Poikkeusolot ja niistä selviäminen 

Elämme poikkeuksellisia aikoja ja nyt jos koskaan on aika pitää huolta omasta ja muiden mielenterveydestä. Maailma keskittyy nyt ymmärrettävästi pitämään huolta fyysisestä terveydestämme, jonka johdosta mielenterveysasiat ovat vahvemmin omalla kontollamme. Onneksi on paljon asioita, joita me voimme tehdä pitääksemme huolta itsestämme ja toisistamme myös henkisesti. 

Olen niin onnellinen, että olen jo käynyt terapiapolkuni alusta loppuun ja minulla on sen ansiosta valtava työkalupakki täynnä erilaisia keinoja selviytyä tällaisista poikkeusolosuhteista. Jokainen ihminen kokee nämä asiat eri tavalla ja tarvitsee erilaisia lähestymistapoja käsitelläkseen kriisiä. Jaan tässä blogipäivityksessä minulle sopivia selviytymiskeinoja siinä toivossa, että ne voisivat auttaa myös jotakuta muuta. 

IMG_20200219_132556

Tässä tilanteessa minusta tuntuu tärkeimmältä jatkaa mahdollisimman tavallista arkielämää. Arki tuo elämään rakennetta ja ennakoitavuutta, mitä maailman tilanteesta juuri nyt puuttuu. Herätessäni peseydyn, pukeudun ja laitan aamukahvin kiehumaan. Petaan sängyn ja järjestän kodin valmiiksi uuteen päivään. Pyrin syömään säännöllisesti, menen joka päivä ulos (tai edes parvekkeelle), teen edes hiukan töitä sekä asioita, joista nautin. Luen, askartelen, ompelen, neulon, leivon, laitan ruokaa, korjaan vaatteita, siivoan ja katson elokuvia.

Koetan uppoutua päivän aikana moniin erilaisiin puuhiin ja tehtäviin, joiden avulla voin sekä unohtaa vallitsevat olot, että pysyä kiinni nykyisessä hetkessä. Annan myös itselleni armoa silloin, kun en jaksa pitää arkirutiineista kiinni. 

Toinen tärkeä tapa, jolla pidän huolta mielenterveydestäni, on rajoittaa uutisten ja somesisältöjen kulutusta. Uutisten lukeminen tuntuu vain lisäävän ahdistustani ja pelkojani niiden lieventämisen sijaan. Tarkistan ajankohtaiset tiedotteet päivittäin luotettavasta lähteestä, mutta sen ulkopuolella en lue uutisia lainkaan. Päätin myös lopettaa Facebookin selailun kokonaan, sillä vaikka monet päivitykset jaetaan huumorimielessä, ne herättävät minussa silti pahaa oloa. Päädyin myös piilottamaan Instagramista sellaiset tilit, jotka jakoivat mieltäni horjuttavaa sisältöä. Juuri nyt tarvitsen toivoa, en pelkoa. 

Eräs valtavan tärkeäksi havaitsemani asia näiden päivien aikana on ollut yhteydenpito oman perheen ja lähipiirin kanssa. Keskustelut läheisten kanssa muistuttavat siitä, etten ole yksin tilanteeni ja tunteideni kanssa, ja samalla myös siitä, että elämä kuitenkin jatkuu poikkeusolosuhteista huolimatta.

Elämme onneksi sellaista aikaa, että vaikka emme voi nähdä toisiamme kasvotusten, meillä on mahdollisuus silti pysyä tiiviissä kontaktissa rakkaimpiimme. Onneksi on puhelimet, tekstiviestit, videopuhelut, ryhmäkeskustelut ja erilaiset nettiväylät, joiden avulla voimme pitää toisiimme yhteyttä.

Vaikka kuulun riskiryhmään ja minulla on omat murheeni, olen myös huomannut valtavan tärkeäksi sen, että autan myös voimavarojeni puitteissa muita. Vaikka en voikaan poistua kotoani toimittaakseni esimerkiksi ruokalähetyksiä, voin silti tehdä paljon.

IMG_20200326_115812

Olen saanut paljon iloa siitä, miten olen voinut sosiaalisen median kautta piristää, auttaa ja luoda toivoa muiden elämään. Olen tuntenut osallistuvani talkoisiin, kun minulla on epävarmasta rahatilanteesta huolimatta ollut mahdollisuus tilata ruokaa ja palveluja  muutamalta pieneltä yrittäjältä, jotka kärsivät tästä tilanteesta merkittävästi.

Tunnen onnea voidessani tukea vanhempiani videopuhelupalvelujen käyttöönotossa sekä soitellessani ihmisille, jotka ovat jumissa kodeissaan. Lähipäivinä toivon lähettäväni postikortteja ja kirjeitä rakkaimmilleni. On ihanaa tietää, että vaikka itsekin kärsin, voin silti lieventää jonkun toisen kärsimystä. Se pienentää hieman omaa taakkaani. 

Jo vuosi sitten päättynyt terapiaprosessi on myös tuonut minulle yllättävää ja erityistä helpotusta. Terapiassa opin hyväksymään tunteeni ja antamaan niille tilaa, ja olen koettanut muistaa sen myös näinä aikoina. Minulla on oikeus olla peloissani, surullinen tai ahdistunut. Saan itkeä, olla vihainen ja olla olematta tavallinen itseni.

Erityisesti yritän muistaa, että vaikka on ihmisiä, joilla asiat ovat paljon huonommin kuin minulla, minulla on silti oikeus tuntea kaikkia näitä tunteita. Toki muiden tilanne voi antaa perspektiiviä, mutta se ei silti mitätöi omaa kokemustani. Vaikka nyt pärjään, pidän kuitenkin terapeuttini ja kriisipuhelimien numerot lähettyvillä, jos jossakin vaiheessa alkaakin tuntua siltä, etten pärjää enää ilman ammattilaisten apua. Näiden tunteiden kanssa ei saa jäädä yksin.

Vaikka tämä aika on pelottavaa ja monella tavalla järkyttävää, on silti ollut ihana nähdä, mihin me yhdessä pystymme. Tulen niin onnelliseksi nähdessäni, kuinka ihmiset tukevat toisiaan ja kuinka hyviä ihmiset todella ovat.

Kun elämästä riisuu kaiken kiireen ja pakollisuuden, jäljelle jää aikaa pitää huolta itsestä, muista ja meidän yhteisestä elinympäristöstä. Muistammeko tämän koko maailman pysäyttäneen kriisin myötä vihdoin, mikä elämässä on todella tärkeää?

Toivon valtavasti voimia teille ihan jokaiselle. Tämä ei kestä ikuisesti. Me selviämme tästä yhdessä. ❤

 Pipsa Valkeila 

Kirjoittaja on ympäristövaikuttaja, joka pitää Instagramissa kestävään ja merkitykselliseen elämään keskittyvää tiliä nimeltä @arvokasmaailma. Kirjoittaja on aikuinen lapsiomainen, joka löysi terapian avulla omat rajansa, vahvuutensa ja arvonsa ja voi nykyään erittäin hyvin.