“Kokeilu vaikutti kokonaisvaltaisesti”

Jukka Illman
Kokemusta on! -kokeilu, Kotka

“Olen työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä ja toimin kokemusasiantuntijana.

Tein LOV ME -hankkeen Kokemusta on! -kokeilussa kaikkea mahdollista, muun muassa kerroin oman tarinani yleisölle ja pidin myös kokemusasiantuntijavastaanottoa.

Muistaakseni törmäsin LOV ME -hankkeeseen ja tähän kokeiluun joko Kakspy ry:n verkkosivuilla tai sitten kuulin siitä Kakspy ry:n toiminnanjohtaja Miia Kurttilalta, kun olin kokemusasiantuntijana mukana rekrytoimassa uutta hankepäällikköä järjestön toimintaan.

Kokemusta on! -illoissa merkityksellistä oli ihmisten auttaminen. Minusta tuntuu, että osallistujat todella saivat siitä itselleen jotain. Vaikka olinkin kokeilussa monessa mukana, niin henkilökohtaisesti hienoimmalta tuntui kokemusasiantuntijavastaanoton pitäminen. Se tuli niin lähelle itseä, kun omalla toiminnalla pystyi auttamaan ja näkemään, kuinka toinen tulee kuulluksi.

On vaikea eritellä, mitä olen Kokemusta on! -kokeilusta oppinut. Kokemusta on! -toiminta on vaikuttanut kokonaisvaltaisesti siihen, kuinka kokemusasiantuntijana toimin. Myös  palvelumuotoilun ymmärtäminen on kehittänyt sitä, kuinka ajattelen. Kokemusta on! -kokeilun aikana oli kiva päästä kirjoittamaan blogitekstejä mielenterveydestä. Blogitekstit julkaistiin LOV ME -hankkeen sivulla ja somessa. 

Nautin LOV ME -hankkeen kokeilussa erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä. Minusta tuntuu, että kokemus on opettanut minulle ihmisistä paljon, ja onhan ihminen mielenkiintoinen kohde oppia. Olen Kokemusta on! -iltojen ja koko prosessin kautta oppinut valtavasti myös itsestäni – yhtenä ihmisenä muiden joukossa.

Valitsen kuvausympäristöksi ilman muuta merimaiseman. Meri on pienestä asti ollut minulle tärkeä: olen saaressa syntynyt ja aikuisikäni sain leipäni merestä. Meri on merkityksellisyydessään minulle heti ihmissuhteiden jälkeen tärkeintä.”

Kuva: Lokki Media