Teatteriharjoitukset antoivat rohkeutta ja saivat unohtamaan murheet

Olin mukana LOV ME -hankkeen Osallisuutta arkeen teatterista -kokeilussa. Minun lisäksi mukana oli toinen kokemusasiantuntija Ritva. Teatteriosaamisen kokeiluun toi näyttelijä Manu Havisalmi. 

Kokeilu lähti liikkeelle Ritvan ajatuksesta, että asumisyksiköihin on saatava toimintaa. Niin aloimme suunnitella kokemusasiantuntijalähtöistä hyvinvointitoimintaa. Ritva sai Manun mukaan. 

Kokeilun kohteiksi tulivat asumisyksiköt Kuuskaari ja Sateenkaari Kotkassa. Pidimme molemmissa asumisyksiköissä improvisaatioharjoituksia. Molemmissa paikoissa oli viisi kahden tunnin mittaista toimintakertaa. Asukkaita osallistui 3-7 kerrasta riippuen. 

Kokeilun tavoitteena oli asukkaiden yksinäisyyden lieventäminen, saada heihin yhteys ja osallistaa heitä toimintaan. 

Kävimme molemmissa asumisyksiköissä ensin vierailulla. Kerroimme keitä olemme ja mitä tulemme ohjaamaan. Se oli hyvä juttu. Tulimme hieman jo tutuiksi ja näimme paikat. 

Meidät otettiin aina lämpimästi asumisyksiköissä vastaan. Oli mukava kuulla että meitä odotettiin. Jännitystä oli toki ilmassa. Luonnollisesti. Mutta se helpotti kun kokeilu eteni. 

Itseä aina hieman jännittää uudet tilanteet ja uudet ihmiset. Meidän työporukassa oli hyvä yhteishenki. Toisilta sain tukea ja kannustusta. Se auttoi. 

Manun ohjatessa harjoituksia me Ritvan kanssa toimimme esimerkkinä. Rohkaisimme, olimme tukena. Kerroimme jos mielestämme olisi tauon paikka. Toimimme tuntosarvina. 

Kahvitauoilla pääsimme juttelemaan arjen asioista. Kun kokeilu eteni, asukkaat avautuivat enemmän. Luottamus kasvoi. 

Oli tärkeää, että Manu monesti muistutti “moka on lahja”. Pikkuhiljaa opimme nauramaan, itselle ja toisille. Hyvässä mielessä. Tunnelma vapautui. Oli hienoa nähdä muutos asukkaissa. Keskittymiskyky parani, rohkeus lisääntyi. Uskaltauduttiin heittäytyä. 

Jatkokokeilussa pidimme Ritvan kanssa kaksi toimintakertaa molemmissa yksiköissä. Rohkaistuimme itse ohjaamaan improharjoituksia. Onnistuimme ja koimme iloa yhdessä.

Itse ainakin vakuutuin että myös kokemusasiantuntijat voivat ohjata improharjoituksia. On hyvä aloittaa tutuista ja helpoista harjoitteista. Ja mieluisista. Ja aina voi soveltaa. 

Jatkokokeilussa ohjasimme myös muita toimintamuotoja. Askartelua, rentoutusta sekä keskustelutuokiot. 

Keskustelut koin tärkeänä jään murtajana. Hiljaisimmatkin halusivat puhua. Tärkeä luottamus oli syntynyt. 

Kokeilun hienoin asia mielestäni oli yhdessä tekeminen. Hyvä mieli. Sekä mainio heittäytyminen. Voimaantumista tapahtui. Itsekin voimaannuin. 

Saamamme palaute oli hyvää. Saimme kuulla että harjoitukset toivat vaihtelua arkeen. Palautelomakkeiden anti oli kiitollista. 

“Tuli liikuttua huomaamatta.”
“Voisi olla lisää tällaisia ryhmiä.”
Toivottavasti toiminta jatkuu.”
On ollut hauskaa ja saatu nauraa.”

Asukkaat kertoivat että harjoitukset veivät ajatuksia pois omista murheista. Ja toimivat myös apuna tunteiden sekä stressin purussa.

Niin paljon hyvää. Kokeilu oli onnistunut. 

Koin itsekin että improharjoituksiin pitää keskittyä. Ei pysty ajattelemaan muita asioita. Sillä tavoin kyllä murheet ainakin hetkeksi unohtaa. 

Minulle improharjoitukset avasivat uuden maailman. Opin, että ne tuovat iloa ja erilaista haastetta. Ja naurua! 

Mielestäni kokemusasiantuntijat pystyvät ohjaamaan mielekästä hyvinvointitoimintaa asumisyksiköissä. Lähtökohtana voivat toimia kokemusasiantuntijan omat mielenkiinnon kohteet, vahvuudet ja harrastukset. Mutta tärkeintä olisi tietää minkälaista toimintaa asukkaat haluavat. 

Anne Harjunen 

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija ja  toinen Osallisuutta arkeen teatterista -kokeilun kokemusasiantuntijoista 

Blogitekstin kuvat otettu Virolahden bunkkerimuseolla

Matka minuuteen toipumisen kautta

Kipu on jälleen vallannut kehoni. Odotan verikokeita, lääkäriä…apua. Kuulen kuinka radiossa soi Jenni Vartiaisen kaunis ääni ja pieni tyttö  seinän takana yhtyy lauluun. Samassa ymmärrän, että äänet tulevat omasta päästäni. Ei sairaalan päivystyksessä soi musiikki. 

On liian tuttua olla täällä, yksin. On minulla perhe ja ystäviäkin, mutta kukaan muu ei voi kokea, mitä minä koen. Tätä kokonaisvaltaista tuskaa on vaikea sanoittaa uskottavasti.  

Lähimmiltäni piilotan kivuista suurimman osan. Kuoreni alta ne eivät pääse satuttamaan heitä.  Aivan liian usein yritän myös hukuttaa tuskaani punaiseen, ”viisasten” juomaan.

 Virpi ja tytär teho-osastolla v.2006

Sisimmässäni tiesin, että kytevät kipinäni tulevat leimahtamaan liekkeihin, jollei jokin muutu. Yhdeksän leikkausta, lukuisat tulehdukset, kohtaukset, verenmyrkytys, joka meinasi viedä hengen…lista on  pitkä.  

Kehoni yritti voimakkaasti kertoa, että nyt se muutos on tehtävä. Suljin sen viestit ulkopuolelle ja suoritin lisää. 

Seurasi kymmenen vuoden masennus kehon oireilujen lisäksi. Karulla tavallaan ne opettivat armon itseäni kohtaan. 

Toipuminen alkoi tästä pikkuhiljaa.  

Kokemusasiantuntijakoulutuksissa elämäni syvällinen läpikäyminen toi ymmärryksen ja  hyväksymisen. Sisukaskin ihminen saa olla herkkä ja haavoittuva. Myös hänellä on lupa epäonnistua.

Näiden oivallusten myötä aloin avaamaan kuorta ympäriltäni ja päästämään lähelleni.  Ihmissuhteeni ovat muuttuneet. Vastavuoroisesti voin nyt antaa ja saada toisilta. Näyttää aitoja tunteita ilman jatkuvaa pelkoa hylkäämisestä.  

Yritin aiemmin jakaa hyvyyttä ympärilleni, mutta en edes pitänyt itsestäni. Jokainen on kuitenkin oman elämänsä tärkein ihminen, oli hän millainen tahansa. Opin arvostamaan itseäni ja kuuntelemaan voimavarojani. 

Tärkeää on ollut avun hakeminen ja myös sen saaminen. Aina ymmärretyksi tuleminen ei ole ollut helppoa, koska kuoreni on peittänyt tuskaani.  

Seitsemän vuoden hoitosuhteella psykologiini oli iso merkitys siihen, että pystyin nousemaan  jaloilleni. Hän ei kaunistellut tosiasioita, mutta ei silti syyllistänyt minua.  

Juuri hän näki vahvistumiseni ja loi uskoa minuun.  

Nyt neljän vuoden jälkeen toipumisesta minun on hyvä olla minä, oma itseni.  En pelkää enää virheitä, enkä syytä itseäni niistä. Itseironia on vapauttavaa ja siitä saa monesti hyvät, aidot naurut.  

Ei minusta täysin ehjää koskaan tule, mutta hyväksyn sen. Haluan yhä tehdä huolella sen mihin ryhdyn. Kehoni kuitenkin reagoi nopeasti stressiin ja liikaan rehkimiseen.  

Ymmärrän nyt, että jos en pysähdy ajoissa, mieleni hajoaa uudelleen.  

LOV ME -hankkeen sekä muiden kokemusasiantuntijatöideni kautta olen saanut mielekkyyttä elämääni. Olen oppinut paljon uutta ja saanut heittäytyä.  

Voin auttaa toisia ja olla tarpeellinen. En vain suorita, vaan sydän on vahvasti mukana kaikessa.  

Haluan jakaa sanomaa, että meistä jokainen on yhtä arvokas ihminen.  

Mielensairauksien ja päihteiden käytön taustalla on syynsä, eikä kukaan valitse itse sairastumista. Omalla esimerkilläni voin tuoda toivoa, että pitkästäkin masennuksesta on mahdollista toipua.

Virpi Asllani  

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija ja kokemusasiantuntija taiteen keinoin. Hänen kokemuksensa on kymmenen vuotta kestänyt masennus ja siitä toipuminen. 

Virpi Asllani on kameran takana ”Kun aina ei ole sanoja” -valokuvanäyttelyssä. Blogitekstin alussa oleva kuva on tästä näyttelystä. Kuvassa Minna Huusari.

Kun aina ei ole sanoja

Kokemusasiantuntijakoulutuksessa kohtasi kaksi erilaista tarinaa ja ihmistä. Meistä tuli kuin jin ja jang, kaksi vastakkaista toisiaan täydentävää voimaa.

Minna oli kulkenut monipäihderiippuvaisen ystävänsä rinnalla, nähden myös kauneuden pimeyden takana. Minä olin kahlannut kymmenen vuotta masennuksen ja fyysisten ongelmien kumppanina, löytäen lopulta minuuteni niiden kautta. 

Nämä kaksi tarinaa täyttyivät samoista tunteista erilaisuudestaan huolimatta. Syntyi toive purkaa ja jakaa niitä valokuvien avulla.

Nostatti tunteita… sekä muistoja”

Kesäinen aamuaurinko nousee puiden takaa. Kaste kimaltaa, kuin pieniä timantteja olisi satanut taivaalta. Usva lipuu patjana lammen pinnalla. 

Olemme keskellä elävää satua.

Naurulokki on tullut seuraamaan kuvauksia. Pää kallellaan se tarkkailee ison kiven päältä ja ui hiljalleen rannalla. Tuntien jälkeen jättää sulkansa kiven päälle, pois lähtiessään.

Kun aurinko on korkeimmillaan, olemme väsyneitä, silti mykistyneitä ja kiitollisia tästä kokemuksesta. 

Jin ja jang, toinen ei ole ilman toista. 

Vahvuutemme ja kokemuksemme sulautuvat voimaannuttavaan yhteistyöhön.

Luonne-eroista huolimatta meillä on samankaltainen tapa tehdä asioita huolella, tunteella ja intohimolla. 

Jokainen kuvaus on ollut matka menneisyyteen ja samalla tulevaan. 

Olemme käyneet läpi koko tunnekirjon uudestaan ja uudestaan. 

On ollut turvallista tehdä se yhdessä, ystävän kanssa. 

”Puhuttelevia, tunteita herättäviä kuvia. Kiitos rohkeudesta!”

Hakiessamme apurahaa Kymenlaaksoa kiertävään näyttelyyn, meidän piti olla rohkeita, uskoa itseemme ja kuviimme. Olimme luomassa jotain uutta, erilaista.

Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö myönsi apurahan, mistä olemme hyvin kiitollisia. 

Kymen Sanomat teki näyttelystä haastattelun lehteen, joka tavoitti koko Kymenlaakson.

Saimme mahdollisuuden tuoda esille kipeitä, vaiettuja aiheita ja poistaa häpeää niistä.

Kun aina ei ole sanoja -näyttelyn avajaiset olivat Kotkan kirjastolla, Mielessä Tuulee -viikolla,viime elokuussa. Kerroimme tarinamme kuvien takaa ja keskustelimme yleisön kanssa.

Joukossa oli ongelmia kokeneita ja heidän läheisiään, terveysalan opiskelijoita opettajien kanssa, mielenterveys- ja päihdealan ammattilaisia ja muita asiasta kiinnostuneita.

”Herätti mielenkiinnon kuulemaan, mikä on tarina”

Kiertue jatkui Karhulan klubitalolta Inksan klubitalolle ja sieltä Haminan kirjastolle.

Kotikaupunkimme Kouvolan näyttely kirjastolla siirtyi pandemian johdosta ajalle 28.9.-16.10.2021.

”Tärkeä aihe, kuvat tosi tunne latautuneita ja ajatuksia herättäviä. Upeita!
Pysäyttävä näyttely, kiitos!”

Uhka, suru, toinen maailma, yksin, älä hylkää. Muutos, selvisin, vapaus, kun aina ei ole sanoja. 40 valokuvataulua jakautuvat näihin ryhmiin.

Ihanaa, että heti alussa oli jotenkin jo toivo läsnä vaikka hypättiinkin rajusti syvään päähän. Ajatuksia herättävä, rumuudessaan kaunis. Kiitos.”

Vieraskirjamme viestit sekä katsojien kohtaaminen vahvistivat meille, että olemme oikealla tiellä. Näyttelymme avulla on mahdollista käsitellä tunteita, kokemuksiaan sekä saada vertaistukea ja voimaantumista, toivoa selviytymiseen.

Syksyllä me, Minna Huusari (kuvassa vasemmalla) ja Virpi Asllani, pääsemme rakentamaan näyttelyn Kouvolan kirjastolle.  Saamme jälleen kohdata ihmisiä, heidän tarinoitaan, tunteitaan. Kun avaa itsensä ja sydämensä, saa aina jotain takaisin.

Näin tunsin koin, kotiin vein, jäljen teit”

Sitaatit ovat lainauksia näyttelyn vieraskirjasta.

Kymen sanomat: Valokuvilla ennakkoluuloja vastaan – “Päihderiippuvaisen läheinen leimataan helposti itsekin päihteiden käyttäjäksi”

Kun aina ei ole sanoja:

Virpi Asllani

Kirjoittaja on koulutettu kokemusasiantuntija ja kokemusasiantuntija taiteen keinoin.

Hänen kokemuksensa on kymmenen vuotta kestänyt masennus ja siitä toipuminen.

Hän on kameran takana ”Kun aina ei ole sanoja” – valokuvanäyttelyssä.

Nyt tarvitaan saavutettavia digipalveluita ja sote-järjestöjen arvokasta työtä

Niin vain syksy on jo vierähtänyt lokakuulle saakka ja elämme yhä poikkeuksellisia aikoja korotilanteen takia. Korona hallitsee uutisotsikoita ja huomiota kiinnitetään aika paljon opiskelijabileissä saatuihin tartuntoihin. Koronatilanteen takia digitaaliset palvelut ovat vahvasti tätä päivää ja myös tulevaa.

Hyödynnän tässä blogissani omia opintojani muun muassa Turun yliopiston Sote-akatemiassa sekä oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Olen kuluneen vuoden aikana perehtynyt esimerkiksi sote-uudistukseen sekä perusoikeuksiin/digitalisaatioon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Käsittelen tässä aiheita myös kokemusasiantuntijan näkökulmasta.

Digitalisaatio, saavutettavuus ja digisyrjäytyminen

Digitalisaatioon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa liittyy vahvasti saavutettavuus sekä järjestäjän että käyttäjän näkökulmasta. Digitaalisten yhteyksien hyödyntäminen etenkin näin korona-aikana voinee helpottaa mielenterveyteen liittyvien palveluiden ylläpitämistä. Muun muassa Kelan tukema psykoterapia voi tänä päivänä järjestyä kokonaan etäyhteyden välityksellä. Näin turvataan palveluiden jatkuminen pienemmällä riskillä saada tartunta.

Vaikka digitalisaatio on monessa suhteessa myönteinen asia, monella voi olla haasteita älylaitteiden käyttämisessä. Tässä yhteydessä voidaan puhua äärimmillään digisyrjäytymisestä. Jos on esimerkiksi haasteita hahmottamisen kanssa tai jos ei omista älylaitetta tai tietokonetta, voi helposti jäädä syrjään digitaalisista palveluista.

Tässä mielessä digitalisaatio esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa voi olla ikään kuin kaksiteräinen miekka. Olisi tärkeää varmistaa saavutettavuus myös niiden henkilöiden kohdalla, joilla on haasteita digitaalisessa maailmassa. Digitaalisten palveluiden suunnittelussa olisi hyvä ottaa huomioon erilaiset käyttäjäryhmät ja varmistaa, että verkkojen välityksellä toteutettavat palvelut olisivat riittävän selkeitä ja helppoja käyttää. Näin voidaan parantaa esteettömyyden sekä yhdenvertaisuuden toteutumista, jotka ovat ihmisoikeuksinakin turvattuja oikeuksia.

Sote-järjestöjen yhteiskunnallinen merkitys

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt eli sote-järjestöt voivat toimia esimerkiksi toipumisen, kuntoutumisen ja työllistymisen tukena. Sote-järjestöissä vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus voi olla keskeisessä asemassa. Näin on ainakin asian laita LOV ME-hankkeessa. Hanke tekee arvokasta työtä positiivisen mielenterveyden vahvistamiseksi ja työllistää kokemusasiantuntijoita.

Sote-järjestöjen toiminta voi saavuttaa sellaisia ihmisryhmiä, jotka ovat jääneet julkisten palveluiden ulkopuolelle. Monet voivat myös hyötyä järjestöjen kautta saamastaan vertaistuesta. Sote-järjestöillä voi olla tärkeä rooli esimerkiksi monen kuntoutujan elämässä. Järjestöt edistävät yksilöiden hyvinvointia ja terveyttä yhteisöllisyyteen kannustavalla toiminnallaan.

Kolmannen sektorin toimijat eli muun muassa järjestöt täydentävät toisen sektorin eli julkisen sektorin sekä ensimmäisen sektorin eli yrityssektorin tarjoamia palveluita. Järjestöjen toimintaan voi olla helppo lähteä mukaan ja järjestöjen toiminnassa on mielestäni kantavana periaatteena useammin inklusiivisuus kuin eksklusiivisuus.

Sote-järjestöjen avustuksiin esitetyt leikkaukset

Näin korona-aikana sote-järjestöjen toiminnan tärkeys voi vielä eritoten korostua. Elokuussa kuitenkin esitettiin merkittäviä leikkauksia sote-järjestöjen avustuksiin. Koronatilanne on vaikuttanut myös Veikkauksen tuottoihin, joilla monia sote-järjestöjä avustetaan STEA:n kautta. Olisi todella sääli, jos järjestöt joutuisivat merkittävästi supistamaan toimintaansa. Sillä olisi vaikutuksia monen suomalaisen elämään. 

Esimerkiksi yhdistysten kautta monet henkilöt pystyvät työllistymään ja lisäksi yhdistysten asiakkaille yhdistysten harjoittama toiminta tuo merkityksellisyyttä elämään sekä parantaa elämänlaatua. Järjestöjen avustusten leikkauksia vastaan onkin tänä syksynä kampanjoitu ja toivottavasti nämä kampanjat otetaan huomioon avustusten määrästä päätettäessä. Juuri nyt tarvitsemme sote-järjestöjen arvokasta työtä ja saavutettavia digipalveluja, jotta selviämme tästä poikkeuksellisesta sekä epävarmuuttakin aiheuttavasta ajankohdasta, joka jää varmasti historian kirjoihin.

Kuulasta ja aurinkoista syksyn jatkoa!

Reetta K.

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija ja oikeusnotaari, joka on ollut LOV ME-hankkeessa huhtikuusta 2019 alkaen. LOV ME -hankkeessa Reetta on kirjoittanut blogitekstejä ja osallistunut sekä kokeilujen suunnitteluun että toteutukseen. Hän opiskelee OTM-tutkintoa Turun yliopistossa. Blogin kuvat ovat kirjoittajan ottamia.

CTT 2.0

Citizen Think Tank esittäytyy blogissamme kesän aikana viikottaisten kirjoitusten kanssa. Yhteiskehittäminen – mitä ja miksi?

Kevät 2020 tulee jäämään historiaan mullistavana ajanjaksona. Jos kevättä kuitenkin monipuolisesti tarkastelee, on se luonut paljon uutta maata mitä kyntää. Moni toimija, joka ennen on toiminut vain kohdakkain, on löytänyt keinoja tavoittaa ihmisiä virtuaalisesti. Samoin monet, jolle kasvokkainen toiminta on haastavaa, on voineet löytää enemmän tarjontaa, johon uskaltaa ja päästä mukaan kotoa käsin. Citizen Think Tankin näkökulmasta kevät muutti paljon sitä, minkälainen ajatus yhteiskehittämisen alustaa vie eteenpäin. Tuleeko yhteiskehittämisestä harrastus? Toimintaympäristöstä paikka tavata samanmielisiä ja päästä keskustelemaan uusista näkökulmista. 

CTT on kulkuväline, mutta tärkeintä ovat matkustajat

Mikä on tulevaisuuden Citizen Think Tankissa merkittävää, miten se lunastaa paikkansa? CTT 2.0 -ajattelussa joustavuus ja tarpeenmukaisuus korostuu, esimerkiksi yhteiskehittämiseen käytettävän alustan valinnassa. CTT 2.0 on kuin linja-auto: linja-autoa tarvitaan matkustajien kulkuvälineeksi, se on tärkeä väline, mutta itse matkasta merkittävän tekee se, kuka ja ketkä matkustavat, minne matkustavat, kenet ja keitä tavataan matkan varrella ja minkälaisia uusia maisemia matkalla näkee – miltä tutut maisemat näyttävät kotiin palatessa? Linja-auton sijaan joskus paremmin pääse junalla, laivalla tai riippusiltaa pitkin. Yhteiskehittäminen on tulevaisuutta, fasilitoitu yhteiskehittäminen on sitä, että valitulla kulkuvälineellä on kuljettaja, ja reitti ja aikataulu on pääpiirteittäin suunniteltu. Tuleeko CTT 2.0 bussikyydit aikatauluttaa: milloin bussi kulkee? Haluammeko non-stop joukkoliikenteen, jolloin yhteiskehittämisen matkaan pääsee kuka, missä ja milloin vain? Olisiko hyvä myös suunnitella reittimatkoja: kaikki tiettyyn suuntaan menevät tai kaikki samaan aikaan liikkuvat mukaan linkkaan samanaikaisesti?

Kuvateksti: Yhteiskehittäminen on joukkoliikennettä

Kehittäjätapaamisissa pohdittiin tulevaa

Pidimme kesäkuun alussa kaksi avointa CTT 2.0 -kehittämistapaamista Zoomin ja Padletin välityksellä, jossa kirjasimme toiveita yhteiskehittämisen jatkoon. Tapaamisessa CTT 2.0 -kärkiteemaksi koettiin juuri siltojen rakentaminen. Fasilitoinnin ja eri toimijoiden yhteisen kehittämisen koordinoijalla koettiin oleva tärkeä osa tiedon lisäämisessä ja levittämisessä siitä, mitä ns. kentällä tapahtuu ja mitä tarpeita alan toimijoilta sekä käyttäjiltä kumpuaa. CTT 2.0 tai 24/7 -yhteiskehittämisen alusta voi toimia hyvänä myös kansainvälisessä työskentelyssä, jossa aikaerot toimivat rajoitteina. Kansainvälisyys ylipäänsä oli yhtenä huomiona yhteiskehittämisessä, myös Suomessa asuu paljon mm. englanninkieltä puhuvaa väestöä. Citizen Think Tankissa toimimme kaksikielisesti, ja Facebookissa Uteiliaiden kehittäjien vertaisverkoston lisäksi onkin syntynyt myös Social Innovation for Systems Change Finland -FB-ryhmä. Tiedostojen jako ja kommentointi ominaisuus lokaatiosta ja ajasta riippuen; “muistina toiminen”, koettiin tapaamisessa erittäin arvokkaana ominaisuutena. Organisaatioihin liittymättömien yhteiskehittäjien mukaan yhdessä ideoimaan saattaminen voi auttaa toiminnan kehittämiseen ja yhteisen alustan kautta voi yksittäinenkin toimija löytää organisaation, jonka kautta esim. hankerahoituksen hakeminen on mahdollista. CTT 2.0 voisi toimia nonformaalisen oppimisen välineenä, ja se voisi tuoda lisäarvoa järjestöjen vapaaehtoistehtäviin sekä oppilaitosten yhteiskehittämisilmiöiden opiskeluun – voisiko yhteiskehittämiseen osallistumisesta saada opintopisteitä?

Tapaamisessa pohdimme, kuinka me yhteiskehittäjät voisimme jatkuvalla tavalla pysyä kartalla siitä miten ideat, toiminta ja tulokset palautuisivat alustan tietoon, kun ne lähtevät maailmalle? Ideoita? Tulisiko yhteiskehittämistä arvioida jatkuvalla pulssikyselyssä? Tulisiko yhteiskehittämisen alustan ympärille kasvattaa brändiä aihetunnistimilla ja sosiaalisen median markkinoinnilla, voisimmeko tällä tavalla “oikeuttaa toimintaamme” korkeammalle taholle? Eri alojen törmäyttäminen ja helppokäyttöisyys nousivat kriteereiksi yhteiskehittämisen toimintaympäristölle, ja koordinointiin kohdistuvasta resurssipulasta johtuen idea kiertävästä vastuusta heitettiin ilmoille: Voisiko CTT 2.0 -toiminnan pyörittämisvastuu vaihdella eri organisaatioiden tuoden kyytiin heidän asiantuntemukseensa koskettavia ongelmia, ratkaisuja tai muita kehittämistarpeita vain yhden toimijan kuormittamisen sijaan.


Kuvateksti: CTT 2.0 -kehittämistapaaminen, kysymyksiä Padlet-alustalla

CTT on luonut hyvinvointia tuomalla erilaisia näkökulmia yhteen

Citizen Think Tankin ja tulevan CTT 2.0 -toiminnan hyvinvointivaikutuksista tapaamisessa listattiin yhteisöllisyys, ns. joukkovoima, eri näkökulmien yhteen saattaminen. CTT toiminnassa hyvää kuluneena talvena ja keväänä oli mahdollisuus tavata muita innostavassa ilmapiirissä, yhteisellä asialla: yhteenkuuluvaisuuden tunne lisääntyi, vaikka tapaamisten asiat vaihtelivat. CTT-toiminnassa mukana ollut kertoi odottavansa viikon säännöllisiä tapaamisia, “niistä saa virtaa”. Tapaamisaikataulu rytmittää arkea ja vaikka kehittäminen tapaamisten ulkopuolellakin jatkuu eriaikaisesti, säännölliset tapaamiset ja vapaus osallistua aina, kuin nämä omaan aikatauluun sopii, mahdollistaa useamman mukaan pääsyn. Tapaamisessa mietittiin myös, kuinka joskus omasta ajatuksesta “luopuminen” yhteiseksi ja itse kehittäminen toimintana saattaa aiheuttaa tunteita, jotka koetaan hyvinvontia heikentävänä. Miten näitä tunteita ja kokemuksia, kuten ahdistusta aiheen tai teeman ympärillä, saavutettavuuteen liittyviä ongelmia ja uskallusta yrittää, jos “muut osaavat paremmin” joko aihetta tai teknisiä sovelluksia, erillisyyden tunnetta yhteiskehittämisen parissa, jos ei “pääsekään mukaan porukkaan” ja kokemusta, ettei tule kuulluksi voisi huomioida toimintaa suunnitellessa ja fasilitoidessa. Minkälaista tukea tai rakenteita tämän ilmiön ympärillä voisi toteuttaa?

Tule mukaan toimimaan!

Citizen Think Tankin kolme yhteiskehittämisprosessikehittämisideaa on heinäkuussa jo julkaistu, lisää alustalla esiin tuotuja kehittämisideoita julkaistaan lyhyinä blogiteksteinä 12.8. alkaen. Itselleni, CTT:n työntekijänä parasta ovat olleet linja-autovertaukseni “matkustajien” kanssa keskustelut! Näen “Kynnyksen yli yhdessä” -projektissa osasia ja versoavia ituja kahdesta edellisestä prosessista vapaaehtoistyön sekä saavutettavan viestinnän tiimoilta, sekä muista keskusteluista, joita Citizen Think Tankissa on käyty. Kaikki CTT:n kehittämisideat ovat vapaata riistaa. Ne eivät ole valmiita, eikä mistään ikinä täysin valmista tulekaan. Ota onkeen, keskustele ja vaihda ajatuksia, muokkaa ja toteuta! Yhdistä voimat toisen kanssa – matkusta bussilla! Itselläni jo päässä vilisee ideoita, kuinka Kynnyksen yli yhdessä 2.0 voi yhdistää alueellisia toimijoita saman aiheen ympärillä…. Maailma on mahdollisuuksia täynnä, kun löytää yhteisen nimittäjän!

Lisätietoa kehittämishankkeista ctt@kukunori.fi.
“Kynnyksen yli yhdessä” -projektin verkkosivusto lanseerataan elokuun puolella osoitteessa TUNTUU.FI / KÄNNS.FI / IFEEL.FI, seurailkaapa somea!

Fanni-Laura Mäntylä
Kirjoittaja toimii Citizen Think Tankin digifasilitoinnin koordinaattorina, ja nauttii yhteisistä ajatushautomoista: “Ääneen puhuminen kannattaa aina.”

Citizen Think Tank (CTT) on kokeilukulttuuria edistävien hankkeiden Propellipäät (Kukunori) ja Lov Me (Kakspy ry) yhteinen projekti, joka käynnistettiin lokakuussa 2019. CTT on fasilitoidun eli tuetun yhteiskehittämisen alusta, jossa yhteiskehittämisestä kiinnostuneet voivat avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä digifasilitaattoreiden tuella muutosmuotoiluprosessin avulla kehittää yhdessä ratkaisuja terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin kysymyksiin.

Perhevapaaehtoistyö – Vapaaehtoistyö perheen harrastuksena

Citizen Think Tank esittäytyy blogissamme kesän aikana viikottaisten kirjoitusten kanssa. Yhteiskehittäminen – mitä ja miksi?

Perhemuotoisen vapaaehtoistoiminnan kehittämisidean toi Citizen Think Tankin pohdittavaksi perheellinen henkilö, joka toivoi voivansa “harrastaa vapaaehtoistoimintaa” yhdessä noin kymmenvuotiaan lapsensa kanssa: muitakin mahdollisuus varmasti kiinnostaisi! 

Harrastusvaihtoehdot, joita vanhempi ja nuori olivat yhdessä selvittäneet, olivat usein melko kalliita, tai lapsen harrastuksen ympärillä, mutta erillistä, toimintaa vanhemmille. Monet vanhemman ja lapsen yhteistä toimintaa tukevat harrastukset olivat tarkoitettuja alle kouluikäisen kanssa harrastettavaksi.

 Vanhemmalla painoi huoli, että vaikka lapsi vielä tässä iässä mielellään viettää aikaa vanhemman kanssa, jakaa arkea ja oppii uusia taitoja yhdessä, jo muutaman vuoden päästä saattaa tilanne muuttua. Vanhempi toi esiin oman historiansa vapaaehtoistoiminnassa sekä yhdistystoimijana, ja kehittämismiiteissä yhdessä keskustessamme useampikin CTT:n jäsen ilmaisi mieluusti tuovan kansalaistoiminnan lähemmäs lastensa arkea. 

Pohdintaa yhteistyössä

CTT:n kehittämismiiteissä pohdittiin seuratoimintaa ja vapaaehtoistoimintaa vuosia sitten ja nykyaikana: järjestökenttä on ollut tärkeä väylä yhteisöjen ja yhteiskunnan rakentumisessa, mutta välillä tuntui yhdistykset liikaa jäävän menneisyyteen kiinni. Miiteissä todettiin, että “vapaaehtoistyö” kalskahtaa vanhahtavalta, ja toimintaan vaadittavat kurssitukset ym. tekevät siitä raskaan kuuloista, vaikka itse toiminta antaakin paljon. Onko “työ”-sana pelottavampi kuin ennen? Pelkäämmekö tarjota “työtä” – olkoonkin vapaaehtoista työtä – lapsille ja nuorille – eikö työn tulisi parhaimmillaan olla innostavaa ja innostus itseään ruokkivaa? Haluammeko opettaa lapsille, että auttamistyötä tehdään silloin, kun on pakko, eikä silloin kun siihen on mahdollisuus? Kuulimme nuorelta kokemusasiantuntijalta, ettei vapaaehtoistyöntehtäviin usein pääsee mukaan ennen täysi-ikäisyyttä, vaikka nuori niin toivoisi. On hyvä, että vastuukysymyksissä ja vaatimuksissa seula on tiukka; onko tämä kuitenkaan tarpeellista kaikessa? 



Kuvateksti: Yhteiskehittämistä Miro-alustalla

CTT:n jäsenet eivät kokeneet tarpeelliseksi lähteä kehittämään uutta vapaaehtoistoiminnan muotoa, vaan integroida nykyisiin toimintoihin mahdollisuus monimuotoisemmasta sukupolvet yhdessä -toiminnasta. “Kisälli”- tai apulaistyylinen toiminta voisi onnistua joissain vapaaehtoistyön tehtävissä; kevyemmästä ja helpommasta työtehtävästä kasvu vaativampaan. Vapaaehtoistyössä tasa-arvo erilaisissa tai erilailla ja kuitenkin tasalaatuisesti tehdyissä tehtävissä olisikin suotavaa sekä lapset ja vanhemmat -työryhmissä, mutta myös perinteisemmissä porukoissa. 

Pohdimme vapaaehtoistoiminnalle tyypillistä muotoa kuten ikäihmisten seurana olemista, ilman vapaaehtoisen hoitovastuuta. Olisi hienoa saada sukupolvet kohtaamaan palvelutalossa, seniorikeskuksissa ja muissa kaupungin olohuoneissa. Lapset ja nuoret voivat osallistua jutusteluun tuoden väriä arkeen kertomalla opiskelusta ja päivästään. Esimerkiksi vanhempainvapaalla olevalle vapaaehtoiselle voisi olla tervetullutta vaihtelua päästä juttelemaan kodin ulkopuolelle ja pienelle lapselle sosiaaliset kontaktit vanhemman vapaaehtoistoiminnan kautta voisivat olla tärkeitä. Myös ruoanjakelupisteissä ja yhteisruokailujen järjestämisessä lapselle ja nuorelle löytyy hyvin tekemistä, työtä on sekä kauhan varressa että muissa tehtävissä. Harvassa vapaaehtoistyön muodossa on vain yksi tapa toimia ja vain yksi tehtävä, jossa toimitaan. CTT:n kehittäjät innovoivat, voisiko vapaaehtoistyötä tehdä enemmän omalla persoonallaan ja taidoillaan muottiin mahtumisen sijaan. Vapaaehtoistyön ei tulisi tekijälleenkään olla pysähtynyt tila.

Arkipäiväinen vapaaehtoistyö?
Yksi tärkeä asia, mitä pohdimme perhevapaaehtoistoiminnan osalta CTT:n yhteiskehittämisen tapaamisissa oli pitäisikö vapaahtoistyö-termi “arkipäiväistää”. Selailimme netin vapaaehtoistyön sivuja, emmekä kokeneet niitä helposti lähestyttäviksi. “Haluatko pelastaa sademetsät vai ihmiset vai köyhyyden vai nälänhädän,” pohdimme, emmekä osanneet tehdä päätöstä. Olisiko vapaaehtoistyöhön lähestyttävämpää mennä mukaan, jos vapaaehtoissivustolla voisi halutessaan aloittaa kertomalla, kuinka paljon itsellä on antaa aikaa toiminnalle? Puoli tuntia viikottain, päivä kuukaudessa, kolme päivää viikossa vai ehkä myöhäisyössä kaksi tuntia? Tällä tavoin vapaaehtoistyöntekijä on päätäntävallassa siitä, mihin hänellä on valtaa, eli omiin resursseihinsa, ja vapaaehtoistyöntekijää tarvitseva voi kertoa, miten tätä resurssia voitaisiin hyödyntää. Mikäli vapaaehtoistyöhön on saavutettavampaa päästä mukaan, voi stigma myös vastaanottaa apua lieventyä. Kun paikalla olisi heterogeeninen joukko auttajia ja avun saajia, ei erottuisi niin joukosta; ehkä jopa tekisi itse sopivassa tilanteessa mieli auttaa muita. 

Vaikka CTT:n kehittämisprojektissa ei toteutettu perhemuotoisen vapaaehtoistoiminnan kokeilua, suosittelemme kolmatta sektoria tutustumaan, voisiko toiminta antaa jotain extraa organisaatiolle ja itse vapaaehtoisille. Perhemuotoinen vapaaehtoistoiminta on myös mahdollisuus kasvattaa sitoutuneita toimijoita. Lapsensa kanssa harrastustoimintaan tulevat voivat kiinnittyä paremmin toiminnan järjestävään tahoon ja “harrastukseen”, lapselle halutaan turvallinen ja tuttu ilmapiiri sekä yhteisö. Lapsi, joka on varttunut vapaaehtoistoiminnan ja järjestötoiminnan parissa jatkaa sitä luultavasti myös myöhemmässä elämän vaiheessa – ehkä tuo myös omat lapsensa toimintaan mukaan.


Seuraavassa blogissa kolmannen sektorin saavutettavasta tapahtumaviestinnästä ja yhteistyöstä Helsingin kaupungin kanssa.
Lisätietoa kehittämishankkeista ctt@kukunori.fi.

Fanni-Laura Mäntylä
Kirjoittaja toimii Citizen Think Tankin digifasilitoinnin koordinaattorina, ja nauttii yhteisistä ajatushautomoista: “Ääneen puhuminen kannattaa aina.”

Citizen Think Tank (CTT) on kokeilukulttuuria edistävien hankkeiden Propellipäät (Kukunori) ja Lov Me (Kakspy ry) yhteinen projekti, joka käynnistettiin lokakuussa 2019. CTT on fasilitoidun eli tuetun yhteiskehittämisen alusta, jossa yhteiskehittämisestä kiinnostuneet voivat avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä digifasilitaattoreiden tuella muutosmuotoiluprosessin avulla kehittää yhdessä ratkaisuja terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin kysymyksiin.

Näin saat etäryhmän toimimaan

Koronakevät mullisti monen elämää ja laittoi asioita uusiksi. Etäyhteyksistä tuli ripeässä tahdissa osa arkipäivää, ja niiden hyödyntäminen on luultavasti tullut jäädäkseen. Etänä toimivat vertaisryhmät ovat vahvasti tätä päivää ja varmasti myös tulevaa. Vertailen blogitekstissäni eri sovelluksia ja kerron, miten ne voisivat sopia kokemusasiantuntijoiden ohjaamien etäryhmien järjestemiseen.

Olen kevään mittaan testaillut eri etäyhteyksiä. Esimerkiksi Zoomissa, Skypessä, Teamsissä ja Meetissä voi videoyhteyksien avulla pitää kokouksia tai opiskeluun liittyviä etäluentoja. Näissä sovelluksissa on videoyhteyksien ohessa chatit, jotka helpottavat viestimistä, jos esimerkiksi jollakulla on jäänyt mikki turhaan auki ja se aiheuttaa kaikumista.

Esimerkiksi Zoomista ja Teamsistä on tarjolla sekä maksuttomat että maksulliset versiot. Maksullisuuden raja saattaa perustua kokouksen kestoon tai osallistujamäärään. Monissa on niin, että kokouksen osallistujat pääsevät aina ilmaiseksi. Teamsiä voitaneen kuitenkin pitää monia muita tietoturvallisempana etäyhteytenä. Videoyhteydet voivat toimia etävertaisryhmien järjestämisessä, jos esimerkiksi halutaan, että eleet ja ilmeet ovat luettavissa samaan tapaan kuin liveryhmissä.

Slack ja Campwire

Videoyhteyksien lisäksi on myös sovelluksia, joissa pääpaino voi olla enemmän kirjallisessa viestimisessä. Tällaisista sovelluksista, jotka voisivat myös soveltua etäryhmien järjestämiseen, on esimerkkeinä Slack ja Campwire. Slack on ilmainen ja Campwire on maksullinen ryhmän järjestäjätaholle. Slackissä voi sekä viestiä kirjallisesti keskusteluissa että soittaa puheluita.

Slackissä oletuksena on, että se on englanninkielinen. Ainakaan minulla käytössä olleissa Slack -versioissa ei ole ollut mahdollisuutta vaihtaa kieltä suomeksi. Olen kuitenkin kuullut, että joillakin on mahdollisesti ollut vaihtoehto muuttaa sovellus suomenkieliseksi. Etäryhmää suunniteltaessa on hyvä ottaa huomioon, että Slack toimii oletettavasti vain englanninkielisenä.

Kolmessa LOV ME -kokeilussa pidimme livetapaamisia ja vaihdoimme ajatuksia Slackissä livekertojen välillä. Ratkaisimme Slackin kielihaastetta siten, että laadimme käyttöohjeet, jossa käytiin läpi askel askeleelta Slackin käyttöönottoa. Tekstin ohessa oli myös kuvat tärkeimmistä vaiheista havainnollistamassa asioita. Jaoimme ryhmäläisille Slackin käyttöohjeet uuden kokeilun alussa sekä tulosteina että sähköisenä versiona Slack -ryhmässä.

Osallistuin tänä keväänä myös eräälle verkkokurssille, jolla oli käytössä Campwire -alusta. Campwiressa verkkokurssi oli mahdollista toteuttaa suomenkielisenä, mikä helpotti verkkokurssin suorittamista. Verkkokurssillani oli mahdollista lukea tehtävänantoja, joissa oli muun muassa tekstejä, kuvia, linkkejä ja videoita, aivan kuten Slackissäkin.

Campwiressa tehtäväkansioissa oli kommenttikentät, joiden avulla pystyi osallistumaan keskusteluihin sekä lukemaan toisten kommentteja. Campwiressa ei kuitenkaan ollut mahdollista elävöittää keskusteluja liittämällä kuvia kommenttien oheen, kuten Slackissä on mahdollista tehdä. Campwiren käyttöä kuitenkin helpotti se, että tiettyyn tehtävään osallistuttuaan oli mahdollista laittaa merkintä, että sen on jo tehnyt. Näin oli helpompi pitää kirjaa siitä, mitkä osiot oli tullut jo tehtyä.

Etäryhmän sisällöllinen puoli

Teknisen puolen lisäksi on hyvä panostaa myös etäryhmän sisältöön. Hyvin toimiva etäryhmä on mielestäni sellainen, että sitä on suunniteltu etukäteen ja että siinä on tietyt selkeät raamit. Myös etäryhmien suhteen on hyvä olla yhteiset säännöt, kuinka ryhmässä käyttäydytään ja mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. Hyvin toimivassa etäryhmässä on luottamuksellinen ja kannustava ilmapiiri.

Tietoturva on tärkeätä ottaa huomioon etäyhteyksien välityksellä toimivissa ryhmissä, samoin yksityisyyteen liittyvät asiat. Ryhmässä olisi hyvä pystyä esiintymään joko nimimerkillä anonyymisti tai sitten vain omalla etunimellään. Olisi myös hyvä, jos vain fasilitoijat ja käyttäjät pääsevät kirjautumaan ryhmään. Suotavaa olisi estää se, etteivät ryhmän ulkopuoliset henkilöt pääsisi näkemään ryhmissä käytäviä keskusteluja.

Liian monimutkaisesti käytettävä sovellus voi vaikuttaa ryhmäläisten motivaatioon osallistua aktiivisesti ryhmään. Voisi olla myös hyvä, että ryhmä kohdennetaan oikein. Ryhmäläisillä olisi hyvä olla valmiuksia ja/tai motivaatiota oppia digitaalisten sovellusten käyttöä osana ryhmätoimintaa. Olisi myös suotavaa, että käyttäjillä olisi itsellään älypuhelin, tabletti tai tietokone tai jokin paikka, jossa he voivat käyttää tietokonetta.

On kyllä onni, kun näinä päivinä on etäyhteyksiä näinkin hyvin saatavilla. Etäyhteydet voivat parhaimmillaan luoda siteitä ihmisten välille ja auttaa voimistamaan tunnetta siitä, ettei ole yksin omien haasteiden äärellä. Vertaistuki on voimaannuttavaa myös etäyhteyksien välityksellä.

Toivon kaikille blogin lukijoille leppoisia ja rentouttavia kesäpäiviä!

Reetta K.

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija, joka on ollut LOV ME -hankkeessa huhtikuusta 2019 alkaen. Hän opiskelee OTM-tutkintoa Turun yliopistossa. Blogissa olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia kuvia.

Kokemusasiantuntijakouluttajan mietteitä

Sain viime syksynä mahdollisuuden osallistua uusien kokemusasiantuntijoiden kouluttamiseen Kotkan opistossa. Koska olen oman kokemusasiantuntijaksi valmistumiseni jälkeen tehnyt aika monipuolisesti alan töitä ja olen aikoinani toiminut kouluttajana niin työssäni kuin harrastuksissani, tartuin tilaisuuteen.

Kotkan opiston kokemusasiantuntijakursseilla on kaksi opettajaa ja se mahdollistaa myös vähemmän kokemusasiantuntijakokemusta saaneen kouluttajan käytön kokeneemman työparina. Taisinkin olla eniten oppia lukuvuoden aikana saanut koko kurssin joukosta.

Syyskuussa 2019 alkaneelle kurssille oli ilmoittautunut 15 oppilasta, joista 12 tuli paikalle. Tästä tusinasta neljä keskeytti opinnot lukuvuoden mittaan, joten valmistuneita tulee näillä näkymin olemaan kaikkiaan kahdeksan. Tällä hetkellä yhdellä kurssilaisella on vielä yksi opintosuoritus tekemättä pandemian johdosta.

IMG_8620 (3)

Keskeyttäminen kuuluu jotenkin näiden kokemusasiantuntijakoulutusten luonteeseen. Ilahduttavaa on, että usein keskeyttäminen johtuu joko työllistymisestä tai ammattiin valmentavista opinnoista. Toki niitäkin on, joilla kunto heikkenee tehden opiskelun liian raskaaksi ja se on ymmärrettävää puhuttaessa jostain vaikeasta elämänvaiheesta kuntoutuvista ihmisistä.

Olen joskus miettinyt miksi kokemusasiantuntijat ovat enimmäkseen aivan mahtavia ihmisiä ja uskon löytäneeni vastauksen kysymykseeni. Kokemusasiantuntijaksi valmistuneet ovat kulkeneet niin monen pullonkaulan ja seulan läpi matkallaan, että vain hienoimmat yksilöt pääsevät perille.

Vaikka koulutimme nimenomaan omasta kokemuksestaan ponnistavia ihmisiä hämmästyin kerta toisensa jälkeen siitä, miten niin monet asiat olivat jokseenkin valmiina koulutettavien mielessä. Kouluttajien tehtäväksi jäi usein vain osattujen ja ryhmätöinä käsiteltyjen asioiden pieni jäsentely ja oppilaiden vakuuttaminen omasta osaamisestaan.

Koulutuksen onnistumisen kannalta tärkeä ryhmäytyminen tapahtui taas kerran uskomattoman nopeasti, kun oppilaat laativat yhdessä säännöt kurssille. Kaikkien kurssilaisten elämänkokemukset olivat erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä oli se, ettei kukaan ollut päässyt helpolla.

Kokemusasiantuntijakoulutusten yhtenä tavoitteena on kuntoutuminen ja siinä koko koulutusryhmältä lukuvuoden aikana saatu tuki ja kannustus on erittäin tärkeätä. Tunne siitä, ettei ole asioidensa kanssa yksin voimaannuttaa ja antaa toivoa.

IMG_9070 (2)

Joidenkin nyt valmistuneiden kokemusasiantuntijoiden kohdalla tapahtunut muutos syksystä kevääseen on ollut lähes hämmästyttävä. Itsetunto on kohonnut, iloisuus paistaa kasvoilta ja ryhti on parantunut.

Asiaa tuntemattomat eivät aina tunnu ymmärtävän kokemusasiantuntijakurssien pituuden tarpeellisuutta. Kun ihmisillä on kerran kokemus ja uusia opetettavia asioita ei ole hirveän paljon, mihin tarvitaan seitsemän kuukautta aikaa? 

Aikaa tarvitaan kasvamiseen vaikeista asioista toipuvasta ihmisestä koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi, joka pystyy käyttämään kokemuksiaan toisten ihmisten auttamiseen. Asiat oppii nopeasti, asennoitumisen oppiminen vie aikaa.

Koronapandemiasta johtuen järjestimme kaksi viimeistä opetuspäivää etänä. Jo tottuneesti yhdessä työskentelevien kurssilaisten kanssa ne onnistuivat hyvin, mutta kokemusasiantuntijakurssin aloittaminen etänä ei käsitykseni mukaan toimisi. Toivottavasti kukaan ei ala järjestämään kokemusasiantuntijoiden verkkokursseja.

Tunnen suurta iloa ja ylpeyttäkin siitä, että olen saanut olla mukana hienolla retkellä upeiden ihmisten kanssa kokemusasiantuntijuuden antoisaan maailmaan.   

Vaikea on veikeätä ja mahdoton on uskomattoman mielenkiintoista.

Jukka Illman

Kirjoittaja on kaksisuuntaista mielialahäiriötä vähintään 47 vuoden ajan sairastanut koulutettu kokemusasiantuntija, joka on osallistunut vuodesta 2018 LOVME -hankkeeseen muun muassa bloggaamalla. 

Kokemukset hyötykäyttöön, katso ohjeet ideointityöpajaan

Kokemusasiantuntijuudessa on keskeistä oma tarina ja omat kokemukset. Kokemusasiantuntijalla on käyttäjälähtöinen näkökulma kerättävään tietoon, kun häneltä kysytään asioita. Ideointityöpajassa ideoita pallotellaan ja kerätään.

Jos kokemusasiantuntijalle tulee halu vaikuttaa fasilitoijan roolissa, houkutus vaikuttaa mielipiteisiin voi olla tosi suuri. Kokemusasiantuntija on keskeisessä roolissa suunnitellessaan asiaa ja tarkempia kysymyksiä tehdessään fasilitoijan roolissa, mutta kirjurina toimiessaan hänen on hyvä käyttää toisen sanoja ja sanastoa. Tällöin asioista puhutaan kokijoiden kielellä eikä kokemusasiantuntijan mielikuvilla. Tämä tosin koskee kaikkia fasilitoijia, mutta oma kokemukseni on, että tuossa asiassa olen itse aika skarppina etten sanottaisi muiden puhetta omallani.

Rajaamistaito on kokemuksista kerrottuna tärkeää. Ideointiprosessissa voi tulla pitkiä kertomuksia, jotka pitää tiivistää. Tiivistäjä käyttää herkästi omaa sanastoaan. Omaan tarpeeseen voi käyttää omia sanojaan, mutta . Jos omaa sanastoa haluaa viljellä, se tulee tehdä neuvotellen.

Group of people on peak mountain

Tieto voidaan rajata myös myöhemmin käytettäväksi. Idea sanana tai parina on hyvä tällöin kirjoittaa johonkin tai muistaa. Suosittelen ylöskirjoitusta, sillä muutoin muistettavaa on liikaa pitkällä aikavälillä. Sen jälkeen pystyy pala palalta pilkkomaan sisältöä.

Ideointityöpaja tuo henkilökohtaiset kokemukset aiheen pohjalta pureskeltavaksi. Se, miten koemme asiat, tulee sanoitettua ja tunteet herätettyä. Rajaus on paljolti fasilitoijan taitovarastoa, mutta opittavissa myös ideoijalle, jos on aikaa oppia tai tilaisuuksia on useampia. 

Jos ideoijalla tai fasilitoijalla menee tunteet pintaan, lyhyt tauko on paikallaan. Tauon aikana voi olla tärkeätä läsnäolo tai hyvä vaihtaa pari sanaa. Tämän jälkeen voi tarkistaa muilta mihin jäätiin, jos tunteet ovat vielä pinnalla. Tunteet ovat vahvoja signaaleja toiminnan ohjauksessa ja niitä tarvitaan ohjatessa keskustelua. Tilaisuuden jälkeen on hyvä käyttää aikaa omien tunteiden ympärillä. Vuorovaikutus tuo muutosta.

Käytännön ohjeita ideointityöpajaan

Ideointityöpajaan on hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Ennen alkua välineet on tarkistettu toimiviksi ja tarkoitukseen sopiviksi. Apuna fläppitaulu, tusseja, post-it-lappuja, tarroja sekä muuta mitä olettaa tarvitsevansa tukena ideoinnille.

Aloituksessa on itsellä tiedossa aihe, käytettävissä oleva aika sekä alustava suunnitelma ajankäyttöön. Se helpottaa etenemistä. Jos pystyy olemaan jollakin tasolla mukavuusalueellaan, se auttaa myös. Mukavuusalueella on tutumpaa toimia. Ideointityöpajassa ollaan herkästi mukavuusalueen ulkopuolella.

Jotkut asiat, kuten omat manööverit on hyvä pitää. Se oma tapa olla läsnä helpottaa. Toki se voi tuoda aktiivisen, hajamielisen tai yllättävänkin kuvan pitäjästä, mutta pohjimmiltaan pajan tekevät ne ihmiset, jotka ovat paikalla. Kun ollaan yhteisten asioiden äärellä, kunnioitus ja oma tila löytyy kyllä lähes aina.

Yhteistyo-yli-jarjeston-rajojen-tuo-nakyvyytta-ja-tulosta-180122-800x533-800x321

Ideointityöpajassa alustus ja lyhyt selite, mitä ollaan tekemässä, on hyvä. Vaikka asia olisi tuttu, niin kertaus orientoi tehtävään. Alun jälkeen on hyvä kysyä ideoita ja kirjata niitä ylös. Niitä voi kirjoittaa paljonkin. Ideointivaiheessa ei vielä tarvitse rajata.

Rajausta voi tehdä teemojen ja sanavalintojen sisällä. Mitä tarkoitat? Täsmennätkö? On hyviä kysymyksiä tähän. Jos termi, jota halutaan käyttää ideoinnissa vaihtuu toiseksi, se ei ole vaarallista. Yhdessä se tulee kuitenkin keskustelussa päättää.

Esiin nousseista aiheista on hyvä valita tärkeimmät jatkoideointiin. Tässä auttavat tarrat. Haluttu määrä ääniä riippuu rajaamistavasta. Kun halutaan antaa vähän ääniä, silloin halutaan vain keskeisimmät asiat käsiteltäviksi. Kun on paljon ääniä, saadaan isompi otos. Jos saa käyttää useamman äänen samaan, se kertoo asian tärkeydestä myös. Fasilitoijan on hyvä tiedostaa jo ideointivaiheessa mikä jako voisi toimia. Suuntaviivat määräävät paljon seuraavissa vaiheissa.

Kun tärkeimmät on valittu, on aika käsitellä asioita. Täsmentää valittujen asioiden sisällä ideoita. Keskittyä olennaiseen muutoin on olennaista käyttää niiden sanoja, jotka ideoivat. Keskustella ja kirjata tärkeitä asioita. Ryhmissä voi olla useita aiheita ja ryhmiä voi olla useita. Fasilitoija tarkkailee ja auttaa kysyttäessä. Hän voi jakaa ajatuksia, mutta ideat on hyvä tulla ryhmien tarpeesta.

Ryhmät voivat ideoida muissakin kuin omissa ryhmissä, jos aika sallii. Tällöin jatkettu ideointi toimii kyllä. Lopuksi voivat ryhmät ideoida vielä lisää omassa ryhmässä. Ideoita tulee muilta kyllä.

Ryhmien koko on hyvä valita sopivaksi. Kolme tai neljä on tavallinen koko, mutta variaatioita on. Parityöskentelykään ei ole poissuljettu vaihtoehto. Parina vaihdetaan tietoa täsmällisemmin. Ryhmässä tulee monta näkemystä vaihtoehdoksi. Kummassakin tavassa on puolensa.

Esimerkki työpajan pidosta

Alkuvalmisteluissa on tarkistettu materiaalit. Aikaa varattu kaksi tunnin osiota. Välissä tauko. Alla ovat tärkeimmät päätösvaiheet jaoteltuina ajankäytön mukaan.

Ensimmäinen päätös: alkuun noin 5 minuutin orientaatiopuhe ja puoli tuntia ideointia. Sitten uusi tarkistus aikaan.

Työpajan ideointiosa osoittautui hedelmälliseksi. Toinen päätös: 10 minuuttia lisäaikaa ideointiin.

Kolmas päätös: antaa kullekin henkilölle 2 ääntä ja 10-15 minuuttia äänestysaikaa valita itseään kiinnostavat aiheet. Sen jälkeen tarkistus, mitkä olivat kiinnostavimmat aiheet.

Neljäs päätös: valituista aiheista oman aiheen valinta kullekin henkilölle. Valittuja aihevaihtoehtoja oli kolme. Ryhmän koko neljä per ryhmä. 5 minuuttia.

Ruokatauko

Viides päätös: 10 minuuttia ryhmäaikaa oman työn ympärillä. Fasilitoija tukee ryhmiä tarpeen mukaan. Informointi tunnin kulusta kaikkien tietoon. Kaikkiin kolmeen ryhmään pääsee ideoimaan ja lopuksi oman työn viimeistely. Lopuksi työn esittäminen.

Kuudes päätös: 10 minuuttia kunkin ryhmän työstämiseen vuorotellen. 10 minuuttia oman työn lopetukseen ja valmistautumiseen työn esittämiseen muille ryhmille.

Seitsemäs päätös: jakaa 20 minuuttia kolmen ryhmän kesken. 7 minuuttia per työ, vähemmän aikaa sai kuluttaa myös. Esitysten kuuntelu. Kommentointimahdollisuus. Ajan tarkkailu.

Kahdeksas päätös: lopettaa työpaja sovittuun aikaan.

Yllä olevat päätökset ovat esimerkki työpajan pidosta yhdestä näkökulmasta. Päätin ottaa tuon näkökulman sen havainnollistavuuden vuoksi.

Kukin ideointityöpaja on ainutlaatuinen. Osassa kokemusasiantuntuntijalla on omakohtaista näkemystä, joka auttaa ohjaamisessa eteenpäin. Toisissa kokemuspintaa ei vahvana ole ja se vaikuttaa havainnointiin: ei välttämättä osaa edetä loppuun niin suunnitelmallisesti ja keskenkin voi asiat jäädä helpommin. Yleensä ideoita tulee paljon ja keskustelu on olennainen osa pajaa.

Sami Juntunen

Kirjoittaja on kokemusasiantuntija

Kokeilun tulos: Slack liitti meidät toisiimme

Aloitin LOV ME-hankkeessa huhtikuussa 2019. Kesällä meillä oli Matka itseen -ryhmän kokeilu Helsingissä. Tällä hetkellä on käynnissä kaksi uutta kokeilua, joista kumpikin on ryhmä, mutta toinen on Tuusulassa ja toinen on Helsingissä. Olemme hyödyntäneet vahvasti Slackiä eli sähköistä pikaviestintäsovellusta kokeilujemme yhteydessä.

Kesän Matka itseen -ryhmä järjestettiin yhteistyössä Alvi ry:n Laturin tukiyhteisön kanssa. Ryhmän livetapaamiset järjestettiin Laturin tukiyhteisön tiloissa Helsingissä. Meitä oli yhteensä kuusi ohjaajaa toteuttamassa kokeilua. Kokeilimme digisovelluksen käyttöä osana ryhmätoimintaa. Digisovellusta hyödynnettiin matka itseen -kokeilun yhteydenpidossa sekä ryhmäläisten että toisten ohjaajien kanssa.

Image (1)

Alkuhaasteiden jälkeen, loppukesästä Slackissä oli aktiivista viestintää ryhmäläisten ja ohjaajien välillä. Slackin käyttö lisäsi ihmisten liittymistä toisiinsa. Alkuun meidän ohjaajien tuli vähän opetella, miten saamme aktiivisen yhteyden ryhmäläisiin digisovelluksen avulla. Lopulta kuitenkin digisovelluksen käyttö mahdollisti yhteyden toisiin ajasta ja paikasta riippumatta.

Meidän kantavana ajatuksena on ollut, että tällainen sähköinen pikaviestintäsovellus tavoittaa ihmiset helposti. Slackissä viestiminen on mahdollista vaikka kotisohvalta käsin. Slack oli minulle ennestään tuntematon asia. On ollut kiva saada mahdollisuus opetella kokonaan uuden sovelluksen käyttämistä. On ollut myös tärkeää olla osa LOV ME-hanketta. Olen kokenut mielekkäänä olla sekä ideoimassa että toteuttamassa jotakin uutta.

Olemme syksyn ja talven mittaan käyneet läpi, mitä kesän kokeilusta jäi käteen sekä mikä oli haastavaa ja mikä ei onnistunut. Olemme pyrkineet oppimaan kesän Matka itseen-kokeilusta sekä soveltamaan opittuja asioita kahteen uuteen, lyhyeen kokeiluun. Aika näyttää, onnistummeko tavoitteissamme, mutta minulla on luottavainen ja optimistinen tunne siitä, että suoriudumme kunnialla kahdesta uudesta LOV ME-kokeilustamme.

Image

Toivotan kaikille blogin lukijoille mukavia keväisiä päiviä!

Reetta K.

Kirjoittaja on oikeusnotaari ja kokemusasiantuntija, joka opiskelee Turun yliopistossa oikeustieteen maisterin tutkintoa. Blogissa olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia maisemakuvia.