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään elämään ja positiiviseen mielenterveyteen keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin. 

Kun aloin elää arvojeni mukaan, elämästäni tuli merkityksellistä

Lov Me -hankkeen nimi muodostuu sanoista liittyminen, optimismi, voimaantuminen, myönteinen minäkäsitys ja elämän merkityksellisyys. Olen pohtinut näitä aiheita paljon viime aikoina ja miettinyt, mitkä asiat elämässäni saavat minut kokemaan näitä tunteita. Olen pyrkinyt aktiivisesti karsimaan elämästäni pois negatiivista ja täyttämään siitä vapautuneen tilan positiivisella.

Omalla kohdallani kaikista vahvimmaksi tavaksi lisätä hyviä tunteita omaan elämään on noussut muita ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä kunnioittavasta elämäntavasta. Kun kaikki linkittyy kaikkeen ja voin omalla toiminnallani tehdä parhaani maailman tilan sekä oman ja muiden hyvinvoinnin eteen, saan elämääni valtavasti merkityksellistä sisältöä. 

Ympäristöä kunnioittava elämä on saanut minut liittymään maailmaan monellakin eri tavalla – se on auttanut minua sekä näkemään tekojeni vaikutukset minulle tuntemattomien ihmisten elämään, että lisännyt yhteisöllisyyttä omassa elämässäni ja auttanut liittymään yhteisööni. Kun lainailee ja kierrättää tavaroita naapureiden ja tuttujen kesken, tulee väistämättä tutustuneeksi, kyselleeksi kuulumisia ja kutsuneeksi kahville.

On ollut ihana oppia, että ympärillä elävät ja entuudestaan ihan tuntemattomat ihmiset ovat pääsääntöisesti valtavan lämpimiä ja auttavaisia, kun heille vain suo siihen mahdollisuuden. Omaan ympäristöön liittyminen on lisännyt myös turvallisuuden tunnetta omassa elämässäni ja opettanut luottamaan siihen, että maailma kyllä kantaa. 

IMG_20181010_141057_01

Aiemmin tunsin suurta ahdistusta maailman tilasta, usein jopa lamaantumiseen asti. 

Koin, ettei teoillani voi olla merkitystä ja että maailma on tuhoon tuomittu. Sitä mukaa kun lisäsin elämääni tietoisia, ympäristöä ja muita kunnioittavia valintoja, optimismini kasvoi. Jos minä voin muuttaa ajatus- ja toimintamallejani, niin siihen pystyvät myös muut! Ja jos iso joukko muuttaa elintapojaan kestävämmiksi, voimme yhteisvoimin vaikuttaa todella merkittävästi maailman tilaan.

Nykyään olen täynnä optimismia. Kun näen päivittäin, kuinka positiivinen esimerkkini saa muutkin ympärilläni toimimaan, saan uskoa siihen, että huonolta vaikuttava tilanne on vielä käännettävissä. Uskon, että ihmiset haluavat pääasiassa tehdä hyviä valintoja ja olla satuttamatta muita tieten tahtoen. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. 

Voimaantuminen viittaa siihen, kuinka ihmisen itsetunto, rohkeus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja vaikutusvalta lisääntyy ja hän alkaa ajamaan omaa asiaansa. Voimaantuminen on siis ihan valtavan iso ja merkityksellinen juttu! Itse olen kokenut ympäristöä kunnioittavan elämäntavan erittäin voimauttavaksi. On uskomatonta, miten moniin asioihin me voimme itse vaikuttaa, ihan arkipäiväisillä ja pienillä teoilla! 

Kun aloittaa jostakin ja saa siitä onnistumisen kokemuksia, voimaantuu kokeilemaan uusia ja haastavampiakin muutoksia. Itselleni voimaantuminen on nimenomaan sitä, että voin itse päättää ja valita, miten haluan elää ja vaikuttaa maailmaan. Minulla on oikeus elää arvojeni mukaista elämää. 

Sillä on ihan uskomaton voima, kuinka myönteiseksi minäkäsitys muuttuu, kun tietää tekevänsä parhaansa itsensä ja muiden eteen. Kun näkee, kuinka omat teot ja oma asenne tarttuvat ympäröiviin ihmisiin, tulee valtavan tietoiseksi omista mahdollisuuksistaan ja vaikutusvallastaan.

Screenshot_20191024-132703_2

Aiemmin elin vahvasti ristiriidassa omien arvojeni kanssa ja koin huonoa omatuntoa kestämättömistä valinnoistani. Mutta nyt, kun elän enemmän omien arvojeni mukaisesti, koen enenevissä määrin olevani hyvä ihminen, ja että hyvillä teoillani on merkitystä. Yritän parhaani ja se riittää.

Elämä ja maailma ovat täynnä kaikkea kaunista, merkityksellistä ja säilyttämisen arvoista. Kun olen vähentänyt kulutusta, olen voinut vähentää myös työntekoa, ja se taas on osaltaan johtanut siihen, että olen voinut keskittyä yhä enemmän niihin asioihin, jotka tekevät minut aidosti onnelliseksi ja saavat minut kokemaan elämäni merkitykselliseksi.

Kun en jatkuvasti ajattele ostamista, olen paljon tietoisempi omista tarpeistani ja tartun niihin herkemmin. Kun kodin tavaramäärä on vuosien saatossa karsiutunut, jäljelle jääneet esineet ovat kaikki tärkeitä ja niihin kiinnittää tarkemmin huomiota. Kun elämästä karsii kaiken turhan ja tarpeettoman, jäljelle jää vain ne ihan kaikkein merkityksellisimmät asiat. Tätä voimaa on vaikea edes sanoin kuvailla. 

Mikä lisää sinun elämääsi merkityksellisyyttä ja saa sinut kokemaan itsesi voimaantuneeksi ja optimistiseksi? Millä tavoin sinä liityt ympäröivään maailmaan? Mikä saa sinut ajattelemaan, että olet hyvä juuri tuollaisena? Toivon kovasti, että jaksat pohtia näitä asioita ja lähteä pelkäämättä niitä kohti, yksi pieni askel kerrallaan. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi sellaisten asioiden ja ihmisten parissa, jotka vievät, eivätkä anna. 

Eri ihmiset saavat iloa eri asioista, ja hyvä niin. Meitä kaikkia, omine rajoinemme, intohimoinemme, toiveinemme ja menneisyyksinemme, tarvitaan. Ihan jokaiselle meistä löytyy tästä maailmasta paikka, jossa tuntea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Mistä sinä voisit lähteä etsimään elämääsi näitä asioita? 

Pipsa Valkeila

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään elämään ja positiiviseen mielenterveyteen keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin. 

Kokkailemalla kohti positiivisempaa mielenterveyttä ja maailmaa

Vuosia sitten, kun en ollut vielä ymmärtänyt tarvitsevani apua, huolestuin valtavasti ympäristöasioista. Asiat tuntuivat kohtuuttoman suurilta ja pimeiltä. Tuntui siltä, että niihin olisi mahdotonta vaikuttaa itse. Ajatukset maailman tuhoutumisesta saattoivat lamaannuttaa minut täysin ja saada minut toimintakyvyttömäksi.

Nyt, käytyäni juuri kolmen vuoden terapiapolun loppuun, näen asiat selvemmin. Ensin täytyy pitää huolta omasta itsestä ja omasta mielenterveydestä ja vasta sitten voi auttaa muita ja ympäristöä. Sitä mukaa kun voimani palautuivat ja omat rajani selvenivät, otin arkeeni mukaan pienen pieniä ympäristötekoja, yksi kerrallaan.

Ensin aloin keskittyä kierrättämiseen, sitten aloin kantaa mukanani vesipulloa ja kohta mukana kulkivat jo kestohevipussit ja kestokahvimukitkin. Lopulta aloin tutustua vegaanisen ruoan ihmeelliseen maailmaan. Vegaaniruokavalioon siirtyminen on nimittäin suurin yksittäinen asia, jonka ihminen voi tehdä ympäristön puolesta.

food-1209503_1920

Nyt olen vihdoin siinä tilanteessa, että voin jakaa ekologisen elämän ilosanomaa myös muille! Tänä keväänä olin mukana järjestämässä Lov me -hankkeen kautta kolmea kokkailutuokiota, joissa valmistimme yhdessä osallistujien kanssa helppoja vegaanisia ruokalajeja. Kokemus oli aivan mahtava! Oli todella ihanaa seurata, kuinka osallistujat innostuivat uusista resepteistä, keskustelusta ja yhdessä tekemisestä.

Yhdessä tekeminen ja onnistumisen kokemukset lisäsivät selvästi positiivista fiilistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä osallistujissa että meissä ohjaajissa. Sitä on vaikea edes selittää miten hyvältä tuntuu, kun saa jutella uusille ihmisille samalla, kun kädet ovat työn touhussa valmistamassa jotakin kaikille yhteistä. Ja lopuksi, kaikki yhdessä uurastaneina, saimme istua ruokapöytään herkullisen ruoan äärelle juttelemaan.

Uskon, että helposti lähestyttävän, arkisen yhdessä tekemisen voima on valtava. Kokkailukerroilla yhdistyi niin monta hyvää asiaa: osallistumisen kokemukset, käsillä tekeminen, uusien ihmisten kanssa kommunikointi, yhteisen lopputuloksen luomiseen paneutuminen, uuden oppiminen ja itsensä ylittäminen. Meillä kaikilla oli olennainen osa sekä senhetkisessä porukassa, että lopputuloksen valmistumisessa. Olimme kaikki tärkeitä.

Saimme kokkailukerroista ihanaa palautetta – yksi kertoi olonsa olleen euforinen tapaamisten jälkeen, toinen kertoi aloittaneensa perheensä kanssa uuden, viikoittaisen ruoanlaittotradition. Kolmas kertoi, että ruoan laittaminen yhdessä oli tuntunut siltä kuin olisi saanut hetken olla kotona, omiensa seurassa. Monet kommentoivat myös hämmästellen sitä, kuinka helppoa ja vaivatonta vegaanisen ruoan laittaminen oli ollut ja kuinka maukasta kaikki oli.

Oli aivan ihanaa olla mukana murtamassa ennakkoluuloja, luomassa positiivisia kokemuksia ja olla hetken osana kaikkien näiden ihmisten elämää. Uskon, että tällaisista kokemuksista saa voimaa pitää huolta sekä itsestään, että muista ihmisistä elämässään. Helpon, ympäristöystävällisen ruoan valmistamisesta heräävät positiiviset tunteet antavat myös kimmokkeen tehdä lisää parempia valintoja ympäristön puolesta. Kun kaiken tämän yhdistää, lopputuloksena on onnellisemmat ihmiset ja onnellisempi maailma.

Kokkailuhetkien reseptit löydät täältä: reseptit

 

Pipsa Valkeila

Kirjoittaja on ympäristöasioista innostunut tuore äiti, joka pitää Instagramissa kestävään elämään ja positiiviseen mielenterveyteen keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Hän on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin.

Mielekkäällä tekemisellä kohti elämän merkityksellisyyttä

Muutin muutama kuukausi sitten uudelle paikkakunnalle, aloitin uuden työn ja elän arkeani ensimmäistä kertaa elämässäni yksin. Elämässä siis lähes kaikki on muuttunut lyhyessä ajassa. Nämä elämänmuutokset pelottivat minua. Omasta masennuksestani on jo monta vuotta, mutta pelko sairauden uusiutumisesta nostaa aika-ajoin päätään. Nyt olosuhteet olisivat sairaudelle otolliset.

Muutin työn perässä minulle täysin vieraalle paikkakunnalle yksin, mieheni jäädessä Helsinkiin. Oikeastaan Helsinkiin jäi kaikki muukin. Kaikki tuttu ja turvallinen. En kuitenkaan ole masentunut uudelleen. Miksi?

Vastaan tähän nyt samalla tavalla miten olen vastannut niille ihmisille, jotka ihmettelevät, miksi kukaan helsinkiläinen muuttaisi ”tänne” tai ”sinne:”

”Olen mielummin töissä täällä (tai jossakin muualla), kuin työttömänä Helsingissä”

On nimittäin niin, että ihminen tarvitsee mielensä hyvinvointiin mielekästä tekemistä. Olin vuoden ajan työtön ja vaikka onnekseni arkeeni kuului monenlaista tekemistä, en kuitenkaan saanut tehdä oman alani töitä. Ajattelen, että työn on oltava myös tarpeeksi säännöllistä, jotta se hyödyttää meitä arjessa. Täytyy saada tuntea merkityksellisyyden tunteita.

Asun siis muualla, jotta saisin tehdä sitä mitä olen opiskellut ja mihin minulla on kutsumus. Olen oikeastaan yllättynyt itsekin, miten helposti täysin uuteen tilanteeseen sopeutuminen on tapahtunut. Toisaalta se ei ole lainkaan ihmeellistä, sillä koen työni olevan erityisen merkityksellistä. Työn merkityksen tajuaa kunnolla vasta sitten, kun sen on menettänyt ja saanut takaisin.

Odotin joutuvani kamppailemaan arkeni kanssa vähän samalla tavalla, kuin jouduin työttömänä ollessani. Silloin koin nimittäin suuria riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita. Ajattelin kohtaavani uudessa elämäntilanteessa tyhjyyttä ja yksinäisyyttä. Olen kuitenkin huomannut työni merkityksellisyyden kantavan minua myös arjessa.

Tilanteeseen vaikuttaa tottakai myös oma suhtautumiseni muutokseen, uudet ystävät ja hyvä työyhteisö. Uskallan kuitenkin väittää mielenterveyteni hyvinvoinnin olevan suoraan verrannollinen työni mielekkyyden kanssa. Ei ole siis ihme, että mielekäs tekeminen on myös monen mielenterveyskuntoutujan kuntoutussuunnitelmassa.

flower-2438754_1920

Minä olin vain vuoden työttömänä, ja senkin aikana sain tehdä satunnaisia keikkatöitä, sekä vapaaehtoistöitä. Tästä kaikesta huolimatta koin vuoden aikana lieviä masennusoireita. Minä olin kuitenkin onnekas saadessani töitä, ja niin monet muut eivät ole.

Monella työttömyys on jatkunut jo vuosia. Työttömyyden vaikutuksesta mielenterveysongelmiin ei puhuta tarpeeksi, eikä ihmisten kokonaistilannetta aina osata katsoa. Mielekäs tekeminen ja merkityksellisyyden tunteet suojaavat meitä mielenterveysongelmilta.

 

Annika Wallenius

Kirjoittaja on pieneen kuntaan muuttanut pappi, jonka toinen kutsumus elämässä on edistää positiivista mielenterveyttä.

Japanilainen puutarha opettaa mielen elpymistä

1
Yoshiki-en, Nara, Japani

Japanilaisista puutarhoista voi ottaa mallia ja etsiä niiden elvyttäviä elementtejä. Päätin lähteä opiskelijavaihtoon Japaniin, koska minua kiehtovat japanilaiset puutarhat sekä koko japanilainen kulttuuri ja japanilaisten pyrkimys luoda arjessa taidetta. Esimerkiksi teeseremoniat, ikebana, eli kukkien asettelu ja erilaisten esineiden yksityiskohtainen ja tarkka valmistaminen.

Erityisesti minua kiinnostavat japanilaiset puutarhat, niiden taiteellisten ja moniaististen ulottuvuuksien vuoksi.

Viheralueiden positiiviset vaikutukset on havaittu useissa tutkimuksissa. Elvyttävistä vaikutuksista on saatu huomattavia tuloksia esimerkiksi Alzheimer-potilailla. Maailmalla erityisesti japanilaisia puutarhoja pidetään ympäristöinä, joissa mieli ja keho pääsevät lepäämään ja voimistumaan. Kenties sen vuoksi japanilaisia puutarhoja on rakennettu myös Japanin ulkopuolelle sairaaloihin ja muihin hoitolaitoksiin.

Osallistuin Kiotossa Kioton taide ja design -yliopiston järjestämään mielenkiintoiseen ja kansainväliseen seminaariin nimeltä The Healing Japanese Garden, Ideas and Design. Seminaarissa oli mukana useita puhujia, joista jokaisella oli oma näkökulma aiheeseen.

2
Kinkaku-ji, Kioto, Japani

Sairaaloiden ja hyvinvointilaitosten kiinnostus puutarhoihin aiheuttaa ongelmia, jos puutarhojen uskotaan toimivan lääkkeiden tapaan. Silloin Ihminen asetettaisiin istumaan puutarhaan, jossa hän ikään kuin vastaanottaisi puutarhan “parantavaa säteilyä”.

Puutarhan ja luonnon parantavat ominaisuudet eivät toimi näin. Elvyttävä muutos tapahtuu ihmisessä itsessään ja hänen ajatuksissaan, joiden kautta myös fyysinen keho alkaa voimaan paremmin. Tämä muutos saattaa olla pitkä prosessi, eikä tuloksia havaita läheskään aina suoraan.

3
Yoshiki-en, Nara, Japani

Vaikka monet ihmiset pitävät japanilaisia puutarhoja elvyttävinä ympäristöinä, ei niitä tulisi kopioida suoraan uusiin ympäristöihin, sillä tulos ei tule saavuttamaan alkuperäistä malliaan. Japanilainen puutarha Suomessa ei ole enää japanilainen puutarha, sillä kulttuuristaan irrotettu asia muuttuu ja kehittyy, kun se viedään uuteen ympäristöön.

Voimme kuitenkin ottaa japanilaisista puutarhoista mallia ja etsiä niiden elvyttäviä elementtejä. Japanilaisten puutarhojen elvyttävyys saattaa olla sidoksissa esimerkiksi japanilaiseen kulttuuriin tai zen-buddhalaiseen ajattelumaailmaan ja hiljentymiseen.

4
Ryōan-ji, Kioto, Japani

Japanilaisessa puutarhassa on yleistä luonnon miniatyrisointi ja abstraktointi. Katsoja joutuu puutarhaa katsellessaan etsimään sen merkityksiä ja näkemään laajempia kokonaisuuksia puutarhan yksityiskohdissa. Tällaista ajattelutyötä voidaan pitää yhtenä puutarhan elvyttävänä elementtinä.

5
Kenninji, Kioto, Japani

Pidän itse tärkeänä puutarhojen moniaistisia ominaisuuksia. Japanilaisissa puutarhoissa korostuu usein visuaalisuus ja puutarhan katselu etäältä tai sen sisältä.

Goto Seiko, professori Nagasakin yliopistosta on tehnyt tutkimuksia, joissa japanilaisia puutarhoja on käytetty huonossa kunnossa olevien muistisairaiden kuntoutukseen. Potilaat vietiin kolmen viikon aikana kaksi kertaa päivässä 15 minuutiksi pienen japanilaisen puutarha-asetelman eteen. Muutokset potilaiden kunnossa olivat huomattavia. Potilaiden vireystasot nousivat ja lähimuistissa sekä puhekyvyssä huomattiin parannusta.

6
Isuien, Nara, Japani

Joka tapauksessa tulee muistaa, että kokemukset ympäristön elvyttävyydestä ovat henkilökohtaisia. Kokemus voi muuttua sään, vuorokauden tai oman mielenmaiseman ja -tilan mukaan. Jokainen kokemus on aina omanlaisensa, eikä sama ympäristö näyttäydy eri vierailuilla koskaan täysin samanlaisena.

Elpymistä ei voida suunnitella, koska se tapahtuu ihmisessä itsessään. Ei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa elpymisen tapaa. Ihmisille voidaan kuitenkin luoda ympäristöjä, joiden uskotaan tukevan elpymistä ja laukaisevan ajatuksia, jotka johtavat elpymiseen.

7
Kioto, Japani

Uskon, että ihminen, joka on vieraillut upeissa puutarhoissa ja luontokohteissa voi saavuttaa henkilökohtaisesti parhaimman tai elvyttävimmän ympäristökokemuksensa myös yksinkertaisten luontokohteiden äärellä. Tähän tarvitaan kuitenkin vastaanottava mieli ja tarpeeksi uteliaisuutta.

8
Nara, Japani

Teksti ja kuvat:

Miia Heikkilä

Kirjoittaja on pian valmistuva kulttuuriympäristöasiantuntija ja taidekasvattaja.

Kokemusasiantuntija: Jos haluat vaikuttaa, älä suostu sylikoiraksi

blogi3g

Kokemusasiantuntijuus tuntuu olevan vahvassa nosteessa. Eri toimijoilla on kuitenkin hyvin erilainen käsitys siitä, mitä kokemusasiantuntijuus on ja mikä on kokemusasiantuntijan asema erilaisissa ympäristöissä. Kokemusasiantuntijoilla itselläänkin on hyvin erilaisia ajatuksia ja tavoitteita niin henkilökohtaisesti kuin suhteessa ympäristöönsä.

Kokemusasiantuntijan koulutusta ja sellaisena toimimista pidetään vähimmillään kokemusasiantuntijan omana voimaantumis- ja kuntoutumisretkenä. Tällöin häntä käyttävä organisaatio tarjoaa vain tilaisuuden olla kuntoutumassa ja organisaatio saa itselleen hyvän mielen ja positiivista kuvaa kokemusasiantuntijuuden käyttämisestä.

Jo vakiintunut asema kokemusasiantuntijoilla on erilaisessa vertaistukitoiminnassa esimerkiksi tukihenkilöinä tai ryhmänohjaajina, ja nämä tehtävät käsitetäänkin usein heidän päätyökseen. Hyvä näin, mutta keskittymällä pelkästään näihin kokemusasiantuntija tavallaan vain paikkaa aukkoja järjestelmässä.

Kokemusasiantuntijan ottaminen mukaan palvelujen kehittämiseen ihmisläheisemmiksi on jo askel kohti tasavertaista kumppanuutta ammattilaisten kanssa. Edellyttäen, että kokemusasiantuntijaa kuunnellaan aidosti ja hänen eriävätkin mielipiteensä otetaan vakavissaan ja ne vaikuttavat päätöksiin.

Jos kokemusasiantuntija on mukana kehitystyössä vain koska se on muodikasta, eikä hänen ääntään kuunnella on kysymys puudeloinnista. Ihminen muuttuu tässä maskottivillakoiraksi, jonka pitää olla paikalla, mutta se onkin sitten hänen ainoa merkityksensä.

Jos ja kun kokemusasiantuntija on palkkionmaksajastaan taloudellisesti riippuvainen, hän voi olla taipuvainen suostumaan maksajan määrittelemään rooliin. Silloin kuitenkin käy niin, että jopa tuo ensimmäisenä mainittu voimaantuminen kääntyy vastakkaiseen suuntaan ihmisen turhautuessa.

blogi3h

Parhaimmillaan kokemusasiantuntija tuo korvaamattoman arvokkaan panoksen palvelujen kehittämiseen pystyessään kertomaan sellaista, mitä ei missään koulussa opeteta eikä voida työssäkään oppia katsottaessa asioita vain yhdestä suunnasta.

Kokemusasiantuntijoiden hyväksyminen vaikuttamaan yhteiskunnan ja organisaatioiden kaikilla tasoilla ja kaikilla foorumeilla mahdollistaa asenteiden ja rakenteiden muuttamisen suuntaan, jossa me kaikki olemme yhtä arvokkaita ja meillä on samat oikeudet.

Asenteiden muuttaminen ja stigman poistaminen on mahdollista vain siten, että me kokemusasiantuntijat itse olemme valmiita heittäytymään julkisuuden virtaan niminemme ja kasvoinemme. Jos me itse häpeämme erilaisuuttamme, on turha odottaa muidenkaan suhtautuvan meihin ilman ennakkoluuloja.

Onko jossain tulevaisuudessa nähtävissä tilanne, jossa kokemusasiantuntijuus on luonnollinen osa toimintaa kaikilla mahdollisilla aloilla ja kokemusasiantuntija on palkkaa ansaitseva tasavertainen toimija missä tahansa organisaatiossa? Vai päädytäänkö maailmaan, jossa kokemusasiantuntijat ovat lahjottuja keulakuvia kiillottamassa organisaatioiden kilpiä?

Pyyntöni kokemusasiantuntijoita käyttäville tahoille on, älkää puudeloiko meitä. Kokemusasiantuntijoille sanon, että älkää suostuko sylikoiriksi. Kaikkien elämän mukanaan tuomien murheiden lisäksi ei kannata ottaa kantaakseen syyllisyyttä itsensä myymisestä.

Kiitokset YTT Taina Meriluodolle ajatusten herättämisestä 18.12.2018 Helsingissä järjestetyssä Kokemusasiantuntijat Goes Pro -tapahtumassa.

Linkki Taina Meriluodon väitöskirjaan:

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7603-3

Jukka Illman

Kirjoittaja on 45 vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut mies, joka on jo pitkään voinut hyvin. Hän valmistui kokemusasiantuntijaksi viime keväänä.

Mieleltään erilainen ei ole vaarallinen

blogiin 1

Mirkka Lappalainen kertoo juuri ilmestyneessä kirjassaan ”Pohjoisen noidat” 1600-luvun noitavainoista Ruotsissa ja Suomessa. Noitana tuomittiin ja surmattiin suuri määrä ihmisiä, koska he käyttäytyivät keskimääräisestä poikkeavasti. Lappalaisen käsityksen mukaan monet rovioille joutuneet olivat mieleltään sairaita.

Nykyään psyykeltään erilaisia ihmisiä ei polteta roviolla puheidensa tai tekojensa takia, mutta edelleen esiintyy pelkoa heitä kohtaan, yhteisöstä eristämistä ja hyljeksimistä. Esimerkkinä vaikkapa muutaman vuoden takainen palveluasumisen aloittamisen aiheuttama vastustus Kotkassa. Jotkut ihmiset eivät halunneet päihde- ja mielenterveystoipujia naapurustoonsa, koska he pelkäsivät häiriöitä ja asuntojensa
arvojen laskua.

Erilaisuuden pelko on ihmiselle luontaista, jos sitä ei ole kasvatuksella poistettu. Pelosta voi oppia pois aikuisiälläkin kohtaamalla sen aiheuttajan ja toteamalla, ettei mieleltään erilainen ihminen ole vaarallinen.

Kokemusasiantuntijat toipumistarinoineen osoittavat sen, että he ovat loppujen lopuksi aika samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Eivätkä ne pienet erot tee heistä mitenkään vahingollisia ympäristölleen.

Omakohtainen kokemus erilaisuudesta näyttää antavan mahdollisuuden ymmärtää erilaisia ihmisiä laajemminkin.

Terve ihminen ajattelee helposti mieleltään sairaiden ihmisten olevan yhtä massaa, keskenään jotenkin samanlaisia. Tämähän ei tietysti pidä paikkaansa, vaan sairaiden keskinäiset erot ovat vähintään yhtä suuria kuin terveen ja sairaan välinen ero.

Toipujien kesken ei kuitenkaan esiinny ennakkoluuloja samassa määrin kuin terveillä. Esimerkiksi kokemusasiantuntijoiden yhteishenki on erinomaista taustoista riippumatta.

Ennakkoluuloinen suhtautuminen päihde- ja mielenterveystoipujiin ei haittaa pelkästään heitä itseään vaan luo tumman varjon myös heidän läheistensä ylle. Tämä aiheuttaa helposti sen, että sairasta ihmistä hävetään ja hänestä vaietaan.

Läheisen diabeteksesta voidaan puhua melko vapautuneesti, mutta masennuksesta tai alkoholiongelmasta useimmiten ei. Pahimmillaan kieltäminen voi mennä niin pitkälle, että väitetään diagnoosia vääräksi eikä myönnetä koko sairauden olemassaoloa.

blogiin 4

Toipujien läheiset tarvitsevat lisää tietoa sairauksista pystyäkseen olemaan omalta osaltaan tukena toipumisprosessissa ja voidakseen kohdata ympäristön selkä suorana häpeämättä sairautta, joka ei ole heidän eikä sairastavan syytä.

Toimimalla näkyvästi toipumisen lähettiläinä kokemusasiantuntijat voivat auttaa läheisiä niin tiedon lisääjinä kuin esimerkillään kaapista ulos tulossa. Peittely ja salaaminen voi pahimmillaan johtaa läheisen itsensä sairastumiseen.

Mieleltään erilaisiin ihmisiin on eri aikoina suhtauduttu eri tavoin: peläten, vihaten, kummastellen, halveksien, hyljeksien, häveten. Olisiko nyt jo aika suhtautua kaikkiin ihmisiin samalla tavalla riippumatta heidän mahdollisista diagnooseistaan?

Loppujen lopuksi me kaikki kuitenkin olemme psyykeltämme erilaisia. Mielen terveyden ja sairauden välinen raja on melko häilyvä. Kuten psykiatrini sanoi; diagnoosin puute ihmisellä kertoo vain sen, ettei häntä ole tutkittu riittävästi.

blogiin 10

LOV ME -hankkeessa etsitään uusia käytäntöjä päihde- ja mielenterveystyöhön, mutta samalla se on yksi keino tuoda aihetta yleiseen tietoisuuteen ja vähentää erilaisuuden pelkoa.

Mielen sairauksista puhuttaessa hoidettavana ei ole pelkästään henkilö, jolla on diagnoosi vaan myös hänen läheisensä ja koko ympärillä oleva maailma.

Mielenterveyden poikkeama, jonka syntyyn on vaikuttanut ihmisen suhde ympäristöönsä ei korjaudu vaikuttamalla pelkästään ihmiseen itseensä.

Jukka Illman

Kirjoittaja on 45 vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut mies, joka on jo pitkään voinut hyvin. Hän valmistui kokemusasiantuntijaksi viime keväänä.

Spontaani häpeä

atmosphere-autumn-beautiful-262140.jpg

Annoin lokakuussa siskoni kanssa haastattelun eräälle suurehkolle suomalaiselle medialle. Haastattelun aiheena olivat mielenterveysongelmat ja lapsuuden kokemuksemme. Olemme siskoni kanssa käyneet puhumassa omista kokemuksistamme melko paljon, eikä tämä haastattelu sinänsä ollut meille mikään uusi asia. Hämmästyin kuitenkin omasta reaktiostani, joka spontaanisti hyppäsi esiin lukiessani haastattelun raakaversiota. Häpeä. Suunnaton ja kutsumaton häpeä.

Suomalainen rap –artisti Pyhimys räppää eräässä kappaleessaan näin: ”ota sun häpeä käteen ja kato sitä/ hymähdä, ja paa se takas paikalleen”

Pyhimyksen ajatukset näissä muutamassa lainissa on aika kunnianhimoisia. Ottakaa teidän tunteet sellaisina kuin ne ovat, älkääkä antako niille liikaa voimaa. Tämä on siis oma tulkintani näistä sanoista. Minä en kuitenkaan pystynyt tuohon kunnianhimoiseen tavoitteeseen. Minun häpeäni sai minusta otteen. En ollut varautunut siihen spontaaniin tunnetilaan, joka pyyhkiytyi ohitseni, kun luin oman haastatteluni.

”Siis mä olen hullu, ja oon menny kertomaan sen kaikille.”

”Tossa lukee mun diagnoosi.”

”En koskaan saa enää töitä.”

”Mitä mä oon mennyt tekemään!?”

”Hävettää”

Nyt minua tavallaan naurattaa nämä kaikki ajatukset. Enkös minä nimittäin juuri siksi tee näitä haastatteluja, ettei tämä spontaani häpeä voisi rajoittaa ajatuksiani? Juuri siksi, että voisin vain katsoa häpeääni, ja laittaa sen sitten takaisin paikalleen muiden tunteiden joukkoon. Tosiasia on kuitenkin se, että halusin poistaa haastattelusta minun diagnoosin. Halusin piilottaan oman ”hulluuteni,” vaikka siitähän koko haastattelussa oli kyse!? Eihän siinä ole mitään järkeä! Sisko nauroi puhelimessa, kun vaahtosin hänelle, kuinka siinä lehtijutussa ei missään nimessä voi lukea ”ahdistuneisuushäiriö”. Siskon mielestä minun diagnoosien lajittelu ”pahempiin” ja ”parempiin” diagnooseihin oli hauskaa. Että, masennuksesta voidaan kyllä puhua, mutta raja menee ehdottomasti ahdistuneisuushäiriössä. Naurettavaa – tiedetään!

Oma reaktioni yllätti minut. Enkö olekaan sinut itseni kanssa? Enkö olekaan liberaali mielenterveyttä kohtaan? Enkö ajattelekaan, että olemme samanarvoisia riippumatta siitä, mikä meidän diagnoosimme on? Tavallaan häpeän tunteen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Tämä sama tunne tulee esille joka kerta, kun olen menossa pitämään puheenvuoroa omasta elämästäni. Jokin sisälläni huutaa: ”ÄLÄ MENE KERTOMAAN KENELLEKÄÄN. Nämä asiat on pidettävä salassa!”

Olen tullut siihen tulokseen, että omat reaktioni kertovat mielenterveysongelmiin liittyvästä syvälle juurtuneesta stigmasta. Haluan omalta osaltani olla vaikuttamassa tämän stigman poistumiseen. Oivallukseni onkin se, ettei tavoitteeni tarkoita ettenkö itse voisi tuntea näitä spontaaneja häpeän tunteita. Ajattelen oman reaktioni kertovan vain siitä suuresta määrästä työtä, joka on vielä edessä. Jos minä, joka olen puhunut sadoille tuntemattomille omasta elämästäni, antanut haastatteluja ja kertonut kymmenille yksityishenkilöille omista diagnooseistani, häpeän näin valtavasti – kuinka suuri on sen ihmisen häpeä, joka ei ole kertonut koskaan kenellekään?

Ehkä onkin niin, että häpeä ei olekaan huono tunne. Sen tuntemisesta ei tarvitsekaan kokea huonommuutta, vaan se voi kuulua omaan minäkuvaamme.

En enää pelkää häpeää, vaan kannan sitä itsessäni kuten muitakin tunteita, joita meissä on.

Annika Wallenius
kokemusasiantuntija

Jokainen toipumistarina sisältää opetuksen

42537014_1977476189209479_9145189385661054976_o

Käyttäjälähtöisen kokeilevan kehittämisen kolmivuotinen LOV ME -hanke käynnistyi Kymenlaaksossa innostunein mielin. Koulutetut kokemusasiantuntijat odottavat sormet syyhyten mahdollisuutta päästä ideoimaan, kehittämään ja toteuttamaan uusia toimintatapoja päihde- ja mielenterveystyössä.

Ensitapaaminen projektipäällikön, projektityöntekijän ja kokemusasiantuntijoiden kesken tuntui siltä, että koko joukko on yhdessä pyrkimässä suuriin tuloksiin hyvässä yhteishengessä. Tavoitteet asetettiin niin korkealle, että niiden saavuttaminen vaatii kovaa työtä. Kaikki vaikuttivat olevan valmiita siihen.

Mitä annettavaa kokemusasiantuntijoilla voi olla tällaisessa kehitysprojektissa? Erilaiset vaikeudet ja sairaudet ja niihin saatu tai saamatta jäänyt apu ovat opettaneet kokemusasiantuntijoille paljon sellaista hiljaista tietoa, jota ei ole mistään kirjoista luettavissa. Erityisesti se, miltä hoidon ja hallinnon toimenpiteet ovat tuntuneet niiden kohteesta on vain tämän itsensä kerrottavissa. Jokainen toipumistarina sisältää jonkun opin siitä, miten asioita pitää hoitaa hyvään lopputulokseen pääsemiseksi.

Koulutettu kokemusasiantuntija on opetettu jalostamaan ja analysoimaan tätä omaa kokemustaan muotoon, jossa se on muiden ymmärrettävissä ja käytettävissä. Kokemusasiantuntija tietää, mikä on ollut hänelle itselleen hyödyksi ja mikä haitaksi. Hänellä on myös usein ajatuksia siitä, mikä olisi voinut olla hyödyllistä sairauden tai vaikeuksien kanssa painiessa.

Kokemusasiantuntija ei ole sosiaali- tai terveysalan ammattilainen eikä hänellä ole ammattilaisen tietopohjaa. Toisaalta hänellä ei myöskään ole rajoitteena ammattilaisen ajattelutapaa eikä ylitettävää kynnystä suhteessa toipujiin.

Suurin voima Kymenlaakson kokemusasiantuntijoilla on kuitenkin siinä, että hyvin yhteen hitsautuneessa ryhmässä kaikki tukevat toisiaan ja esiin nousseet ideat saadaan joukolla jalostettua uusiksi toimintatavoiksi ja käytännöiksi. Keskinäisen luottamuksen tasa-arvoisessa piirissä ihmiset uskaltavat tuoda ajatuksiaan ja kokemuksiaan esille vapaasti.

42502335_1977476275876137_6539946894892728320_o

Täysin uusia käytäntöjä etsttäessä jokainen idea ja ajatuksenpoikanenkin voi tuottaa tuloksen, kun sitä ei tyrmätä kuoriutumisvaiheessa. Selvää on kuitenkin sekin, että vain pieni osa ideoista kantaa valmiiksi toimintatapojen muutoksiksi.

Projektissa kehittäjinä työskentelevät kokemusasiantuntijat toimivat samanaikaisesti erilaisissa alan tehtävissä niin projektin sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Käytännön työ opettaa koko ajan uutta ja siinä voidaan kokeilla projektissa syntyneiden kehitysideoiden kantavuutta. Jos joku toimintatapa ei tuota hyötyä, se voidaan hylätä jo projektin aikana. Toisaalta toimivista malleista voidaan luoda vielä parempia kokemusten pohjalta.

Kokemusasiantuntijat kertovat omia selviämistarinoitaan avoimissa tilaisuuksissa tukeakseen ihmisten elämää samanlaisten vaikeuksien keskellä. He ovat elävinä kirjoina ihmisten lainattavissa kertojiksi ja keskustelukumppaneiksi.

Päihde- ja mielenterveystoipujien tukihenkilöinä toimiminen ja erilaisten ryhmien ohjaaminen säilyttävät tuntuman siihen mitä toipujan elämä on tässä ja nyt. Ei olla vain sen kokemuksen varassa, joka on hankittu kokemusasiantuntijan aiemmassa elämässä. Sairaudet ja ongelmat eivät ehkä muutu nopeasti, mutta toimintaympäristössä muutos on jatkuvaa.

43766827_1985152115108553_5377914312952119296_o

Jos toimisimme rajattomien resurssien maailmassa, tällainen kehitysprojekti olisi paljon helpompi toteuttaa. Kaikki käyttökelpoiset ideat voitaisiin muuttaa käytännöiksi. Nyt on kuitenkin huomioitava taloudelliset realiteetit ja käyttökelpoisen on oltava myös hinnaltaan mahdollista.

Ei ole järkevää kehittää jotain, minkä kustannuksia kukaan ei ole valmis maksamaan. Toisaalta toimintatavat, joissa käytetään kokemusasiantuntijoita ovat useimmiten kustannus-tuotossuhteeltaan parempia kuin puhtaasti ammattihenkilöiden voimin tuotettavat.

Projektin osallistujat uskovat, että he onnistuvat kehittämään uusia, entistä parempia toimintatapoja päihde- ja mielenterveystyöhön.

Jukka Illman

Kirjoittaja on 45 vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut mies, joka on jo pitkään voinut hyvin. Hän valmistui kokemusasiantuntijaksi viime keväänä.

Tervetuloa LOV ME-hankkeen blogiin!

Tämä on LOV ME-hankkeen blogi.

  • LOV ME on Kakspyn, Finfami Uusimaan ja Kukunorin käyttäjälähtöisen kokeilevan kehittämisen hanke, jonka tavoitteena on positiivisen mielenterveyden vahvistaminen kokeilukulttuurin keinoin.

LOV ME on lyhenne seuraavista toipumisorientaation teemoista:

L = Liittyminen

O = Optimismi

V = Voimaantuminen

M = Myönteinen minäkuva

E = Elämän merkityksellisyys

Tietoa hankkeesta

post